Blues-Finland.com - Los Lobos ja Wentus Blues Band yhteiskeikalle Helsinkiin, Tavastia 31.8.2018

Los Lobos ja Wentus Blues Band yhteiskeikalle Helsinkiin

22.8.2018

Tavastialla soittavat elokuun viimeisenä
päivänä suosittu kalifornialaisryhmä sekä
kotimaisen musiikin pitkämatkalainen.

Elokuisessa perjantai-illassa ovet Tavastialle
aukeavat kello 20. Wentus Blues Band avaa
illan, ja Los Lobos saa vuoron noin kello
21.30 alkaen.

Viimeksi Los Lobos vieraili Suomessa neljä
vuotta sitten. Keikka Helsingin Juhlaviikoilla
oli hyvä, joskin se muodostui joillekin
pettymykseksi. Kokoonpanosta puuttuivat
Louie Perez ja Conrad Lozano. Viimeksi
mainittua tuurasi David Hidalgon poika
pätevästi. Perezin panosta sen sijaan jäi
kaipaamaan.

Keikalla loppui myös nolosti aika kesken.
Settilistalla draaman kaari oli edennyt
muutaman kappaleen mittaisen
loppunostatuksen alkuun, kun olikin jo
hypättävä viimeiseen lauluun – tietenkin ”La

Bambaan”. Fiilis oli kuin neljän ruokalajin menusta jätettäisiin sittenkin yksi
annos pois, jotta jälkiruoankin ehtii.

Tällä kertaa Los Lobos saapuu Tavastialle. Siellä tuskin tarvitsee keikkaa lopettaa
kesken sen takia, että naapurit saisivat katsella kymppiuutisensa rauhassa.

Yli 30 vuotta tien päällä porhaltanut Wentus Blues Band julkaisi alkuvuodesta
albumin ”Throwback”. Sillä yhtye versioi monien soittokavereidensa – esimerkiksi
Canned Heatin, Eddie Kirklandin ja Sven Zetterbergin – kappaleita.

Itäisen Los Angelesin sudet

Los Lobos on monien mielissä muodostunut meksikolaisittain maustetun
rockmusiikin synonyymiksi. Oikeasti kuvio meni toisin päin: bändi aloitti
soittamalla perinteistä meksikolaista kansanmusiikkia. Se on pohja, jota alettiin
maustaa muilla tyyleillä. Los Lobos on kulkenut pitkän taipaleen omia polkujaan
ja tehnyt merkittävän uran. Silti sen nimestä ei monille tule mieleen kuin "La
Bamba". Bändi on paljon muutakin.

Viisi kalifornialaisnuorukaista päätti perustaa bändin 45 vuotta sitten. Asiassa ei
ole sinällään mitään ihmeellistä, sillä Creamia, Hendrixiä ja Santanaa kuunnellen
kasvaneiden koltiaisten bändejä syntyi noihin aikoihin Yhdysvaltojen
länsirannikolla viljalti. Viisikon erotti monista aikalaisistaan se, että musiikkityyliksi
ei valikoitunut rock ja Top 40 -hitit. Seitsemänkymmentäluvun alussa voimissaan
ollut, USA:n meksikolaisväestön tasa-arvoa ajanut chicano-liike toimi vahvana
innoittajana meksikolaisen kansanmusiikin pariin. Juuri ne levyt, joilla vanhemmat
olivat kyllästäneet bändiläisten mieliä varhaisesta lapsuudesta lähtien, kaivettiin
nyt treenimateriaaliksi.

Syntyi Los Lobos, tuolloin vielä nimellä Los Lobos del Este de Los Angeles
operoinut bändi.

Nykyisestä kokoonpanosta kitaristit David Hidalgo ja Cesar Rosas sekä rumpali-
kitaristi Louie Pérez olivat mukana alusta alkaen. Kaikki kolme soittavat myös
muita instrumentteja ja laulavat. Erityisesti Hidalgo on kunnostautunut multi-
instrumentalistina. Mikään soittopeli ei näytä olevan vieras. Muutamaa kuukautta
myöhemmin neljäs nykyjäsen astui remmiin, kun Conrad Lozano vaihtui basistiksi.
Bändin liikkeelle panevana voimana tuolloin toiminut Frank Conzález on mies,
jota on pitkälti kiittäminen Los Lobosin synnystä. Hän oli Rosasin ja Hidalgon
yhteinen tuttu ja bändin alkuaikojen johtohahmo.

Los Lobos alkoi saada runsaasti keikkoja omaksuttuaan meksikolaisen
musiikkiperinteen hyvin. Heistä tuli paikallisia kuuluisuuksia Los Angelesin itäisillä
alueilla. Esiintymisiä riitti häissä, syntymäpäivillä ja muissa juhlissa.
Juhlatunnelma tarttui ajoittain myös musikantteihin. Alkoholin kanssa kohtuuden
polulta turhan kauaksi ja turhan tiuhaan poikkeilleen Conzálezin kanssa tiet
erosivat vuonna 1976. Seuraavana vuonna nelikoksi kutistunut susilauma julkaisi
traditionaalisävelmistä koostamansa debyyttialbumin "Los Lobos del Este de Los
Angeles".

Laajemmalla skaalalla

Seuraavan vuosikymmenen myötä meksikolaisten perinteiden sekaan hiipi
enenevässä määrin sävyjä rockista, bluesista, countrysta ja cajunista. Sittemmin
tutuksi tullut musiikillinen runsaudensarvi alkoi muodostua luontevasti.
Vaikutteita alkoi kertyä hiljalleen. Kahdeksankymmentäluvun alkupuolella myös
saksofonisti-kosketinsoittaja Steve Berlin astui kuvioihin. Monipuolisena
muusikkona ja levytuottajana tunnetulla Berlinillä oli varmasti oma vaikutuksensa
musiikkityylin päivittymiseen.

Vuonna 1983 ilmestynyt "...And A Time To Dance" esitteli rockabillyllä ja cajunilla
maustetun kokonaisuuden, josta nimi kertoo olennaisimman. Sen antimista
nauttisi mieluusti enemmänkin kuin minialbumillisen verran. Levy sai hyvän
vastaanoton. Hitiksi levy ei muodostunut, mutta se vei Los Lobosia
sananmukaisestikin eteenpäin. Myyntitulojen turvin bändi hankki nimittäin
pakettiauton. Se mahdollisti ensimmäisen laajemman rundin ja polkaisi homman
isommin käyntiin.

Ahkera kiertäminen sekä levyt "How Will The Wolf Survive?" (1984) ja "By The
Light Of The Moon" (1987) pitivät uran nousujohteisena. Ritchie Valensin
elämästä kertova elokuva "La Bamba" räjäytti potin syksyllä 1987. Los Lobos
esitti leffassa useammankin kappaleen. Nimiraita kohosi maailmanlaajuiseksi
hitiksi. Se on leimannut bändin uraa siitä lähtien.

Jättimenestyksen jälkeen Los Lobos julkaisi (levy-yhtiön vastustuksen
saattelemana) espanjankielisen akustisen levyn "La Pistola Y El Corazon". Se myi
kohtalaisesti ja voitti Grammy-palkinnon. Sittemmin bändi on tasaisin väliajoin
palannut aina vain etäämmälle ulottuvilta musiikillisilta seikkailuiltaan takaisin
kotikentälle. "Neighborhood" (1990) ja "Kiko" (1992) veivät soundia
kokeellisempaan suuntaan, pitäen kuitenkin tutut ainekset matkassa.
Yhdeksänkymmentäluvun levyiltä löytyivät muun muassa keikkasuosikeiksi
muodostuneet "Mas y Mas", "Maricela" ja "Cumbia Raza". Niissä
meksikolaisvaikutteet ovat vahvasti niskan päällä, mutta mukana on rokimpaa
saundiakin.

Tällä vuosituhannella Los Lobos on linjalleen uskollisesti jatkanut musisointia
monipuolisesti. Kitaroissa on välillä ollut roimempi särö. Toisinaan on tulkittu
kepeästi Disneyn klassikkosävelmiä. Myös useampikin livelevy on nyt
julkaisuohjelmaan mahtunut. Bändin kolmekymppisiä juhlistaneen komean
Fillmore-keikkataltioinnin ohella on mainittava ainakin "Disconnected In New York
City" (2013). Sillä bändi nyppäisee otsikon mukaisesti töpselit irti. Unpluggedia ei
voine näinä aikoina pitää kovinkaan omaperäisenä ratkaisuna, mutta
mielenkiintoisia näkökulmia akustisuus sähköisimpiin kappaleisiin tuo.

Kolmen vuoden takainen "Gates Of Gold" on tuorein kokopitkä. Matkan varrella
hamstratut vaikutteet ovat yhä mukana ja soivat kokonaisuuden osina.
Esimerkiksi "When We Were Free" ja ovelasti groovaava "There I Go" tarjoavat
kikomaista kokeilevaisuutta. "I Believed You So" on verkkainen blues, nimiraita
hieman nopeampi ja vieläpä maukkaalla mandoliinilla maustettu."Too Small
Heart" rokkaa suoraviivaisesti, "Mis-treater Boogie Blues" ZZ Topin hengessä.
"Poquito para Aqui" ja "La Tumba Sera el Final" vievät latinojuurille.

Kuluvan vuoden huhtikuussa vietetyn levykauppapäivän erikoisjulkaisuna ilmestyi
Los Lobosin ja alternative countryyn kallellaan olevan indie pop -ryhmä The
Shinsin yhteissingle. Siltä löytyy kolme erilaista versiota Shinsin kappaleesta
”The Fear”. Levy jäänee kuriositeetiksi ja pikaiseksi välietapiksi itäisen Los
Angelesin susilauman vaellusreitillä. Uutta ”La Bambaa” siitä tuskin muodostuu.

MARKO AHO

Linkit: Los Lobos, Wentus Blues Band, Tavastia

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT