Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Sam Huber syvän etelän tunnelmissa – ”Tiesin heti suunnan, johon biisin sanoma lähtee”

Sam Huber syvän etelän tunnelmissa – ”Tiesin heti suunnan, johon biisin sanoma lähtee”

Kuva: Stefan Bremer

Sam Huber sukeltaa syvän etelän soundeihin ”Me & My Brothers” -singlellään.

Huberin ja True Groove Records -yhtiön keulamiehen Tomás Donckerin hedelmällinen yhteistyö on saanut jälleen jatkoa. Suomen itsenäisyyspäivänä julkaistu ”Me & My Brothers” -single sukeltaa Yhdysvaltain etelävaltioiden soundimaailmaan, johon Huberin ääni sopiikin mainiosti.

“Funky Finn” -lempinimen maailmalla saanut Sam Huber seikkailee esimerkiksi Bill Withersin ja Robbie Robertsonin aiemmin kulkemilla musiikillisilla poluilla tarttuvan melodiansa johdattamana.

– Kertosäe syntyi ensin, ja tiesin samoin tein suunnan, johon biisin sanoma lähtisi kulkemaan. Yhtenäisyyteen, tasa-arvoon ja rauhan teemoihin. On selvää, että näinä hulluina aikoina ihmisten on saatava kuulla tämänkaltaista viestiä, sanoo Huber.

Samin luottotuottaja Tomás Doncker toi biisin omat mausteensa ja on tyytyväinen lopputulokseen.

– Kun Sam alkoi laulaa biisin alkua ilman säestystä, tiesin heti, mitä meidän piti tehdä ja että biisistä tulee mahtava. Se oli yksi sellaisista hetkistä, jolloin koko homman juju on selvillä heti alusta alkaen, Doncker toteaa.

Aiemmin tänä vuonna ”Gravity Insanity” -sooloalbuminsa julkaissut Sam Huber on mukana myös kokoelmalla ”2020 vision: a The True Groove”. Tuotoksella kuullaan hänen toinen uusi biisinsä, ”Zombies”.

Sam ja Tomás valmistelevat Helsingissä Huberin seuraavaa julkaisua.

Lähde: Ginger Vine Management & PR:n tiedote