Blues-Finland.com - Stompin' 2015, Helsinki

STOMPIN' 2015, HELSINKI – RAPORTTI

13.4.2015 Kuvagalleria

Johnny Sansone

Kansainvälisesti pääkaupungissa: Stompin' 2015
Johnny Sansone ja Willie West toivat kahdet erilaiset Louisianan-terveiset.
Brittiläinen Babajack manasi huolella, ja Nico Duportal rytmijannuineen iski
blues-suoneen.

Helsingin keväisen juurimusiikkitapahtuman pääkonsertti muutti
Savoy-teatterista Kulttuuriareena Gloriaan. Nimen Stompin' 2015 saanut festivaali
huipennettiin lauantaina 11. huhtikuuta.

Stompin'-tapahtumat, joista toteutettiin nyt viides versio, pyrkivät tavallista
laajempaan tietoisuuden levittämiseen perinteisestä rytmimusiikista.
Pääkonsertin lisäksi sulosoinnuista saivat nauttia muun muassa koululaiset ja
eläkeläiset. Valokuvanäyttely, kokoperheen tapahtuma ja työpajat täydensivät
ohjelmiston. Ohjelmaa riitti kokonaiseksi viikoksi.

Pääkonsertin amerikkalaisvierailla on päinvastaiset elämänpolut. New Orleansin
mies Willie West joutui jättämään kotinsa Katrina-hurrikaanin jälkeen. New
Jerseystä kotoisin oleva Johnny Sansone puolestaan vaihtoi 90-luvulla
itärannikon Mississipin suiston helmeen.

Johnny Sansone reippaili Glorian lavalle iloisin, sopivan mahtailevin elkein ja teki
selväksi, että tähti on saapunut. Ja näin sen pitääkin olla; onhan katsojan
saatava tietää maksaneensa (pääkonserttilipuissa oli yli 30 euron hintalappu)
erityisestä esiintyjästä. Ja jos ei esiintyjä pidä itse itseään arvossa, kukapa
pitäisi?

Louisianan asia on Sansonelle tärkeä. Valistusta Mississippi-joen suistoalueen
kosteikoista hän on ollut antamassa Tab Benoit'n masinoimassa Voice of the
Wetlands All-Starsissa. Kyseessä ei ole mikä tahansa kyhäelmä, vaan
Yhdysvalloissa kansallistakin huomiota saanut kulttuurihanke. Louisiana ja New
Orleansin seutu kärsivät suuren luokan ympäristö- ja sosiaalisista ongelmista,
mutta Sansone ja kumppanit eivät hellitä ennen kuin viimeinenkin rämeiden
rupikonna on päästänyt viimeisen korahduksensa.

Tällä asenteella Sansonen kvartetti iski pöytään erän julmaa rämerokkia. Väliin
heitettiin zydecoa ja puhdasta bluesiakin. Kun illan menevimmässä
zydeco-rallissa bändin pääjehu esitti kainon toivomuksen "Give Me a Dollar",
kansa koki varmasti saaneensa vastinetta rahoilleen.

Setin zydeco-osuus todisti jälleen kerran Louisianan bilemusiikin rytmien
vastustamattomuuden. Sansonen letkautuksella "Nyt teidät viedään suoraan
New Orleansin ranskalaiskortteliin" oli vinha perä. Varsinaisen bluesin ystäviä
muistettiin kumarruksella Otis Rushille, ja samalla kitaristi John Fohl repäisi
ilmoille pääkonsertti-illan hurjimmat kitarasoolot. Esimerkiksi Dr Johnin bändissä
soittaessaan Fohlille ei välttämättä avaudu paljon soolotilaa, mutta nyt Sansonen
rinnalla tilaisuuden saatuaan hän käytti sen maksimaalisesti hyväkseen.

Pääosassa oli bluesiin ja kulmikkaisiin riffeihin pohjaava, yksinkertainen poljento.
Vastaavaan ilmaisuun on pyrkinyt moni nuorempikin yrittelijä, mutta Sansonen
joukot palauttivat White Stripesit, Black Keysit sun muut tylysti koulun penkille.
Kappaleista kuten "The Lord Is Waiting and the Devil Is Too" sopiikin oppia ottaa.
.

Hyvästä ja tuoreesta näytöstä käy myös uuden uutukainen levy "Lady on the
Levee". Sattuipa somasti, että Sansone oli saanut ensimmäisen erän valmiita
tuotoksia juuri Suomeen lähdettyään. Niinpä Stompin' 2015 –pääkonsertista
kehkeytyi ensimmäinen tilaisuus, josta uutta albumia oli saatavilla. Anders
Osborne, Ivan Neville ja Jeff Bridges vahvistavat levyllä Sansonen joukkoja. Ei
sillä, etteikö hän omillaankin pärjäisi.

Johnny Sansonella on upean heittäytyvä laulutyyli, ja huuliharpistinakin poweria
piisaa. Välillä harppu vaihtui lennosta kesken biisinkin. Zydeco-paloissa hän antoi
kyytiä haitarille. Kaiken lisäksi valtaosa kappaleista on omasta kynästä.
"Originaalibiiseistä saa tyydytystä, ja sitä me tulimme teille antamaan", Sansone
tiedotti. Töitä paiskittiinkin täysillä, eikä polttoainetta säästelty. Johnny Sansone
jätti kaiken lavalle.

Amerikan soulia suomalaismaustein

Vanha amerikkalainen soul-jyrä Willie West oli kaivettu suomalaisen The High
Society Brothersin laulusolistiksi. Yhteenliittymä on tehnyt jonkin verran
aiempaakin yhteistyötä. Keikka Gloriassa juhlisti osaltaan ensimmäisen
varsinaisen yhteislevyn "Lost Soul" julkaisua.

Westin ja The High Society Brothersin settiä on turha moittia ainakaan liiallisesta
suunnitelmallisuudesta. Ajoittain biisit valittiin siltä seisomalta, ja yleisön
toiveitakin toteutettiin. Yhden onnekkaan toivojan unelma realisoitui, kun West ja
kumppanit vetäisivät kappaleen "Baby, Baby I Love You", jonka West tekaisi 70-
luvulla yhteistyössä legendaarisen New Orleans –hahmon Allen Toussaintin
kanssa.

Willie Westin tunnetuin kappale "Fairchild" saatiin nauttia riisutusta isoon ja
väkevään kasvaneena versiona. Rentorytminen "I Sleep with the Blues"
keinahteli vetoavasti. Rullaavaa perussoulia oli puolestaan ohjelmassa liiaksi asti.
Kun ties kuinka mones peräkkäinen samanhenkinen kipale (Lessons of Love,
She's So Wise, The Devil Gives Me Everything) käynnistyi, liikehdintä Gloriassa
alkoi suuntautua vääjäämättömästi baari- ja levytiskeille päin. West ihmetteli
vastaanoton vaisuutta pariinkin otteeseen.

Setin loppuosassa koettiin miellyttävä yllätys, kun West jäi lavalle vain kitaristi
kaverinaan. Balladi, johon West heitti soolon vislaamalla kun louisianalainen
purokerttuli, oli varmasti monelle kohokohta.

Willie Westin ääni on ihan oivassa kunnossa, ja ässät sihahtelevat
persoonallisesti. Esiintyminen oli pirteää, vaikka ajoittainen sanojen tavaaminen
paperista olikin vähän noloa. Seitsemänmiehinen The High Society Brothers soitti
maukkaasti. Kolmihenkinen puhallinsektio hoiti työnsä esimerkillisesti ja otti välillä
myös lyömä- ja rytmisoittimia haltuunsa.

Tuliaisia Ranskasta ja Britanniasta

Jos Stompin' 2015 –pääkonsertin loppuhetkillä oli vielä varsinaisen blues-musiikin
nälkää, sen tyydytti viimeinen esiintyjä Nico Duportal & His Rhythm Dudes.
Klassisen West Coast- ja Teksas-bluesin maisemassa operoinut
ranskalaispoppoo oli illan todellinen yllättäjä. Ei kuitenkaan kaikille; vihdoin
Duportalin setin alettua kävi selväksi, ketä varten 50-luvun tyyliin pukeutunut
naisporukka oli saapunut. Synkronoidut tanssikuviot lavan ääressä olivat oma,
pieni ohjelmanumeronsa.

Nico Duportal & His Rhythm Dudes, Lisää kuvia galleriassa

Nico Duportal hääri kokoonpanon itseoikeutettuna nokkamiehenä – laulusolistina
ja soolokitaristina. Karismaa ja taitoa löytyy. Iskevät biisit tyyliin "Polish Woman"
ja "She Knows Why" tekivät vaikutuksen. Välillä tehtiin rytminvaihdoksia
hitaammilla paloilla, mutta 'värittämistä' setti olisi kaivannut lisää. Duportalin
orkka operoi retrohengessä ja on tavallaan myös sen vanki; vaikkapa rockin tai
countryn heittäminen joukkoon tuntuu mahdottomalta. Retroilu ulottuu
vaatetukseen asti – paitsi tällä kertaa itse Duportalilla, jonka esiintymisvaatteet
eräs nimeltä mainitsematon hollantilaislentoyhtiö oli möhlinyt kadoksiin. Mutta
ainakin farkkuasuinen nokkamies erottui lavalla…

Ranskalainen rytmimusiikki kärsii tietystä uskottavuusongelmasta. Nico Duportal
& His Rhythm Dudesin kaltaiset yhtyeet ovat kuitenkin valmiit räjäyttämään
moiset luulot taivaan tuuliin.

Brittiduo Babajack joutui avausbändin kirouksen kohteeksi. Gloriassa heidän
osuuttaan oli todistamassa korkeintaan puoli salillista yleisöä. Becky Tate ja
Trevor Steger eivät antaneet sen häiritä. Kaksikko uppoutui omiin loitsuihinsa ja
yritti saada myös alkuillan yleisön hypnoosin valtaan. Ei onnistunut. Häiriön syyt
olivat lähinnä yleisön vastaanottimissa, eivät Babajackin esiintymisessä. Tate ja
Steger antoivat stagella kaikkensa, ja oman materiaalin ohella muun muassa
Lead Belly- ja Son House –tulkinnat maistuivat väkeviltä.

Babajack teutaroi kunnon pelimannimeiningillä. Stagella oli niin cajonia,
afrikkalaisrumpua kuin vahvistettuja rytmibokseja. Ja Stegerin rakentamia
viinilaatikkokitaroita: yhdestä uusiokäytetystä laatikosta oli riittänyt juotavaa
tuliaisiksikin. "Toimme isännillemme (Finnish Blues Society) portviiniä lahjaksi, ja
nyt juommekin sen heidän puolestaan", Becky veisteli lavajuoma kourassaan.

Musiikillisesti Stompin' 2015 –pääkonsertti menestyi oivallisesti. Esiintyjäkaartissa
oli kirjoa, ja monen juurimusiikin haaran kannattajat saivat omansa. Äänentoisto
pelasi. Isoissakin kokoonpanoissa kaikkien soittajien panos pääsi riittävästi
esille. Toisaalta yleisömenestys jäi vähäiseksi. Glorian permannon laidoille oli
pystytetty penkkirivejä, ja istumapaikan saattoi löytää illan vilkkaimmillakin
hetkillä. Jos esiintyjiä halusi tiirailla lähietäisyydeltä, lavan reunalle pääsi helposti
milloin tahansa. Parveke pysyi miehittämättömänä. Tavallaan mukavia ja
poikkeuksellisia asioita paikalla olleille, mutta melko karuja faktoja tapahtuman
näkökulmasta. Musiikin laatu tosin takasi sen, että suurimman menetyksen
kokivat ne, jotka jäivät kotiin. Pääkaupunki ansaitsee ja tarvitsee
juurimusiikkifestivaalinsa. Finnish Blues Society yhteistyökumppaneineen
osoittaa, että heiltä löytyvät rahkeet sellaisen järjestämiseen.

PASI TUOMINEN

Kuvagalleria

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA