Tea’s Half Acoustic: runsaan täyteläistä juurimusiikkia Kouvolasta

Tea’s Half Acoustic: runsaan täyteläistä juurimusiikkia Kouvolasta

Kouvolalainen yhtye Tea’s Half Acoustic on nosteessa. Puoliakustisena aloittanut bändi on kasvanut ja tehnyt pitkäsoitonkin.

Bändin nimi Tea’s Half Acoustic (THA) juontaa juurensa ajatuksesta soittaa ja sovittaa coverbiisejä puoliakustiseen muotoon. Nimi ei ole matkan varrella muuttunut, mutta akustisuus ja pienimuotoisuus ovat vaihtuneet runsauteen ja täyteläiseen soundiin.

Runsaan vuosikymmenen ajan toiminut THA on tänä päivänä yhdeksänhenkinen bändi. Sen tyylissä blues, soul, country, pop ja rock yhdistyvät omalaatuiseksi musiikilliseksi keitokseksi. Tean laulusoundi on yhtyeen kulmakivi.

Yhtyeessä on monia multi-instrumentalisteja, joten soitinvalikoima on laaja. Bändi on myös koko ajan säveltänyt omaa musiikkia.

Elävän musiikin areenalla yksi kohokohta on Kouvolan taiteiden yö 2019, jossa THA oli pääesiintyjänä. Kokemusta on myös muun muassa Kotkan Meripäiviltä, Dark River Festivalilta ja Jättömaa-festivaalilta.

Solisti Tea Salo (ent. Tähtinen) on konsertoinut useiden kokoonpanojen kanssa vierailevana solistina laulaen jazzia, soulia, bluesia, rockia ja hard rockia. Tea osallistui tv-kisa Voice of Finlandin toiselle kaudelle ja eteni Michael Monroen joukkueessa kaksintaisteluvaiheeseen.

Tea’s Half Acousticin ensimmäinen levy ”Moving” ilmestyi toukokuussa 2021.

Kuuntele tästä biisi ”Some”:

Tea’s Half Acoustic

Tea Salo – Laulu, klarinetti, saksofoni & poikkihuilu
Petri Salo – Kitarat
Esa Rantanen – Haitari & koskettimet
Jari Taimela – Basso
Ari Vuorinen – Rummut
Daniel Stenvall – Trumpetti, flyygelitorvi & huuliharppu
Anitra Raivio – Taustalaulu & viulu
Anna Kuurne – Taustalaulu & klarinetti
Tuuli Asunmaa – Taustalaulu & piano