Blues-Finland.com - Kubek & King, Farrelly & Walklate, Theessink & Evans, J.P. Reali

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

8.11.2012

Kubek ja King

Bluesia puisin soittimin
Akustisessa katsauksessa ovat käsittelyssä Smokin' Joe Kubek & Bnois King,
Dick Farrelly & Mat Walklate, Hans Theessink & Terry Evans sekä J.P. Reali.

Kaksikko Smokin' Joe Kubek ja Bnois King, tutut miehet muun muassa Lahden
Grand Blues Festivalilta, päätti tehdä levyllisen akustista bluesia. Heidän levy-
yhtiönsä Delta Groove vastasi ideaan myöntävästi, ja tuloksena on syyskuussa
ilmestynyt pitkäsoitto ”Close to the Bone”.

”Akustisuus antaa heidän musiikilleen mahdollisuuden hengittää ja virrata.
Yhteissoitto sujuu tavalla, joka olisi voinut jäädä huomiotta erilaisessa
orkestraatiossa”, kuuluu levy-yhtiön luonnehdinta.

Ensiluokkaista soittamista on tarjolla kahmalokaupalla, peräti 14 kappaleen
verran. Soundimaailma on todella onnistunut; ”puiset” soittimet pääsevät
oikeuksiinsa ja vaikutelma on lämpimän ilmava. Kubekin kitara kuuluu
vasemmasta ja Kingin oikeasta kanavasta, joten aina tietää, kumpi on äänessä.
Kaikki lauluosuudet hoitaa King.

Pitkä vierailijalista kertoo usein epävarmuudesta. Omaan materiaaliin ei ole
riittävästi luottoa, ja aukkoja pyritään paikkaamaan kutsumalla joukko tunnettuja
muusikoita mukaan. ”Close to the Bonella” vierailijoita riittää. Mutta kun kyseessä
ovat tutut Delta Groove -leiriläiset kuten Randy Chortkoff, Bob Corritore ja Kirk
Fletcher, on kyseessä ennemminkin kyse kavereiden välisestä, luontaisesta
yhteistyöstä.

Syytä epävarmuuteen Kubekilla ja Kingillä ei ole. Miehet ovat tehneet yhdeksän
levyn 14 kappaleesta. Hyviä viisuja, vaikkei mitään mullistavaa tarjotakaan.
Sävykkyyttä löytyy. Osa kappaleista on purkitettu bändillä, osassa kuullaan vain
Kubekia ja Kingiä. Bändibiiseistä erottuu helposti ”Keep Her Around”, jossa on
hauska kahden huuliharpun (Chortkoff ja Corritore) taktiikka. ”My Best Friend” on
melodinen, pikkaisen lattarivaikutetta omaava raita. Kiusoittelevasti laahustava ”
Ordinary Man” taas on materiaalia, joka menee läpi yhtä hyvin niin blues- kuin
jazz-yleisöllä.

Loppuvuodesta Smokin' Joe Kubek ja Bnois King ovat valloittamassa innokkaasta
blues-yleisöstään tunnettua Turkkia. Uusi, mukava materiaali takaa, että lähes
30 keikan rundi sujuu varmasti mukavissa merkeissä.

Walklate & Farrelly: intensiivistä

Brittiharpisti Mat Walklate seikkailee Blues-Finland.comissa nyt toistamiseen.
”Näkemystä ja soittotaitoa ryhmällä on enemmän kuin tarpeeksi. Mat Walklate
edustaa brittiläistä harppuosaamista parhaimmillaan”, arvioimme Walklaten
Depot-yhtyeen levyä ”Diamond Joe”.
.

Nyt Mat on liikkeellä irlantilaisen kitaristin Dick
Farrellyn kanssa. Farrelly – jonka
soittokavereista löytyy nimiä kuten Van
Morrison, Mick Taylor ja Noel Redding –
sattui törmäämään Walklateen Amsterdamissa
viime vuonna. Yhteinen sävellaji löytyi
välittömästi. Kaksikko tekaisi muutaman biisin
ja painui studioon. Ohjelmistoon kelpuutettiin
myös seitsemän kansansävelmää, jotka
sovitettiin Farrelly-Walklate -muottiin.

Duon omista biiseistä vaikuttavin on ”Sunday
Rhumba”. Rytmiikka lainaa latinoperinteestä,

kuten nimi vihjaa, ja molemmat muusikot panevat instrumentaalilla parastaan. ”
24 Hours” ja ”If It's Love” ovat kuunneltavia perusblueseja. Mielikuvitusta on
tosin käytetty säästeliäästi.

Sovitetuista kipaleista huippuhetkiä ovat vauhdikkaat ”Keep It Clean” ja ”Bottle
Up and Go” sekä iisisti svengaava ”Black Cat Bone”.

Levyn halpiskansien ei kannata antaa hämätä: sisältä löytyy annos varsin
intensiivistä blues-musiikkia. Walklate vakuuttaa sekä harpistina että laulajana –
hän tekee oman juttunsa ja välttää ylitulkinnan sudenkuopat täydellisesti.
Farrellyn akustinen kitara on herkullinen. Nyansseja riittää. Turhaa rämpyttelyä ei
ole puolen nuotin vertaa.

”Keep It Clean” on hyvä albumi melkein millä tahansa asteikolla. Laadun ja
äänitysajan suhteessa se on suorastaan maailmanennätysluokkaa – materiaali
tarttui narulle yhdeksässä ja puolessa tunnissa!

Theessink: nukkumaanmenoajan musaa

Akustinen blues on parhaimmillaan, kun soitetaan rauhallisen coolisti
kuulostamatta silti unettavalta. Hollantilainen Hans Theessink tiedetään
taitavaksi kaveriksi. Hän ei uusimmalla levyllään ”Delta Time” kuitenkaan täytä
äskeisen määritelmän jälkiosaa. ”Delta Time” sopii hyvin lääkkeeksi unihäiriöihin.

Muusikontyössä ei ole sinänsä pienintäkään
moitteen sijaa. Theessink on hyvä laulaja ja
erinomainen kitaristi. Vierailijaksi kolmelle
biisille on saatu yksi planeetan parhaista
slide-kitaristeista, Ry Cooder. Mutta kun
tulkinta on studiossa (levy on purkitettu Los
Angelesissa) kääntynyt tuutulauluasteelle,
alkaa kuuntelijalla väkisinkin luomi painaa.

Tuhottomia kertoja kuultujen covereiden (It
Hurts Me Too, Honest I Do) valitseminen
ohjelmistoon vaan lisää velttoa ilmettä. Ja kun
uuvuttava kokonaisuus vielä venyy 13
kappaleeseen ja 59 minuuttiin...

Muutamia pirteyden hetkiä onneksi löytyy. ”How Come People Act Like That” on
suorastaan ponnekas. ”I Need Money” polkee myös ihan kivasti. Mississippiläisen
Terry Evansin gospel-tyylinen laulu pelastaa monta valjua hetkeä. Muutamalla
biisillä kuultava kuoro on parhaimmillaan peräti loistelias.

Theessinkin ja Evansin edellinen yhteislevy ”Visions” (2008) oli menestys. Se oli
ehdolla Blues Music Award -palkintoon ja myi yli 15 000 kappaletta. Jos ”Delta
Time” yltää samaan, johan on markkinat.

J.P. Reali: perinteikästä

J.P. Realin vaikutusaluetta on Yhdysvaltain pääkaupunkiseutu. Reali on paiskinut
töitä alueella noin kolmen vuosikymmenen ajan. Vuosina 2010 ja 2011 hän voitti
paikallisen Battle of the Bands -kisan soolokategorian. Nyt ulos tullut albumi ”The
Road to Mississippi” on hänen kolmantensa.

Laulaja-kitaristia tukevat levyllä The
Nighthawksista tutut Mark Wenner (joka
vaikuttaa Hawksissa edelleen) ja Peter
Ragusa. Realin albumilla Wenner vastaa
huuliharpusta ja Ragusa rummuista. Bändin
täydentää kokenut basisti John Prevetti.

Reali on levyllä sen nimen mukaisesti
Mississipin tunnelmissa. Biisien tyylit
vaihtelevat Robert Johnsonin tyylikkyydestä
Son Housen raivoon. Iänikuisia covereita ei
sentään ole: J.P. on tehnyt kaikki biisit yhtä –
velipoika Chris Realin raitaa ”Jefferson
Lament” – lukuun ottamatta. Uskottavia
teoksia, ja se selviää jo biisien nimistä: ”I Do
My Share of Drinking”, ”Busted Boy Blues”, ”
The Book or the Bottle”...

J.P. Reali käsittelee resonaattorikitaraa tyylillä ja taidolla. Laulussa hän luottaa
rähinään ja hoilottamiseen. Onneksi muutama rauhallisempikin hetki mukaan
mahtuu. Kahvinjuonnista eeppisen teon rakenteleva ”Dark, Strong and
Steaming” on sellainen. Biisi kertoo naisesta, jonka kahvi- ja miesmaku ovat
identtiset. Molempien on oltava tummia, vahvoja ja höyryäviä. Listalla on kunnon
bändibiisikin. ”Bloozin' in NYC” on vahva esitys, jolle Prevettin kontrabasso takaa
muhkean pohjan.

Keskinkertainen lauluääni ja pitäytyminen hyvin perinteisessä blues-tyylissä
todennäköisesti pitää J.P. Realin paikallisena nimenä. Omalle talousalueelleen
hänen tyyppisensä artisti toki mahtuu. Vanhalle kunnon Mississipin bluesille kun
on aina yleisönsä.

PASI TUOMINEN

Smokin' Joe Kubek & Bnois King: Close to the Bone. Delta Groove Music, 2012

Dick Farrelly & Mat Walklate: Keep It Clean, 2012

Hans Theessink & Terry Evans feat. Ry Cooder: Delta Time. Blue Groove, 2012

J.P. Reali: The Road to Mississippi, 2012

.

Jaa juttu profiilissasi: |