Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Dave, Marjo, Veeti… Saariblues Tampereella elokuussa

Dave, Marjo, Veeti… Saariblues Tampereella elokuussa

Tampereen loppukesän juurimusiikkitapahtuma Saariblues soi tänä vuonna lauantaina 20. elokuuta.

Viikinsaaressa esiintyvät Dave Lindholm, Marjo Leinonen & Viranomaiset, Emilia Sisco & The Northern Lights, Veeti Kallio ja Dortmunder.

Tänä vuonna 70 vuotta täyttäneen Dave Lindholmin projekti Kynä & Kumppanit esittää Lindholmin biisejä vakuuttavasti kuudelta eri vuosikymmeneltä. Yhtyeen ote on välillä pieni ja hento, toisinaan bändi antaa kitaran laulaa vaan.

Ohjelmistossa on myös kappaleita orkesterin omalta albumilta vuodelta 2018. Daven lisäksi tunnetta ja ammattitaitoa tarjoavat kitaristi Pekka ”Devil” Virtanen, basisti Marko Haavisto, rumpali Kuja Salmi ja kosketinsoittaja Viljami Viippola.

Marjo Leinonen & Viranomaiset svengaa juhlakansan tanssin pyörteisiin. Rouheat kitarat ja laulaja Marjo Leinosen ainutlaatuinen ääni yhdistyvät kokoonpanon käsissä alkuvoimaiseksi poljennoksi, jossa on kuitenkin myös moderni klangi. Jo Balls-yhtyeestä kumpuava Leinosen suorasukainen tyyli kantaa edelleen vahvasti. Marjo Leinonen & Viranomaiset tarjoaa hetken, jossa rock ja blues paiskaavat kuumasti kättä.

Soulia ja bluesia syvästi ja tunteellisesti tulkitseva Emilia Sisco on esiintynyt useiden eri yhtyeiden kanssa Suomessa ja ympäri Eurooppaa. Saaribluesissa vokalistia säestää 8-henkinen The Northern Lights, joten soundi tulee olemaan suuri ja syvä.

Soolona Saaribluesissa laulava Veeti Kallio muistetaan muun muassa yhtyeistä Veeti & The Velvets, Leningrad Cowboys ja Veeti & Elastic Family. Myös teatterien näyttämöiltä ja tv:stä tuttu esiintyjä on karhea ja lämmin kuin elokuinen ilta.

Dortmunder-yhtyeen Marko Aho ja Tapsa Kojo tunnetaan ”rumemman rillumarein” erikoismiehinä. Duon keikoilla kuullaan juurevaa suomenkielistä rockia, kantria, bluesia ja zydecoa kitaroin ja haitarilla. Omien biisien lisäksi setistä löytyy muun muassa klassikoita omina käännöksinä (Dr Feelgood, John Fogerty, Willie Nelson).

Dortmunderin soittoniekat ovat monissa liemissä marinoituja. Nykyisellään kumpikin soittaa myös Arto Pajukallion luotsaamassa Kevyet Mullat -kokoonpanossa ja Juha Vainiolle kumartavassa Neljä Wattia -bändissä. Lisäksi Kojo kuuluu Juliet Jonesin Sydämeen ja keikkailee Jussi Raittisen kanssa duona. Aho pyörittää Maaseutumusiikki.fi-pienlevymerkkiä.

Saariblues 2022, Tampere, lauantai 20.8.

Dave Lindholm esittää: Kynä & Kumppanit
Marjo Leinonen & Viranomaiset
Emilia Sisco & The Northern Lights
Veeti Kallio
Dortmunder

Pääsyliput (sisältävät laivamatkat): 39,50 e