UUTISET
 

”Höyhen” – Mikko Löytyltä uusi albumi syksyllä
 
9.6.2018

Basisti-lauluntekijä
Mikko Löytyn neljäs sooloalbumi "Höyhen" ilmestyy syksyllä.
Ensimmäinen single "Vie mut täältä" julkaistaan digitaalisesti keskiviikkona

20. kesäkuuta.

Uutta, bluesrockhenkistä albumia on työstetty nimekkään kokoonpanon voimin.
Löytyn yhtye keskittyy musiikissaan ilmavuuteen ja aitoon yhtyesoittoon.
Tunnettuja kavereita ovat muiden muassa kitaristi
Janne Louhivuori
(
Hurriganes) ja rumpali Kepa Kettunen (Wigwam, Honey B & T-Bones).

Lisäksi bändissä soittavat
Arto Piispanen, Sakari Löytty, Jarkka Rissanen,
Simo Laihonen, Anssi Salminen
ja Tapio Ylinen.

Yhteistyössä

Puistoblues, Järvenpää      Puukkoblues 2018, Kauhava

AK-77: Mustan Kissan Luu     Saariblues, Tampere

Emilia Sisco & Helge Tallqvist: You Ain't Heard   
.

Mikko Löytty on tuttu kaveri bluespiireissä. Kädenjälki on kuulunut ja näkynyt
muun muassa
Slim Butler & The Slimcutsissa, SF Bluesissa ja Q.Stonessa.
Talvella 2014 Löytyn veljesten ja Anssi Salmisen
Slim Tone piti vauhtia
Savonsolmu Winter Blues Partyssa Pieksämäellä. Lisäksi Mikon pitkäaikaisiin
yhteistyökumppaneihin kuuluvat
Pepe Ahlqvist ja Dave Lindholm.

Löytyn edellinen albumi, syksyllä 2014 julkaistu "Koivu ja tähtiniitti", menestyi
radiolistoilla. Löytyn uudet kappaleet jatkavat edellisen albumin musiikillista linjaa
sekä yhteistyötä nimekkäiden tekstittäjien, kuten
Esa Elorannan ja Heikki Salon
kanssa.


Mikko Löytyn verkkosivut
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT