Grand Blues Festival 2024 Lahti, osta liput
Eric Clapton tulee konsertoimaan Suomeen

Eric Clapton tulee konsertoimaan Suomeen

Eric Clapton täytti 75 vuotta maanantaina 30.3.2020 – Blues-Finland.com onnittelee

Kuuluisa kitaristi-laulaja Eric Clapton konsertoi Suomessa kesällä 2021.

Clapton esiintyy Helsingissä, Hartwall Arenassa torstaina, kesäkuun 17. päivänä. Alun perin konsertin piti olla kesäkuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia se siirrettiin.

”Slowhand” on viime vuosina kärsinyt terveysongelmista, joten keikkatahti on hidastunut. Kesäksi 2020 hän oli kuitenkin lähdössä kattavalle Euroopan-kiertueelle.

Claptonin kiertueyhtyeeseen kuuluvat muiden muassa basisti Nathan East, kosketinsoittaja Paul Carrack, taustalaulajat Sharon White ja Katie Kissoon sekä luottokitaristi Doyle Bramhall II.

Eric Clapton tunnetaan valtavirtaisestakin popmateriaalista, mutta britti on sydämestään bluesmies. Hän on tehnyt merkittävää julkisuustyötä bluesartisteille, kuten Otis Rushille ja Buddy Guylle. Popmusiikilla kootut miljoonat mahdollistivat vihdoin taiteellisen riippumattomuuden Claptonille 90-luvulla. Renkutukset jäivät, ja levytykset ovat olleet sittemmin varsin juurevia.

Vuonna 1992 Claptonilta julkaistiin Music Televisionin suosittuun sarjaan kuulunut livelevy ”Unplugged”. Se oli erilainen maailmanmenestys: omien kappaleiden akustisten sovitusten lisäksi massayleisön tietoisuuteen nousivat esimerkiksi Snooks Eaglinin ja Bessie Smithin tunnetuiksi tekemät bluesklassikot.

Eric Clapton (s. 1945) – vaiheita muusikonuralla

1960-luvun alku Kitaristina Yardbirds-bändissä

1966 Suuri läpimurto kitaristina John Mayall & The Bluesbreakersissa

1966–1968 Cream: superbändi Jack Brucen ja Ginger Bakerin kanssa

1970 “Layla”: massiivinen hittibiisi Derek & The Dominos -yhtyeessä, toisena kitaristina Duane Allman

1970 Soolura virallisesti käyntiin albumilla ”Eric Clapton”

1977 Hitti “Wonderful Tonight”

1985 Esiintyi historiallisessa Live Aid -hyväntekeväisyyskonsertissa
Philadelphiassa

1992 Menestyslevy “Unplugged” Music Televisionin keikalta, hitti ”Tears in Heaven”

1999 Perusti hyväntekeväisyystapahtuma Crossroads Guitar Festivalin; festivaali on pidetty viisi kertaa, blues vahvassa roolissa

2000 ”Riding with the King”: yhteislevy B.B. Kingin kanssa

2004 Kaksi tribuuttilevyä bluesesikuva Robert Johnsonin kunniaksi

2018 ”Happy Xmas”, viimeisin albumi

2021 Esiintyy Helsingin Hartwall Arenassa 17. kesäkuuta