LEVYARVIO
|
22.1.2014 Vain nautiskelijoille Andres Roots Roundabout viihdyttää ja yllättää 11 kappaleen instrumentaalilevyllään "Three!". Vaikutteita löytyy Beethovenista raskaaseen rokkiin.
Virolainen muusikko Andres Roots on kaveri, joka ei pysy paikoillaan. Bullfrog Brown, bändi, jonka perustajajäsenenä hän alkoi tulla tunnetuksi Suomessakin joskus seitsemisen vuotta sitten, on jo hyvän aikaa ollut mullan alla. Sen jälkeen syntyi Roundabout. Ensilevylle Andres kutsui solisteja Dave Arcarista aina Eric "Red Mouth" Gebhardtiin.
|
|
Vierailijoiden kanssa tehtiin myös kakkosalbumi "Leigh's Spider Jam". Roundaboutin ensimmäinen varsinainen bändilevy "Three!" ilmestyi viime vuonna – ja silläkin esiintyvä kokoonpano on jo historiaa.
"Three!"-kiekolla soittavat kitaristit Roots ja Martin Eessalu sekä rumpali Raul Terep. Sittemmin on siirrytty bassolliseen ryhmitykseen: Eessalun tilalle tuli Peeter Piik.
Mutta vietetäänpä vielä hetki kolmikon Roots-Eessalu-Terep seurassa. Ja miksei vietettäisi: "Three!" on albumi, joka ansaitsee paikan kenen tahansa musiikinrakastajan hyllyssä (tai mieluiten levylautasella).
Levyä voi hyvällä syyllä kutsua blues-levyksi, vaikka sävyjä on melkein loputtomiin. "Miss Carmen James" esimerkiksi yhdistää marssin ja blues- poljennon – järjetön yhdistelmä, mutta toimii kuin tauti. Terepin rummut ovat biisillä keskeisessä roolissa, kun siirrytään maailmasta toiseen. Eessalun kitara puolestaan työskentelee virkaa tekevänä bassona. Mehevistä sooloista vastaa Roots.
"Room Service", jota Roundabout on käyttänyt muun muassa konserttien avauksena, kuljettaa tyylikästä vanhan ajan tunnelmaa. Melodian ja harmonian yhteispeli on parhaimmillaan; Roundaboutille on toki tyypillistä, ettei aina voi sanoa, kumpi on kumpi. Siinä piilee kahden kitaran taktiikan hienous. Loppuun lirahtaa vielä pieni pätkä "Für Eliseä", jottei kukaan vaan sattuisi ottamaan virolaiskolmikon musiikkia liian totisesti.
Kappaleessa "Moby Duck" on peräti suiten vikaa. Melodista teemaa tulkitaan erilaisissa tempoissa, ja Terepin rumpusoolo rakentaa kokonaisuuteen jännän vedenjakajan. "Saucer Full of Cream", Bullfrog Brownin biisin uusi tulkinta, luo iisiä tunnelmaa. Yhtäkkiä teemasta lennähtää ilmoille täyttymyksellinen lisämelodia, joka vie koko biisin uusiin sfääreihin. Vauhdikas päätöskappale "Onion Boy" taas ihastuttaa murisevien kitaroiden ja Terepin pienoisrumpusoolojen dialogilla. .
|
|
Jokainen samaan huoneeseen kitaran ja rumpukapulan kanssa joutunut on varmasti esittänyt itselleen väistämättömän kysymyksen: miltä kuulostaa, kun kitaran kieliä paukuttelee kapulalla? Siihen saadaan selvyys Roundaboutin kipaleella "Three Sticks".
Soundien ja epäkaupallisuuden juhlaa
Monesti sanotaan, että kehittyäkseen muusikoiden pitää tai ainakin kannattaa kuunnella mahdollisimman monenlaista musiikkia. Näin ovat tehneet myös Roundaboutin pojat. Mielleyhtymiä herää kaikkeen klassisesta musiikista heviin. Luontainen huumori uhkuu alusta loppuun.
White Roomissa, Viron Tartossa, Asko-Romé Altsoon toimesta purkittama levy loistaa soundeillaan. Kitarat erottuvat toisistaan sopivasti eri puolille sijoitettuina, joten niiden vuoropuhelua on varsin makea seurata. Rumpujen soundi on kerrassaan loistokas, koska ne kuulostavat... rummuilta! Valtavan iso plussa annetaan myös siitä, että levyn kaikki 11 kappaletta ovat Andres Rootsin omaa käsialaa.
"Three!"-levyllä kuultava Roundabout on instrumentaalimusiikkia soittava, bassoton trio. Se on tuskin varsinainen menestysresepti, jos muusikot haluavat tulla elämässään toimeen. Epäkaupallisuus, kliseisesti ilmaistuna, onkin tällaisen orkesterin haaste. Mutta kyseiset muusikot suhtautuvatkin tekemiseensä musiikkina, ei elinkeinona. Potentiaalinen yleisö löytyy niistä, joita intensiivinen kuuntelu kiinnostaa enemmän kuin listahitit. Andres Roots Roundaboutin päivitettyyn, bassolla varustettuun versioon on varmasti monen helpompi samaistua. "Three!" on kuitenkin onnenpotku. Se jäi dokumentiksi kahden kitaran Roundaboutista, viimeisen päälle hienosta kokoonpanosta.
PASI TUOMINEN
Andres Roots Roundabout: Three! Roots Art Oü, 2013
Andres Roots (kitara), Martin Eessalu (kitara), Raul Terep (rummut)
Tuottajat: Asko-Romé Altsoo, Andres Roots
Linkki: Andres Rootsin verkkosivut
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English .
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com © Blues-Finland.com 2006-2014 .
|
|