Nathan James esitteli kummallisia soittopelejään ja Eden Brent näytti boogie-
pianon mallia. Kotimaiset esiintyjät jäivät hieman varjoon, mutta se koskee
ainoastaan valaistusta.
Lahtelaisen Grand Blues Festivalin ohjelmisto oli tänäkin vuonna koottu
ennakkoluulottoman monipuoliseksi. Pitkän illan huipentumana kuultiin varsin
omaperäisiä soittopelejä. Lahden Seurahuoneen päälavalla illan päättänyt
Nathan James käyttää nimittäin itserakentamiaan pesulautakitaroita ("washtar
gitboard"), ja hänen jälkeensä esiintyi alakerran baarissa vielä Black River
Bluesman sikarilaatikkokitaroineen.
Nathan James on vieraillut Suomessa useampaankin kertaan, mutta aiemmin hän
on ollut liikkeellä yksin. Tällä kertaa matkaseuraksi oli lähtenyt uudella ”What You
Make Of It” (Delta Groove Music) -levylläkin musisoiva kokoonpano The Rhythm
Scratchers. Mainion uuden bändin muodostavat basisti-harpisti-laulaja Troy
Sandow ja rumpali Marty Dodson. Peruskolmikon lisänä Lahdessa kuultiin myös
setissä vieraillutta huuliharpisti-laulaja Billy Watsonia.
Nathan James on vuosien saatossa keikkailut ahkerasti yksin ja duon
puolikkaana. Sitä perua lieneekin se, että hänen soittotyylinsä pohjaa pitkälti
country bluesiin. Pikkausta ryhdistämään hän innostui suunnittelemaan kitaran,
jonka body on tehty pesulaudasta. Pari vuotta sitten valmistui ensimmäinen
washtar gitboard, ja sittemmin tuotekehittely on jatkunut.
Lahdessa Nathanilla oli erilaisia pesulautakitaroita mukanaan kolme kappaletta.
Parissa näytti olevan lähinnä vain mikrofonieroja. Kolmas soittopeli, Tri Tar -
nimellä kulkeva kolmekielinen baritonikitara, olikin sitten ihan jotain muuta. Sitä
tehdessään Nathan on yhdistänyt pesulautarunkoon kirveen varren kaulaksi.
Hauska yksityiskohta on kieliä kaulasta erossa pitävän satulan virkaa toimittava
pultti. Sen lisäksi että nämä soittopelit ovat omaperäisen ja hauskan näköisiä,
Nathan osaa onneksi niitä myös käyttää. Tuotekehitys on selkeästi lähtenyt
omista tarpeista. Pesulaudan rapsutus tuo hyvän lisän hänen soittoonsa.
Jamimeininkiä
Jos on pesulautakitaroita rakennellessa ollut luova kierrätys valloillaan, niin sama
aate kuvaa hyvin myös Jamesin musiikkia. Bändin keikalla vanhahtavat
bluessävyt, välillä jazzilla tai ragtimella sävytettynä, tuodaan nykypäivään
vaivattomasti. Kolmikko soittaa maukkaasti ja erityisen komeasti toimivat
kolmeääniset laulut.
Bändin touhu Lahden Seurahuoneella oli koko ajan sopivan letkeätä, mutta ei
löysää. Oli helppo huomata, että trion jokainen jäsen on pitkän linjan taitaja
alallaan. Dodson saattaa toisinaan heilua rumpujen takana kuin heinämies,
mutta jokainen isku löytää kohteensa. Tarpeen vaatiessa myös pidäkkeisen
verkkaiset fillit löytyvät juuri oikeisiin väleihin. Sandow'n bassottelu on
pinnistelemättömän maltillista. Piisit kulkevat hänen vieminään jouheasti. Sandow
myös lauloi yhden laulun ja soitti huuliharppua.
Setissä muutamaankin otteeseen vieraillut Billy Watson oli monelle tyystin uusi
tuttavuus. Hän pyörittää kotikulmillaan Kaliforniassa International Silver String
Submarine Band -nimistä jamikokoonpanoa, jossa miehitys vaihtuu aina
tilanteen mukaan. Nathanin lisäksi muun muassa Junior Watson kuuluu
orkesterin reserviin.
Melko jamihenkistä oli touhu Billy Watsonin osuuksissa Lahdessakin. Hän on
kelpo huuliharpisti, hyvä laulaja ja vauhdikas esiintyjä. Kieltämättä vierailut toivat
mielenkiintoisen lisän keikkaan, mutta mieluummin ehkä olisi kuunnellut bändin
omaa ohjelmistoa koko setin.
Jamesin siirryttyä rivimieheksi hänen soittotyylinsä muuttui etäämmälle country
bluesista ja kohti perinteikästä Kalifornian soundia. Hollywood Fatsin pitkä varjo
leijui ajoittain lavalla.
Liian hyväntuulinen laulaakseen bluesia
Toiseksi amerikkalaisvahvistukseksi oli tämän vuoden Grand Blues Festivaliin
saatu pianisti-laulaja Eden Brent. Myös Eden on entuudestaan tuttu näillä
leveysasteilla. Hän esiintyi viime kesänä Rauma Bluesissa. Eden tarjosi hyvän
show'n.
Brent on monipuolinen pianisti ja osaava laulaja. Ripeät boogiet ja etenkin
hitaammat tunnelmoinnit irtosivat uskottavasti. Brent on myös ilmeikäs esiintyjä;
hänen setissään on sopivasti mukana huumoriakin. Hän osaa ottaa yleisönsä
eikä kaihda rehvakkaampaakaan menoa.
Seurahuoneen päälava ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen esiintymispaikka
hänelle. Pieni nainen melko matalalla lavalla pianon takana istumassa peittyi
muutaman ensimmäisen yleisörivin taakse tehokkaasti. Näin ollen salin etuosaan
pakkautunut innokas ja vastaanottavainen yleisönosa sai nauttia Edenin
esityksestä täysipainoisesti, mutta taaempana seisoskelleet eivät juurikaan
häntä tainneet nähdä. Mitäs pysyttelivät niin kaukana... Onneksi sentään musiikki
kuului salin takaosaankin.
Nuorempana muun muassa jazzmusiikkia opiskellut Eden teki useita vuosia
yhteistyötä boogiepianisti Boogaloo Amesin kanssa. Tätä kautta hän omaksui
boogien salat. Entuudestaan hankkimansa hyvän tekniikan ja musiikin teorian
tuntemuksen yhdistyttyä vanhan mestarin viisauksiin on lopputuloksena
laadukas kokonaisuus.
Nopeat boogiet ja hitaat balladit vuorottelivat setissä luontevasti. Eden pisti
yleisöön vauhtia soittamalla Ray Charlesin “What'd I Sayn”, jonka sisään oli
leivottu pitkä pätkä Tina Turnerin “Sticks And Stonesia”. Sen aikana hän myös
laulatti yleisöä runsaasti ja sai (yleensä melko laiskasti mukaan lähtevän)
blueskansan melkoiseen vauhtiin.
Eden soitti melkein parituntisen setin. Kun hänet kutsuttiin Nathan Jamesin setin
loppumetreillä uudelleen lavalle, hän tokaisi, ettei osaa enää yhtään laulua.
Hyväntuulisen rupattelun ja pohdiskelun jälkeen hän kuitenkin muisti vielä yhden.
Eden ja Nathan esittivät yksissä tuumin klassisen ”Sweet Home Chicagon”.
Kotimaista laajalla skaalalla
Illan musiikkitarjonta alkoi perinteisesti aulabaari Memphisin
sisäänheittomusiikilla. Jukka ja Jamie Mäkinen soittivat baarin nurkassa pari
settiä. Olkoonkin, että lava oli kovin vaatimaton ja flunssa vaivasi esiintyjistä
kumpaakin, mutta siitä huolimatta Mäkisen pariskunta heitti hyvän keikan.
Jukka aloitti soittamalla yksin muutaman piisin. Hänen varustuksenaan oli tuttuun
tyyliin kitara ja räkkiharppu. Niiden lisänä oli myös hänen äskettäin rakentamansa
stomp box, joka toi aimo annoksen lisäpotkua komppipuolelle. Soitto soi komeasti
ja Jukan vanhoissa Gibsoneissa oli ihailtavan muheva soundi. Erityisen hienona
vetona mieleen jäi Jamien osuuden avannut perinteinen gospel ”Travellin'
Shoes”, joka tarjoiltiin a cappella -duettona.
Iltakahdeksalta oli edessä siirtyminen yökerho Nightin puolelle. Siellä virallisen
osuuden polkaisi käyntiin rockabilly-pumppu Tail Shakers. Bändin esiintyminen oli
vakuuttava. Kaikesta huomasi, että heillä on takana runsaasti yhteisiä
kilometrejä ja nähdyn perusteella voi povata niitä olevan edessäkin melko lailla.
Omaa materiaalia kirjoittaessaan Tail Shakers ei ole turhaan väistellyt
esikuviensa sävyjä, joten laulut nivoutuivat luontevasti toistensa sekaan. Tail
Shakers tarjosi vauhdikkaan ja taidokkaan annoksen rockabillya.
Yökerhossa esiintyi myös Lena & The Slide Brothers. Basisti-laulaja Lena
Lindroosin liidaama combo soittaa moni-ilmeisesti juurevaa musiikkia, jossa
kuuluu sävyjä niin bluesista, countrysta kuin silkasta rokistakin. Jupe Litmanen
luo Lindroosin kanssa oivalliset puitteet Ville Leppäselle ja Matti Kettuselle
seikkailla kitaroineen – varsin slide-voittoisesti tietenkin.
Black River Bluesman ja Bad Mood Hudson aloittivat yövuoronsa alakerran
yökerhossa puoli kolmelta. Bändin alt.bluesissa on bluesista jäljellä vain kova
ydin. Kaikenlainen turha silottelu loistaa poissaolollaan. Duon musiikista puuttuu
tyystin se ”ihan ookoo” -aspekti. Tästä joko pitää tai ei pidä, välimuotoja tuskin
ilmenee. Ilahduttavan moni näytti meiningistä pitävän ja jopa riehaantuvan.
Yksi asia jäi hieman ihmetyttämään: Nightiin ei ollut hommattu kunnollisia valoja.
Bändit soittivat melkoisen hämärissä oloissa. Black River Bluesmanin setissä
valon niukkuus oli käännetty voitoksi tarkan sijoittelun avulla, mutta muuten
valoisampia oloja olisi kaivannut.
Lahden Blues Mafian järjestämä Grand Blues Festival oli jälleen viihdyttävä
kokonaisuus. Bändit edustivat montaa eri kulmaa juurimusiikin laajalla kentällä,
mutta sopivat hienosti samoihin kinkereihin. Kiitos ensivuoteen!
MARKO AHO, teksti ja kuvat
Kuvagalleria
Linkit: Lahden Blues Mafia, Lahden Seurahuone
.
|
