Blues-Finland.com - The Allman Brothers Band - Keikka-arvio, Gregg Allmanilta soololevy

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

17.11.2010 Gregg Allman
Vallankumouksen tyttäret ja Allmanin veljekset
Maksansiirron läpikäynyt Gregg Allman on jälleen vedossa. Sooloura kiihtyy,
kun tammikuussa julkaistaan rehellinen blues-albumi. Blues-Finland.com
testasi myös The Allman Brothers Bandin livevireen.

- Oloni on varsin hyvä ajatellen mitä kaikkea on tapahtunut, sanoo muusikko
Gregg Allman, pian 63 vuotta.

Viimeisimmät käänteet kokeneen Allmanin uralla ovat olleet dramaattisia.
Rankkojen elintapojen marinoima maksa meni kesällä vaihtoon. Gregg pääsi pois
sairaalasta heinäkuun alussa. Kuntouttamisesta huolimatta aikaa ei säästelty,
vaan mies lähti jo syksyllä tien päälle.

- Muutin elämäntyylini jo vuosia sitten. Kelloa ei voi kuitenkaan kääntää takaisin.
Nyt pidän jokaista päivää lahjana, ja parasta on päästä liikkeelle ja tekemään
musiikkia ystävien kanssa.
.

Ja sitähän tehdään. Ensi tammikuussa
ilmestyy "Low Country Blues", Gregg
Allmanin ensimmäinen soololevy
neljääntoista vuoteen. The Allman Brothers
Bandin ja Greggin musiikkihan on aina
nojannut vahvasti blues-perinteisiin; nyt on
vuorossa kuitenkin albumillinen puhtaasti
sitä itseään.

- Levyttämisestä on kulunut liian kauan.
Pitää pysyä liikkeessä. Taisinkin syntyä
paljon mustalaista sielussani. Aina uuden
levyn yhteydessä tunnelmat ovat aivan
erilaiset, Allman selventää.

"Low Country Bluesin" virallinen julkaisupäivä on 18. tammikuuta 2011. Allman
versioi levyllä bluesin suurnimiä Muddy Watersista Magic Samiin. Muusikkoina
kuullaan muiden muassa Dr Johnia ja Doyle Bramhall nuorempaa. Rounder
Recordsin merkillä ilmestyvän albumin on tuottanut T-Bone Burnett.

Isänmaallista sivistystyötä

Elävässä tilanteessa käy selväksi, että Gregg Allman ei ole elämänsä kunnossa
juuri nyt. Yksi rock-historian komeimmista lauluäänistä on toki tallella kuten taidot
kosketinsoittimissakin. Mutta pientä hapuilua oli havaittavissa, kun The Allman
Brothers Band esiintyi Washington DC:ssä.

Derek Trucks, Marc Quinones, Warren Haynes

Konserttipaikkana oli DAR Constitution Hall muutaman korttelin päässä
Valkoisesta talosta. Lyhenne DAR tulee sanoista Daughters of the American
Revolution. Allman-veljekset saivat siis soittaa vallankumouksen tyttärien
emännöiminä; DAR-yhdistys pitää tehtävänään historian kunnioittamista,
sivistystä ja isänmaallisuutta.

Mission kaikki kolme sektoria sopivat hyvin The Allman Brothers Bandiin. Yhtye on
historiallinen jo itsessään (perustettu 1969). Lisäksi ABB kunnioittaa jatkuvasti
amerikkalaisen musiikin, erityisesti bluesin, perinteitä. Keikkoihin on kuulunut
pitkään esimerkiksi bluesin klassikkoartistien videopätkien esittäminen. Tämä
käynee myös sivistystyöstä.

Etelävaltiolaisina bändiin on helppo yhdistää myös isänmaallisuus. ABB:han toimi
suorastaan presidentti Jimmy Carterin hoviyhtyeenä 70-luvulla. Osuutensa
siihen tosin oli sillä, että Carter oli ja on pesunkestävä Georgian mies.

Takaisin DAR:n lavalle: Greggin ajoitusongelmat olivat selvin merkki lievästä
toipilaskunnosta. Monet kappaleet venyivätkin pitkiksi jamitteluiksi. Lisäksi
Warren Haynesilla oli kenties normaalia enemmän vokaalitöitä. Vierailijoitakin oli
kutsuttu: Ron Holloway kävi kahteen otteeseen puhaltamassa saksofonia ja
kitaristi Larry McCrayn kanssa vedettiin riemukkaan vastaanoton saanut blues-
tykitys "That's What Love Will Make You Do".

Vaihtuva ohjelmisto

Gregg Allmanin lisäksi The Allman Brothers Bandissa jatkavat
perustajajäsenrumpalit Butch Trucks ja Jaimoe. Duane Allmanin (1946 - 71)
vaativan slide-kitararoolin on saanut Butchin veljenpoika Derek Trucks, ja Berry
Oakleyn (1948 - 72) bassotontin on perinyt Oteil Burbridge. Kitaristi-laulajan
vakanssia on pitänyt jo pitkään Warren Haynes. Rajun lyömäsoitinhyökkäyksen
täydentää Marc Quinones.

Bändi vietti 40-vuotissyntymäpäiviään viime vuonna. Blues-Finland.com oli
paikalla juhlakonsertissa New Yorkissa, ja nykyisen kokoonpanon dynamiikka on
arvioitu tapahtumaraportissa.

ABB:n settilistat elävät keikoittain. Makeimpia ovat yhtyeen omat kappaleet –
myös 2000-luvun alussa bändistä potkitun Dickey Bettsin biisejä soitetaan.
Vanhat blues-standardit ovat lisäksi vakiotavaraa. Washingtonissa kuultiin "44
Blues" (Roosevelt Sykes / traditionaali) ja "Statesboro Blues" (Blind Willie McTell).

Illan varsinainen yllätysveto oli avata kuuluisalla mammutilla "Mountain Jam". Se
alkoi erittäin rauhallisella sound checkin ja virittelyn omaisena tunnusteluna
kasvaakseen pikku hiljaa tutun ponnekkaaksi, paikoin sekasortoiseksikin
tulitukseksi. Mittaa ei nyt kertynyt kuin kymmenisen minuuttia, mutta vahinko
otettiin takaisin päättämällä varsinainen setti samaiseen jammaukseen.

Elinvoimaa on - vielä

"Melissa" on kappale, jota ei suosioonsa suhteutettuna kuulla kovin usein ABB:n
keikoilla. DAR:n lavalla se vedettiin, ja sen ajaksi Gregg tarttui myös akustiseen
kitaraan (kuva alla). Piristäviä biisivalintoja olivat myös "Come and Go Blues" ja
Hollowayn saksofonin komistama "You Don't Love Me".

Alkuperäisversioina nasevat "Revival" ja "Black Hearted Woman" olivat kasvaneet
myrskyisiksi megaluokan versioiksi. Jälkimmäisessä kuultiin hurja neljän miehen
lyömäsoitinsoolo, kun Burbridge siirtyi rumpuihin ja Butch patarumpuihin. Butch oli
muutenkin pelipäällä: vakuudeksi hän oli sonnustautunut milanolaisen
jalkapallojoukkueen Internazionalen paitaan.

Haynes on tunnettu tavastaan upottaa kitarasooloihin hauskoja viitteitä
tunnettuihin kappaleisiin. Tällä kertaa hän veti kesken "Ain't Wastin' Time No
Moren" pätkän The Beatlesin "Norwegian Woodia"!

The Allman Brothers Bandilla on lähes uskonnollinen fanikunta. Se onkin pitävin
peruste sille, että yhtye edelleen keikkailee. Myös DAR Constitution Hallissa tupa
oli täynnä ja vaikutelma autenttinen vessassa ruohoa käryttäneitä
psykedeliapaitaisia ukkoja myöten.

Elinvoimaa tuo sekin, että ABB:n ei tarvitse tehdä keikkoja kuin halutessaan:
bändin jäsenillä on lukuisia muita projekteja. Niistä huomattavimmat ovat
Haynesin bändi Gov't Mule ja toisen kitaristin oma ryhmä The Derek Trucks
Band. Derek soittaa usein myös vaimonsa Susan Tedeschin kanssa.

The Allman Brothers Band on aito bluesin ja rockin dinosaurus, joskin jatkuvasti
uusia metkuja keksivä sellainen. Klassikkojen tulkinta sekä omien huippubiisien
soittaminen menevät edelleen yleisöön. Hiekka tiimalasissa ei kuitenkaan kestä
loputtomiin.

PASI TUOMINEN, teksti
HANNA-LEENA KORTENIEMI, konserttikuvat
Washington, D.C.

The Allman Brothers Band. Washington DC, DAR Constitution Hall 12.11.2010

Gregg Allman (laulu, koskettimet, akustinen kitara), Butch Trucks (rummut),
Jaimoe (rummut), Warren Haynes (kitara, laulu), Derek Trucks (kitara), Oteil
Burbridge (basso, rummut, taustalaulu), Marc Quinones (lyömäsoittimet,
taustalaulu)

Vierailijat: Ron Holloway (saksofoni), Larry McCray (kitara), James van de Bogert
(rummut)

Setti 1: Mountain Jam, Don't Want You No More, It's Not My Cross to Bear, Walk
on Gilded Splinters, 44 Blues, Statesboro Blues, Blind Willie McTell, Same Thing
(Ron Holloway, saksofoni, James van de Bogert, rummut), Revival.

Setti 2: Melissa, Come and Go Blues, That's What Love Will Make You Do (Larry
McCray, kitara), Ain't Wastin' Time No More, You Don't Love Me (Ron Holloway,
saksofoni), Black Hearted Woman, Mountain Jam. Encore: Whipping Post.

Linkit: The Allman Brothers Band, Gregg Allman, Rounder Records, DAR
Constitution Hall

Jaa juttu profiilissasi: |