Festivaalit, kiertueet, klubit

Katsaus bluesin syksyyn 2018
Barrence Whitfield
18.9.2018

Vaikka festivaali- ja keikkakenttä muuttuu, pitkät syksyiset perinteet voivat
hyvin Kolilla, Jyväskylässä, Kokkolassa ja Vaasassa.

Suomelle on tyypillistä, että festivaalikesä vaihtuu sujuvasti tapahtumarikkaaksi
syksyksi. Tänäkään vuonna ei turhia siirtymäaikoja vietetty. Viimeiset
kesätapahtumat vietettiin elokuun lopussa. Ensimmäiset kansainväliset vieraat ja
syysfestivaalit seurasivat pian.

Festivaalikenttä ei ole silti entisensä. Kaksi merkittävää syystempausta – Lahti
Blues & Roots ja Rovaniemen Roots ’n River Blues – skippaavat nyt jo toisen
vuoden perättäin. Lahden Rytmin Ystävät -yhdistyksen
Hara Järvinen kertoo,
ettei festivaalia ole edelleenkään tarkoitus kuopata. Rovaniemellä toimintaa
hidastaa tosiasia, että puuhamies
Jarmo ”Slim Butler” Puhakka on muuttanut
Etelä-Suomeen.

Imatra koki takaiskun, kun Imatra Big Band Festival jäi ilman julkista tukea. Lappu
pantiin kesäfestarin luukulle vuoden 2014 jälkeen. Uusi Imatra Octobeer Blues
Festival herätti toiveita parina syksynä, mutta tänä vuonna tapahtuma jää
järjestämättä.

Onneksi uutta vertakin virtaa. Tahkon maisemissa, Kuopion seudulla, debytoi
Tahko Rhythm & Blues. Tapahtuma pidetään Tahko Tours -lomakylän ravintola
Lakefordissa viikonloppuna 12. ja 13. lokakuuta. Kansainvälisenä esiintyjänä
nähdään venäläinen bluesbändi
The Jumping Cats. Tahko Rhythm & Bluesissa
esiintyvät myös porvoolainen
Sleepwellers ja helsinkiläinen The Sun
Connection
. Lisäksi ohjelmassa on laulaja Sara Lee. Kuopiolaiset Shakin'
Skeletons
ja Ramble Damble tuovat esille paikallista osaamista.

Perinteikäs
Ruska Blues avaa syyskauden 21. ja 22. syyskuuta. Break Sokos
Hotel Kolin tiloissa soittavat vetonauloina
Wentus Blues Band, Emilia Sisco ja
Helge Tallqvist
. Ruska Bluesissa esiintyvät myös U. Pasanen Band, Varhama -
Poutiainen - Härkönen
sekä Vimma Sveng.

Maineikkaalla historialla ja nykypäivällä voi ylpeillä myös
Blues Live!, jota
pidetään Jyväskylässä. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Keski-Suomeen
saapuvat kansainvälisiksi vieraiksi
Barrence Whitfield ja West Weston. Tomi
Leino Trio
, Wentus Blues Band, Jaakko Heinonen Trio, Ismo Haavisto ja
Midnight Moaners
hoitavat suomibluesin ruudun.

Yhteistyössä

Honey B & T-Bones: Follow Me Tour 21.9. alkaen

Erja Lyytinen Suomen-kiertueelle 3. lokakuuta
.

Myös kokkolalainen Scandinavian Blues Party pitää pintansa. Lokakuun 13:ntena
Snellman-salissa musisoivat
Erja Lyytinen ja ruotsalainen Bror Gunnar Jansson.
Micke & Lefty feat. Chef toimii klubiaktina.

Vaasaan saadaan varsin eksoottista menoa, kun
Halloween Blues valtaa alaa
heti marraskuun alussa. Zimbabwelainen
Miriam Mandipira esiintyy tanskalaisen
Troels Jensen Bandin kera. Ruotsista tulee Knock-Out Greg & The Jukes.

Halloween Bluesin muita esiintyjiä ovat ainakin Micke & Lefty feat. Chef,
Eero
Raittinen
, Ismo Haavisto Trio ja Million Dollar Tones.

Kiertueet ja klubit

Alkusyksystä Suomessa kävivät jo Billy T Band ja Louie Digman. Kansainvälistä
vieraskaartia vahvistavat syksyn aikana myös
Joe Bonamassa, Baskery, Johnny
Sansone & John Fohl, Janis Vanadzins Trio,
Blind Boys Alabama, James
Hunter
, Ben Waters sekä marraskuussa vieraileva huuliharppuvelho Mark
Hummel
.

Kansainväliset vieraat eivät ole kaikki kaikessa. Suomella on laadukasta ja
suosittua rytmimusiikkia omastakin takaa. Erityisille kiertueille lähtevät Erja
Lyytinen ja
Honey B & T-Bones.

Honey B & T-Bonesin rundi tottelee nimeä ”Follow Me Tour”. Se vie
klassikkobändin 21. syyskuuta alkaen
kahdeksalle eri paikkakunnalle. T-Bones
lupailee soittaa paitsi tutumpia biisejä myös aivan uutta materiaalia.

Uusi single ja video ”Another World” tahdittaa Erjan Suomen-taivalta. Kiertue
(katso kaikki päivämäärät ja paikat
artistin verkkosivuilta) alkaa 3. lokakuuta.
Kiertueen jälkeen Erja suuntaa tutusti maailmalle – palatakseen tekemään
Suomeen joulurundin. Blue Christmas -konserttisarjan hän toteuttaa
Veeti
Kallion
ja Sami Saaren kanssa.
Erja Lyytinen Puistobluesissa 2018. Kuva: Marko Aho

Säännöllisiä klubisarjoja on eniten Helsingissä. Juttutuvassa pidettävä Ghetto
Blues lienee Suomen pitkäikäisin, edelleen toimiva juurimusiikin klubisarja.
Syyskaudella 2018 Juttutuvan lavalle nousevat muiden muassa
amerikkalaislaulaja Barrence Whitfield ja latvialainen Janis Vanadzins Trio.

Pääkaupungissa säännöllistä klubisarjaa on tarjolla myös Huutokonttorissa (Mojo
Club) Käpygrillissä ja Storyvillen Roots Tuesday -sessioissa.

Vanhassa pääkaupungissa Turussa vietetään Beetroot-klubia. Paikkana on
Apollo. Turun Rytmiklubi järjestää sunnuntaisia ”rytmibrunsseja” Saaristobaarissa.

Tampereella on vahva Down Home Kivi -torstaiperinne, joka jatkuu tänäkin
syksynä Kulttuuriravintola Kivessä. Ismo Haavisto puolestaan isännöi Roots
Thursday -klubia Lahden Virastossa.
Baby Boy Varhama, Howard Fishman ja
Jo’ Buddy kuuluvat syyskauden esiintyjiin.

Viimeisimmät lisäykset ja muutokset löytyvät aina keikkakalenterista ja
festivaalikalenterista – käykää keikoilla
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT