Blues-Finland.com - Cisse Häkkinen - Kirja-arvio ja tekijän haastattelu

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

CISSE HÄKKINEN KANSISSA

22.11.2011
Del Monte -miehen tarina
Hiljattain ilmestynyt Cisse Häkkisen
elämäkerta on romaanimainen tarina, jossa
fiktio saa osansa faktojen ja muisteloiden
ohessa. Marko Aho tutkii, kirjan tekijä
Honey Aaltonen kertoo.

Hurriganesin tarinaa on viime vuosina koottu
varsin uutterasti kansien väliin.
Vuosituhannen alkupuolella ilmestyi Honey
Aaltosen, Vesa Kontiaisen ja Kjell Starckin
kirjoittama ”Hurriganes” (Johnny Kniga,
2002). Siinä bändin taivalta seurattiin
kaikkien mahdollisten muistelijoiden kautta.
Tapahtumista piirrettiin hyvinkin tarkkoja
kuvauksia.

Vuosi sitten oli vuorossa John Fagerholmin ja
Jaakko Riihimaan kirjoittama järkälemäinen
historiikki Albert Järvisestä (Johnny Kniga,
2010). Teos vei nippelitietouden vielä astetta
pidemmälle ja saikin ansaitsemaansa
huomiota. Kirjaa kutsuttiin muun muassa
täydellisimmäksi kuunaan Suomessa
kirjoitetuksi muusikkoelämäkerraksi.
.

Näiden kahden kirjan välissä päivänvaloon ehti kolme persoonallista julkaisua:
Atik Ismailin novelleja Cissestä, Jukka Annalan koostama ”Remusanakirja” sekä
bändiä ahkerasti kuvanneiden Ben Kailan, Henrik Schüttin ja Risto Vuorimiehen
valokuvakokoelma.

Tänä syksynä, sopivasti isänpäivän alla, kauppoihin ilmaantui oman lisänsä
kokonaisuuteen tuova Cisse Häkkisen tarina (Johnny Kniga), jossa kertojana on
hääräilee jälleen Honey Aaltonen.

Muisteluita, taiteellisia vapauksia ja faktaa

Aaltonen on koostanut kirjan kasaan sekalaisista muisteluista ja faktatiedoista
pääpainon ollessa vankasti ensin mainituissa. Sidosmateriaaliksi hän on käyttänyt
rohkeasti mielikuvitustaan. Lopputuloksena on romaanimainen, mukaansa
tempaava tarina, jossa hahmotellaan Cissen aktiiviuran aikainen taivallus ja sen
jälkeinen alamäkikin elävästi. Vapaamuotoisena teoksena tämä ei ole Hugo
Christer Häkkisen elämäkerta, vaan legenda Cisse Häkkisestä.

Kuten laajalti on tiedossa, tarinan loppuratkaisu ei ole onnellinen. Siitä huolimatta
positiivinen perusvire säilyy kalkkiviivoille saakka – aivan kuin se kuulemma säilyi
Häkkisellä itselläänkin. Cisse eli ja halusi elää rock and rollia. Hän teki sen tyylillä
ja täysillä. Se käy väistämättä kunnon päälle, joten Cissekään ei
neljättäkymmenettä syntymäpäiväänsä ehtinyt nähdä.

Viimeiseen kymmeneen vuoteen osunut alamäki sai lisävauhtia sekalaisista
takaiskuista. Hurriganesin hajoaminen, avioero ja taloussotkut olivat sekä syitä
että seurauksia lisääntyvälle alkoholismille.

Aaltonen ei onneksi mene siitä missä aita on matalin ja myyntiluvut korkeimmat:
hän eli jämähdä päihdeteemaan. Ei sitä voi tyystin sivuuttaakaan, kun Häkkisen
persoonaa luonnostellaan. Kirjassa kuitenkin ensisijaisesti esitellään
hyväntuulinen kaikkien kaveri, josta kirjailija ei kuulemma meinannut saada
negatiivista muistoa oikein keneltäkään. Lopulliseksi mielikuvaksi Cissestä jääkin,
että hän taisi olla niin sanottu rakastettava lurjus.

On helppo uskoa, että ”Cisse Häkkinen” on kohteensa näköinen kirja.
Sympaattinen kuvaus ilmeisen sympaattisesti rocktähdestä, joka kuomineen jätti
pysyvän jäljen suomalaiseen rockmaisemaan. Happy Rock & Roll!

"Suomen ensimmäinen kunnon rock-tähti"

Blues-Finland.comin Marko Aho komensi "Cisse Häkkinen" -kirjan tekijän Honey
Aaltosen revolverihaastatteluun. Aaltonen kertoi näkökulmistaan,
henkilökohtaisista kokemuksistaan ja toistaiseksi hypoteettisesta Ile Kallio -
kirjasta...

Marko Aho: Minkälaiset olivat ensifiilikset, kun sinua pyydettiin kirjoittamaan
kirjaa Cisse Häkkisestä?

Honey Aaltonen: Aluksi idea tuntui aika epämiellyttävältä. Jotenkin vaan se, että
lähtee tonkimaan nuoruuden idolinsa myrskyisäksi tiedettyä yksityiselämää ei ollut
millään muotoa houkuttelevaa.

Ajattelin myös, että kun Cissen ura niinkin pitkälti keskittyi Hurriganesiin, niin se
tuli edellisessä kirjassa jo tarkkaan käsitellyksi. Pitikin miettiä, löydänkö enää
uutta näkökulmaa aiheeseen. Löytyihän se.
.

Kirjassa on mausteena ja tarinoiden
sidosmateriaalina fiktiota ja esipuheessa
ilmoitat ottaneesi taiteellisia vapauksia.
Olet tehnyt Cissestä ikään kuin
romaanihenkilön. Oliko tämä
lähestymistapa oma ideasi?

Idea lähti siltä pohjalta, että mä olin jo viisi
vuotta sitten suunnitellut Cissestä
sarjakuva-albumia. Puhuinkin siitä silloin
alustavasti Pilsu Koposen kanssa ja hän oli
innostunut aiheesta. Sarjakuvan kässärin
tekeminen ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin
saattaisi kuvitella, vaikka olisikin lukenut
sarjakuvia koko ikänsä. Pilsu olisi edelleenkin
halukas piirtämään sen, mutta mä en ole
löytänyt ratkaisua, miten sen tekisi. Homma
on jäänyt vaiheeseen. Toivottavasti sekin
toteutuu jossain vaiheessa.

Kirjan tarina on helppo nähdä jopa
elokuvallisena. Noinkohan siitä löytyisi
Timo Koivusalolle ja Martti Suosalolle uusi
näköisprojekti?

Kirjallisten ponnisteluittensa lisäksi
Honey Aaltonen muistetaan muun
muassa Tortilla Flat- ja Cat Lee & Co
-bändien rumpalina.

Muutkin ovat sanoneet tämän muistuttavan leffakäsikirjoitusta. Suosalon
mainitseminen on sikäli hauska heitto, että mä ehdotin sillon Ganes-leffaankin
Suosaloa Cisseksi. Tekijät kuitenkin sanoivat, että hän oli rooliin liian vanha. Mä
koetin selittää, että eihän ne oikeastikaan mitään pojuja olleet. Ne oli vanhoja
jätkiä – sentään yli kakskymppisiä. Tämän päivän kaksikymppiset, nämä Olavi
Uusivirrat ja muut näyttää ihan pojuilta, mutta toista oli silloin. Mun mielestä
Suosalo olis ollut ainoa oikea Cisse Häkkinen. Tietysti se tänä päivänä saattais
olla vähän vanha, mut filmiryhmissähän on maskeeraajat sitä varten.

Jos parin vuoden päästä aletaan vuorostaan ehdotella Ile Kallio -kirjan
tekemistä, niin ryhdytkö toimeen?

Siitä tuskin saisi samalla tapaa mielenkiintoista, kun ei olisi erityistä
tarttumapintaa. Kirjasta tulisi vain yksi elämäkerta muiden joukossa. Ile on kaikki
nämä vuodet elänyt niin säntillisesti ja siivosti. Totta kai siitäkin hyviä juttuja
löytyy, mutta en tiedä olisiko niistä kuitenkaan kirjaksi. Tietty jos Ile itse haluaisi,
niin sen voisi toteuttaa haastattelupohjalta.

Tämmöistä stoorikirjaa ei kuitenkaan pysty llestä tekemään. En tiedä olisko
Albertistakaan pystynyt. Se tapa, jolla kirjoittajat Albertin tarinan käsittelivät, oli
ehkä ainut oikea. Sellainen tieteellisempi lähtökohta. ”Hän syntyi silloin ja silloin,
soitti sen ja sen kanssa...”

Sitten taas Cisse ei ainakaan mun näkökulmasta ollut varsinaisesti muusikko,
vaan rocktähti. Vieläpä Suomen ensimmäinen kunnon rocktähti. Se oli rocktähti
loppuun saakka. Vaikka ne loppuajat eivät mitään loistoa olleetkaan, niin rooli piti.
Näin ollen Cissestä sai kirjaankin helposti tämmöisen roolihahmon.

Hurriganesin tarina on viime vuosina tullut aika kattavasti käsitellyksi.
Alkaakohan kohta puoliin olla jo kaikki kerrottuna?

Kyllä mä tästäkin kirjasta jätin pois joitakin stooreja, kun ne eivät mielestäni
sopineet kokonaisuuteen. Myös sen jälkeen kun kirja meni painoon, mä olen
saanut paljon uusia tarinoita ja muisteluita.

Aivan projektin loppumetreillä tapahtui sellainenkin, että yksi tyyppi otti
sähköpostitse yhteyttä. Ilmoitti kuulleensa, että teen Cissestä kirjaa ja kysyi
olisiko tarvetta kuville. Lähetin vastausviestin, että totta kai laadukas
kuvamateriaali kiinnostaa, laita vain tulemaan sähköpostiin näytteitä mitä löytyy.
Homma kuitenkin viivähti joka käänteessään sen verran, että päivä sen jälkeen,
kun materiaali oli jo mennyt painoon, mä sain sähköpostiini laadukkaan kuvan
Incensestä. Sehän oli aikoinaan ensimmäinen bändi, jossa Remu Aaltonen ja
Häkkinen soittivat yhdessä ja siitä ei ole liiemmälti kuvamateriaalia liikkunut. Itse
en ollut tätäkään fotoa aikaisemmin nähnyt, vaikka se oli oikein poseerauskuva
jostain lehdestä – ilmeisesti Stumpista.

Myös Riipinen tuli nyt jälkeenpäin tivaamaan, että miks mä en siltä pyytänyt
valokuvia, kun sillä olis ollut vaikka kuinka paljon niitä. Sanoin, että enhän mä
edes tiedä mistä sut saa kiinni. Olisitpa itse ottanut asian vähän aikaisemmin
puheeksi.

Tunsitko sinä itse Cissen kuinka hyvin?

En juuri ollenkaan. Muutaman kerran tapasin hänet ihan vaan keikkojen
yhteydessä ja silleen. Oon lähinnä pyytänyt nimmarin ja vaihtanut jokusen sanan.

Cissen pojan Samin, jolle tämä kirjakin on omistettu, taisit tuntea paremmin?

Samiin mä tutustuin silloin kun keräsin materiaalia Hurriganes-kirjaan. Sittemmin
me myös soitettiin molemmat sellaisella ”Bopcats and Friends” -levyllä. Oltiin
samassa sessiossakin, mutta ei kuitenkaan päädytty edes samalle piisille.

Koska tulee kirja Honey Aaltosen elämästä?

Asiaa hankaloittaa se, että mä en muista siitä juurikaan mitään. Omakin stoori
pitäisi tehdä muita haastattelemalla. Jatkuvasti törmään tilanteisiin, että joku
kertoo jotain juttua ja mä kysyn että mitä, mitä siellä on tapahtunut? Sitten
vastaukseks tulee, että eksä muka muista, sä olit itse paikalla? Asiaa hieman
selvennetään ja sitten tulee se ahaa-elämys. Nähtävästi matkan varrella on
tapahtunut liian paljon kaikenlaista.

Omankin tarinani jäljillä luultavasti törmäisin samaan seikkaan kuin tätä kirjaa
tehdessä. Tarinat muuttuvat kertojan mukaan. Jokainen muistaa asiat omalla
tavallaan ja useimmiten tietty itselleen suotuisasti.

Oletko jo ehtinyt saada palautetta kirjan tekoon osallistuneilta
haastateltavilta?

Kaikki, jotka ovat kirjaa kommentoineet, ovat olleet tyytyväisiä. Eräs tosin
huomautti juuri, että jossain kohtaa oli hänen roolinsa vähän väärin muisteltu. En
viitsinyt siinä sanoa, että itsehän sä asian näin kerroit.

Totte Nikander oli kuulemma ollut hyvin tyytyväinen, kun "Suvari", eli Cissen
pitkäaikainen frendi Hannu Suvioja, oli vienyt kirjan hänelle. Totte on nykyisellään
jo yli kahdeksankymppinen ukko. Suvari oli etsinyt kirjasta valmiiksi sen kohdan,
jossa kerrotaan Cissen ja Toten skabasta. Ne olivat kisanneet, että kumpi ehtii
kaataa useamman mimmin saman päivän aikana. Totte sanoi, ettei se näe lukea,
joten se oli ojentanut kirjan jollekin vierailulla olleelle naisystävälleen ja pyytänyt
sitä lukemaan. Se mimmi luki sitten hieman hämmästellen samalla kun Totte
myhäili tyytyväisenä: ”Kyllä näin oli. Näin se vaan oli ja minä voitin – neljä-kolme.”

Cissestä julkaistiin muutama vuosi sitten Atik Ismailin tekemä novelliteos ”
Cisse – pieni kunnianosoitus”. Saitko siitä mitään ideoita omaan kirjaasi?

Mä toivoin, että olisin saanut siitä jotain virikkeitä, mutta ei siitä oikein mitään
irronnut. Siellä oli yksi stoori, jota mä ajattelin käyttää jossain kohtaa pohjana. En
kuitenkaan saanut Atikia ajoissa kiinni. Sitten kun mä sain sen kiinni, niin oli jo
siltä osin liian myöhäistä. Atik lähetti kuitenkin jotain omia muisteluitaan.

Oikeastaan se, että Cisse söi 20 tataaripiirakkaa taisi olla loppujen lopuksi ainut
mitä mä sain niistä irti.

MARKO AHO

Honey Aaltonen: Cisse Häkkinen. Johnny Kniga, 2011

Sidottu, 224 sivua

Linkki: Johnny Kniga

.

Jaa juttu profiilissasi: |