VIIKKOENNAKKO 26/2018
 

Puistoblues nostaa kesäisen festivaalihelteen
 
25.6.2018

Juhannuksesta selviytyminen voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: käsillä ovat
bluesin festivaalivuoden hikisimmät viikot. Tahdin määrää tutusti
Järvenpään Puistoblues.

Suomen viidenneksi suurin yleisötapahtuma, Puistoblues Järvenpäässä, on
jälleen tykönämme. Peräti kuudelle päivälle levittäytyvä Puistoblues alkaa
tiistaina ja huipentuu lauantaina piknikhenkiseen pääkonserttiin
Vanhankylänniemessä.

Tämänkesäisessä pääkonsertissa varsinaista bluesia tarjotaan poikkeuksellisen
paljon.
Walter Trout, King King sekä suomalaiset esiintyjät Erja Lyytinen ja Dr
Helander & Third Ward feat. Little Willie Mehto
ovat vahvasti
kaksitoistatahtisen asialla.

Hieman erilaisen, tervetulleen teeman tuo pääesiintyjä
John Hiatt. Hiatt esiintyy
The Goners -bändin kera. Yhtyeen erityisherkku on Sonny Landreth, joka kuuluu
slide-kitaristina maailman tunnistettavimpiin. Hiattin musiikissa eri tyylisuunnat
lyövät kättä aitoon Americana-tyyliin: rock, country, laulaja-lauluntekijämateriaali
ja tietenkin blues kuuluvat sopusoinnussa.

Yhteistyössä

Puistoblues, Järvenpää

AK-77: Mustan Kissan Luu     Savonsolmu Beach & Blues Party
.

Puistoblues tunnetaan blueskadustaan ja klubiohjelmastaan yhtä hyvin kuin
pääkonsertistaan.
Overmore Blues Band, Talmud Beach, Faarao Pirttikangas,
HOTS
ja Paavo Pesonen säväyttävät kadulla. Klubien, jotka keskittyvät Eikan
Olutpubiin, kansainvälisiä nimiä ovat espanjalainen
Susan Santos ja
monikansallinen
Trickbag. Lena & The Slide Brothers ja Slim Butler & The
Slimcuts
kuuluvat klubiohjelman kotimaiseen kärkeen.

Finland Festivalsin tilaston mukaan viime vuonna Puistoblues oli
kokonaiskävijämäärältään maamme viidenneksi suurin festivaali. Käyntimääräksi
kirjattiin 90 000. Katso koko ohjelma
Puistobluesin verkkosivuilta.

Lyytinen vyöryttää

Erja Lyytinen tekee tänä kesänä melkoisen rynnistyksen kotimaisille festivaaleille.
Lauantaina hän esiintyy Tyykibluesissa Forssassa. Forssassa viihdyttävät myös
tanskalainen
Thorbjörn Risager & The Black Tornado, puolalainen Magda
Piskorczyk
ja ABGB.

Torstaina Erja ottaa yleisön Seinäjoen Provinssissa. Lauantaina samassa
tapahtumassa saa vuoronsa
Tuomari Nurmio & Luupäät. Haapavesi Folk on
Lyytisen keikkapaikka perjantaina.

Rajanaapurien perinteikäs tapahtuma Kalottjazz & Blues vietetään Torniossa ja
Haaparannalla perjantaista lauantaihin.
Ida Bang & The Blue Tears, Favorite
Hippies
ja Saverio Maccne & Double Ace kuuluvat festarin blueshenkiseen
ohjelmistoon.
Tuomari Nurmio kesäfiiliksessä Helsingissä 2017

Pyhtään Siltakylässä pidettävä Navetta Blues on omassa kastissaan, mitä tulee
pienimuotoisiin festivaaleihimme. Lauantaina navetan vintillä
Ismo Haavisto Trio
ja Tomi Leino Trio pitävät vauhtia. Triojen välillä käydään myös erityinen ”Blues
Battle”, jonka luonne käy selväksi vain paikan päälle suuntaamalla. Haavisto
ottaa perjantaina alkuhiet Lahden Karandassa.

Bluesviikko 26

Helsinki: Storyvillessä tapahtuu. Tiistaisessa Roots Tuesday -klubi-illassa
vierailee Esa Eloranta. Perjantaina Jo' Buddy ja Down Home King III saavat
vahvistuksikseen Niemisen ja Hurskaisen. Illassa myös nuori kaksikko Milo &
Moses. Perjantaina Sara Lee keikkailee Jyväsessä, Itä-Helsingin Myllypurossa.

Vaasa: Patiolla tiistaina Bluesleipurit.

Kouvola: Serko’s Circuit soittaa Pub 23:ssa kertaalleen perjantaina ja kahdesti
lauantaina.

Sauvo: Lauantaina pääsee ääneen Turn On. Keikkapaikkana Kalle’s Backa 55.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT