5.6.2018
Mika Kuokkasella
harvinainen soolokeikka –
Micke Björklöf juontaa
Rauma Bluesin

Perinteikäs Rauma Blues käynnistyy
elokuun 10. päivänä kolmella
klubikonsertilla. Pääkonsertti pidetään
lauantaina.

Perjantaiklubilla Kulttuurikuppila Brummissa
esiintyy
Dave Forestfield bändeineen.
Ravintola Buena Vistassa biletunnelmasta
vastaavat
Micke, Lefty & Chef feat. Eero
Raittinen
, ja Café Salissa fiilistelee
harvinaisen soolokeikan merkeissä
Mika
Kuokkanen
.

Micke Björklöf hehkuttaa mahdollisuutta
tehdä Eero Raittisen kanssa yhteistyötä.

– Olemme Eeron kanssa tunteneet toisemme
jo pitkään ja tehneet aina silloin tällöin
yhteistyötä. Ihailen suuresti Eeron
Mika Kuokkanen
intohimoista suhtautumista tekemisiinsä. Hän on yksi intensiivisimmistä ja
sielukkaimmista esiintyjistä, Micke sanoo.

Raumalla Björklöf touhuaa kahdessa eri roolissa: perjantaina klubikeikalla
esiintyjänä ja lauantaina pääkonsertin juontajana.

– Vierailin ensimmäisen kerran Rauma Bluesissa bluesturistina vuonna 1995.
Siinä jäi heti sen verran koukkuun, että Rauma Bluesista tuli vakiokesäkohde
omalla festarikartalla.

Yhteistyössä

Puistoblues, Järvenpää    Puukkoblues 2018, Kauhava

Micke Björklöf & Blue Strip: Twentyfive Live

Emilia Sisco & Helge Tallqvist: You Ain't Heard   Saariblues, Tampere
.

– Vuosien saatossa paikka vaihtui yleisöstä esiintymislavalle, mikä oli tietysti
aivan mahtavaa ja yksi toteutunut haave. Vieläkin vierailen festarilla turistina,
jollei omia esiintymisiä ole. Tänä vuonna juontajan roolin myötä oma osuus on
vieläkin monimuotoisempi.

Forestfield ja Kuokkanen – lauluntekijät klubitunnelmassa

Kuopiolaisartisti Dave Forestfieldin katalogista löytyy seitsemän soololevyä.
Kaikilta on luvassa kappaleita
Rauma Bluesissa.

– Raumalla hyvää huolta pidetään niin artisteista kuin yleisöstä. Alan festivaaleilla
on aina mukava esiintyä, mutta Rauma Blues pitkine perinteineen tekee
erityisestä vielä piirun verran erityisemmän, Forestfield kehaisee.

Mika Kuokkanen on tuttu eri kokoonpanoista (
Hoedown, Ninni & Mika), mutta
nyt mies vetäisee soolokeikan.

– Olen tehnyt tällaisia ihan itsekseni vetämiäni keikkoja julkisesti aika vähän,
joten Rauma Bluesin yleisö saa kokemuksen ensimmäisten joukossa, Kuokkanen
kertoo.

Lauantaisessa pääkonsertissa ehtaa amerikanbluesia tarjotaan kolmen
esiintyjän edestä (
Annika Chambers, Sugaray Rayford Band ja Guitar Slim Jr).
Terveiset Norjasta tuo
J.T. Lauritsen & The Buckshot Hunters. Slim Butler &
The Slimcuts
taas takoo bluesrockia lappilaisella kierteellä.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT