LEVYARVIO
|
18.6.2014
Jarekus Singleton: Sinistä
verta suonissa
Koripalloilijasta tuli bluesmies. Kesällä 30
vuotta täyttävä Singleton on etelävaltioiden
bluesin tärkeimpiä nykynimiä. Albumi
"Refuse to Lose" on artistin taisteluhuuto:
mies janoaa antoisaa muusikonuraa.
Jarekus Singleton on amerikkalaisen bluesin
tärkeimpiä nimiä juuri nyt. Erityisesti siksi, että
hän edustaa nuoren polven Mississipin bluesia
– Jarekus täyttää heinäkuussa 30 vuotta.
Nuorimies on kulkenut poikkeuksellisen tien
kohti musiikinlajin kärkeä. Paljolti siitä kertoo
hänen ensimmäinen isolle merkille tekemänsä
albumi, "Refuse to Lose".
|
|
Mississipin osavaltio Yhdysvaltain etelässä on tunnetusti blues-musiikin
sydänmaata. Lähes yhtä tunnettu on tosiasia, että niillä seuduin musiikinlaji voi
varsin huonosti. Elävää musiikkia on tarjolla niukalti, ja muusikkokatraan
uusiutuminen on vähäistä. Singletonin, Cedric Burnsiden ja D'Mar & Gillin
kaltaisten aktien ansiosta toivoa kuitenkin on.
Jarekus Singletonin ensimmäinen varsinainen levy "Refuse to Lose" (sitä ennen
mies teki yhden omakustanteen) julkaistiin Alligator Recordsin toimesta. Albumi
sisältää kaksitoista kappaletta, jotka ovat kaikki artistin omaa
originaalimateriaalia; muutamalla kappaleella on ollut mukana muun muassa
Lil' Ed Williamsin kanssa työskennellyt Harrison Sumner.
Singleton kertoo tavoitteekseen tehdä 2000-luvun bluesia; siis bluesia, jolla on
annettavaa vanhojen partojen lisäksi myös nuoremmalle ja mahdollisesti
genreen vähemmän perehtyneelle kuulijakunnalle. Tavoitteeseen Singleton pyrkii
modernilla, melko "isolla" sähkösoundilla, vauhdikkuudella ja muun muassa
rap-elementtien yhdistämisellä. Parhaimmillaan kaava tuottaa hyviä tuloksia.
Kokonaisuus on eheä, joskin kirjavampaa keinopalettia jää kaipaamaan.
Kruisailua ja korista
Jos Jarekus Singletonista olisi tullut ammattilaiskoripalloilija, hänen bluesiaan
tuskin kuultaisiin nyt vuonna 2014. Eikä nyt haihatella: Singleton (190 cm) oli
oikeasti lupaava pelaaja. Kaveri pelasi takamiehenä Southern Mississipin
college-joukkueessa ja teki parikymppisenä keskimäärin 25 pistettä ottelua
kohden. NBA-joukkueet Cleveland Cavaliers (LeBron Jamesin silloinen seura) ja
Indiana Pacers osoittivat kiinnostusta. Urheilu-ura kuitenkin tyssäsi vaikeaan
nilkkavammaan. Se oli bluesin voitto.
Levyn kappale "Keep Pushin'" on omaelämäkerrallinen. Ensin Jarekus hehkuttaa
vuosimallin 1982 Oldsmobile Cutlassiaan, sitten koripallouraansa. Kun molemmat
menivät mönkään (Cutlass varastettiin), pelastus löytyi blues-kärpäsen
puremasta ("...they took me to a blues club, I got bitten by a blues bug").
Jykevän vauhdikkaasti etenevä biisi korostaa, että nyt saatu mahdollisuus on
käytettävä: kun autoilu- ja koripalloviritykset eivät tuottaneet hedelmää,
tulevaisuus on musiikissa. "I got blue blood in my veins."
.
|
|
|
Komean menevää osastoa edustavat lisäksi avauksena kuultava, pieniä
progekäänteitä sisältävä nimibiisi ja rajusti funkaava "Hero". Jälkimmäisessä on
hienon rytminvaihdoksen tuova väliosa. "Purposely"-kappaleen nykivä funk tekee
vaikutuksen. "High Minded" tarjoaa puolestaan herkkua perinteisemmän
blues-poljennon ystäville.
Jos "Refuse to Lose" -levyä kuuntelee puolihuolimattomasti, siihen ei pääse
kunnolla sisään. Instrumentaalinen ilmaisu ei ole erityisen huomiota herättävää;
sanoituksiin keskittymällä sen sijaan avautuvat ihan uudet näkymät. Singletonilla
on rap-taustaa. Onkin helppo huomata, että mies on tottunut pelaamaan
sanojen kanssa. Näppäryyttä löytyy tekstiin kuin tekstiin. Esimerkiksi "Crime
Scene" kertoo rikospaikkatutkimuksesta. Jarekus kertoo tulleensa rikoksen
uhriksi: hänen sydämensä on varastettu. Monet tekstit kertovat
taisteluasenteesta, itsestäänselvyyksien kyseenalaistamisesta, turhamaisuutta
ja sovinnaisuutta vastaan hangoittelemisesta.
Tarttuvaa, mutta ei lumoavaa
Jarekus Singletonilla on mainio lauluääni. Kitaristinakin hän on suorastaan
kuunneltava (mies soittaa Clevengerin custom-kitaraa). Yleissoundista on helppo
tehdä vertaus vaikka Bernard Allisoniin ja lauluäänen väristä Robert Crayhin.
Kitarakuvioissa ja -sooloissa löytyy soljuvuutta; juoksutukset ylös ja alas kitaran
kaulaa ovat makeita, nopeat single-note -naputtelut hauskoja. Jotkut kappaleet
kuulostavat turhan "studiomaisilta", joten olisi erittäin mielenkiintoista päästä
tutustumaan Singletonin ja hänen bändinsä keikkatyöskentelyyn.
|
|
|
| |
Bändin jätkistä nousevat esiin monipuolinen rumpali John "Junior" Blackmon ja
urkuri James Salone. Varmoista bassokuluista vastaa Ben Sterling.
Kahdentoista kappaleen paketti on laadukas, mutta ulosanti jää liian
yksitotiseksi. Pelkästään erilaisilla sovituksilla olisi ollut paljon tehtävissä: vain
slovari "Hell" ja "Blame Game" uskalletaan heittää riisutusti. Viimeksi mainitulle
kävi Memphisin (levy äänitettiin Memphisin PM Music -studiolla) nouseva tähti
Brandon Santini vetämässä siistit huuliharppuosuudet. Levyssä on paljon
tartuntapintaa, mutta harvoin se jaksaa repiä kuulijaa totaalisesti pauloihinsa.
"Refuse to Lose" toi Jarekus Singletonille kosolti huomiota Yhdysvalloissa. Levy
kävi Billboardin blues-albumien listan seitsemäntenä. Keikkoja riittää isoimpia
festivaaleja myöten, ja konsertit vievät bändin ilahduttavan usein etelävaltioihin.
Tietoa Eurooppaan suuntautuvasta kiertueesta ei vielä valitettavasti ole.
PASI TUOMINEN
Jarekus Singleton: Refuse to Lose. Alligator Records, 2014
Jarekus Singleton (kitara, laulu), James Salone (urut), Ben Sterling (basso), John
"Junior" Blackmon (rummut ja muut lyömäsoittimet)
Brandon Santini (huuliharppu), Robert Tooms (piano)
Tuottajat: Jarekus Singleton, Bruce Iglauer
Linkit: Jarekus Singleton, Alligator Records
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.
|
|
