Blues-Finland.com - Bloodshot Eyes, Dave Forestfield, Titty Bar Tim

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

LEVYKATSAUS

11.11.2011
Kolme tapaa tehdä
suomalaista bluesia, osa 2
Tarkastelussa Bloodshot Eyes, Dave
Forestfield ja Titty Bar Tim – vanhan hyvän
ajan musaa, pohdiskelevaa nykytavaraa ja
miehekästä Chicago-bluesia.

Bloodshot Eyes on toiminut enemmän ja
vähemmän aktiivisesti melkein 20 vuotta. Uusin
levy "Night Walk Boogie" on kuitenkin vasta
orkesterin kolmas. Aiemmin ovat tulleet ulos
teokset "Are You What" (1994) ja "Ain't That
Thing Too Cool For You" (1998).
.

Oman määritelmänsä mukaan Bloodshot Eyes soittaa 40-luvun rhythm and
bluesista kumpuavaa, rehellisen juurevaa musiikkia. Uusin albumi osoittaa
väitteen todeksi.

Tarjolla on boogieta, swingiä ja muita vanhojen hyvien aikojen tyylejä
mutkattomasti esitettyinä. Kitaristi Roy Fish Loikala on säveltänyt koko joukon
mukavia biisejä, joten cover-kappaleiden määrän olisi voinut huoletta jättää
vähemmälle. Albumin (peräti) 14:sta kappaleesta kahdeksan ovat Loikalan.

Kolmen puhaltajan sektio tekee bändistä tärkeän suomalaisen
blues/roots-musiikin skenessä. Jarmo Rouvinen (baritonisaksofoni), Boots
Hurskainen (tenorisaksofoni) ja Ville Hovi (tenorisaksofoni) osaavat hommansa
taaten Bloodshot Eyesille omaleimaisen soundin. Puhallushommissa on myös Kari
"Good Rockin'" Kempas, joka laulun ohella vastaa huuliharpusta; hänen
kuvionsa etenkin kappaleella "Read My Lips" ovat kerrassaan kekseliäät.

Hidas blues "Shattered Mailbox" nousee myös levyn parhaimmistoon.
Kontrabassossa suoriutuu Iiro Kautto. Osassa kappaleita kontrabassoa soittaa
Lasse Sirkko. Rummuissa kuullaan Tom Pythonia.

Musiikin puolesta "Night Walk Boogie" on perinteisyyden ylistys. Samaa ei voi
sanoa kansitaiteesta. Piirroksissa seikkailevat avaruusolennot, jotka ovat tulleet
valloittamaan planeettaamme Eduskuntatalon nurkille...

Musiikin kuvataidetta

Dave Forestfieldin viimeisimmältä levyltä "One Truth Town" löytyy etupäässä
kaikuja amerikkalaisesta rytmimusiikista. Rytmiikka ja klangi muistuttavat paikoin
myös englantilaista ja irlantilaista laulelmaperinnettä.
.

Forestfield (Tatu Metsäpelto) on suomalaisen
juurimusiikin kynäniekkoja. Hänen musiikkinsa
ei aukene sellaiselle kuulijalle, joka ei jaksa tai
pysty keskittymään teksteihin. Sanat ovat
jälleen tärkeässä osassa. Ne on jopa ikuistettu
kansivihkoon (kannet on kaikkiaan toteutettu
poikkeuksellisella laadulla). Varsinaisina
kansiteksteinä saadaan lukea "yhden totuuden
kaupunkia" kuvaileva kertomus, jossa kaikkien
biisien nimet esiintyvät oikeassa järjestyksessä
ja relevantissa asiayhteydessä. Erittäin
harvinainen, kunnianhimoinen ja kunnioitettava
ratkaisu!

"One Truth Town" on kuin kuvataidetta musiikin kaavussa, siksi eläväisiä
tuokiokuvia Forestfield maalailee sanoin ja tunnelmin. Tekstit haastavat
kuuntelemaan ja pohtimaan – loppujen lopuksi jää kuulijan päätettäväksi,
minkälaisen kuvan yhden totuuden kaupungista itselleen piirtää.

Varsinaisen bluesin ystävää miellyttää eniten varmastikin yhdeksänminuuttinen
"Roadside Blues". Forestfieldin maltilliset kitarakuviot ovat parhaimmillaan ja Jere
Venäläisen kosketinsoittimet ovat silkkaa herkkua. Kärkimateriaalia ovat myös
tyylikäs nimikappale (vierailijana Jarkka Rissanen) sekä pirteä folkki "What Kind
of Truth?".

Levyn parhaat kappaleet menisivät täydestä vaikka amerikkalaisilla country- tai
folk-radiokanavilla. Varsinkin jos englanti vääntyisi nykyistäkin paremmin.
Kähisevällä Forestfieldillä ei ole maailmaa mullistavaa lauluääntä. Mutta eipä ole
Bob Dylanilla, Neil Youngilla tai Leonard Cohenillakaan.

Isojen poikien bluesia

Timo Heikkilän nimi sopii raapustaa muistikirjaan, jos miehekkäällä otteella
toteutettu Chicago-blues sattuu olemaan sydäntä lähellä. Heikkilä vetää Titty Bar
Tim Blues Band -nimistä orkesteria. Kun bändi virittää soittopelinsä, siinä tanner
tömisee ja aitaa kaatuu.

Heikkilä ei ole Chicago-asioissa eilisen teereen poika. Toisin kuin monet
kotinurkissa elämänsä viettäneet coverien veivaajat, tämä kouvolalainen on
tehnyt lukemattomia matkoja Tuuliseen kaupunkiin. Eikä ainoastaan maisemia
katselemaan, vaan omakohtaisesti tutustumaan Chicagon rankkoihin katuihin ja
siellä vaikuttaviin blues-tyyppeihin.

Mies kertoo viimeisimmän lempinimiväännöksensä, Titty Bar Timin, herättäneen
chicagolaisissa melkoista huvittuneisuutta. Bändin tuoreen nimen alkuperäinen
versio oli vielä ruokottomampi, ja se koko perheen julkaisun tapauksessa
jätettäköön mainitsematta.

Blues-Finland.com sai käsiinsä bändin (silloin vielä Timmy The Dog's Blues Guitar)
promolevyn, joka on äänitetty keikalla viime uuden vuoden aattona. Yhdeksän
kappaleen veto on uskottavaa tavaraa. Musiikkia veivataan taidolla mutta myös
bluesille ominaisesti sopivan kukkomaisella asenteella.

Asennetta ei tarvitse enemmälti peitellä, sillä homma tulee selväksi jo muutamalla
biisin nimellä: "Frequent Drinker", "Second Hand Snuff", "Evil Weed"...

Titty Bar Tim Blues Band toimii kokoonpanossa Timo "Titty Bar Tim" Heikkilä (kitara,
laulu, huuliharppu), Maxwell Street Mike (laulu, kitara), Andy (piano), Smoke
Pipe Pehkonen (rummut) ja Free Mason Ruuhimaeki (basso).

Bändi keikkailee enenevissä määrin, erityisesti Kouvolan seudulla. Jos keikka
sattuu kohdalle, ei kannata kulkea ohi. Mutta varoituksen sana on aina
paikallaan: tämä on isojen poikien bluesia, hienohelmat älkööt vaivautuko.

PASI TUOMINEN

Bloodshot Eyes: Night Walk Boogie. BSE Music, 2011

Dave Forestfield: One Truth Town. Pilfink Records, 2011

Timmy The Dog's Blues Guitar: Live in Kouvola. Näytelevy, 2011

Lue myös Kolme tapaa tehdä suomalaista bluesia, osa 1

Linkit: Bloodshot Eyes, Dave Forestfield, Titty Bar Tim Blues Band

.

Jaa juttu profiilissasi: |