VIIKKOENNAKKO 14/2019

Erja Lyytinen näkyy ja kuuluu, H.A.R.P. avaa kiertueen
Erja Lyytinen. Kuva: Marko Aho
1.4.2019

Lyytiseltä on luvassa poikkeuksellisen tuhti paketti. Pepe Ahlqvist
joukkoineen Helsingissä. Klubitoimintaa Helsingissä ja Tampereella.

Erja Lyytinen
palaa Britannian-kiertueelta ja tekee sen niin, että näkyy ja
kuuluu. Luvassa on erikoiskonsertteja, kiertue, elämäkertakirja ja uusi levy.

Lyytinen ja
Jennifer Batten sonnustautuvat kitarahirviöiksi ja vetävät kolme
yhteiskonserttia. ”Monstress of Guitar” -keikat ovat luvassa keskiviikkona Turun
Logomossa, torstaina Tampereen Pakkahuoneella ja perjantaina Helsingin
kulttuuritalolla.



Meno sukeutuu sujuvasti Erja Lyytisen kotimaankiertueeksi: jo lauantaina hän on
tositoimessa Kotkan Kyminsuussa. Viikko pannaan pakettiin Kouvolan Patoklubilla
sunnuntaina.

Erjan uusi kiekko ”Another World” ilmestyy 12. huhtikuuta. Kansainvälistä
tulokulmaa tuovat Austinissa tehdyt miksaus- ja masterointityöt. Batten on levyllä
mukana, samoin slidekitaran mestari
Sonny Landreth.


Musiikkitoimittaja Mape Ollilan kirjoittama kirja ”Erja Lyytinen – Blueskuningatar”
tulee puolestaan saataville syksyllä. Teoksen tavoitteet eivät ole aivan vähäiset.

”Kirja on tilinteko oman paikkansa löytämisestä miesten sata vuotta
hallitsemassa bluesmaailmassa – kertomus varhaisuralla kohdattujen
tytöttelijöiden vaientamisesta ja rikotuista lasikatoista, uppiniskaisuutta
lähenevästä periksiantamattomuudesta ja itsensä kehittämisen tarpeesta sekä
oman näkemyksellisyyden, jalansijan ja kollegojen arvostuksen
ansaitsemisesta”, Docendo-kustannusyhtiö kuvailee.

H.A.R.P:illa talla pohjassa

Pepe Ahlqvist H.A.R.P. avaa kiertuekautensa. Pepen suosituin ja tunnetuin
yhtye soittaa Helsingin Storyville
n Bluesfest-tapahtumassa perjantaina ja
lauantaina.

H.A.R.P. Kuva: Pasi Rytkönen

H.A.R.P:in uusi livealbumi ”Step on the Gas” julkaistaan piakkoin. Levynjulkkareita
vietetään
Grand Blues Festivalilla Lahdessa. Pepen rinnalla bändissä soittavat
Timo Pratskin (kosketinsoittimet), Jarmo Nikku (kitara), Harri Rantanen (basso)
ja
Harri Ala-Kojola (rummut).

Storyvillen perjantai-illassa ovat mukana myös
Ilkka Rantamäki $ The
Bluesbrokers
sekä Helge Tallqvist & Loose Screws. Lauantaina ilonpitoon
liittyvät
Stronghold ja juuri uuden levyn julkaissut Lena & The Slide Brothers.


Torstaina Konstantin Kovalev & The Firebugs soittaa Down Home Kivi -illan
tähtenä Tampereen Kulttuuriravintola Kivessä. Ghettoklubin keikkaputkea
Helsingin Juttutuvassa jatkaa
Sultans of Jungle lauantaina.

Itä-Helsingin Roihuvuoressa pidetään sunnuntaiklubia.
Sam Huber saapuu East
Roots House Bandin
(Tuomas Metsberg, Saara Metsberg, Tero Pulkkinen, Janne
Haavisto) vieraaksi Hard Rock Houseen.

Pääkaupunkiseutu:
Ismo Haavisto Helsingin Red Galleryssä maanantaina.
Vantaan Bar Salissa esiintyy lauantaina
Muddy Moonshine.

Kouvola:
Swamp Boogie vetää Pub 23:ssa perjantaina iltakeikan sekä
lauantaina iltapäivä- ja iltakeikat. Bluesjamit vielä samassa paikassa sunnuntaina
kello 18 alkaen.

Tampere: Perjantaina Tampere-talossa
Milo & Moses.

Naantali: Kristoffer-salissa lauantaina kello 16.30 alkaen soittavat
Bluesnake ja
Sun City Bluesbreakers.

 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some