Esiintyville taiteilijoille raskaan koronavuoden jälkeen alkusyksyyn tuli nostetta
Hotel Tallukka Blues Partyn muodossa.
Hotelli Tallukka sijaitsee Asikkalassa, parin
kilometrin päässä Vääksyn kanavalta, joka yhdistää Päijänteen ja Vesijärven.
Maaston korkeuserot ja järvinäköala tekevät Hotelli Tallukasta ihanteellisen
kesäkohteen.
Itse hotelli on mukavan sokkeloinen, moitteettoman siisti ja sopivan retrohenkinen.
Hotellin yleiset tilat ovat kuin luotuja aikuisten bluesbileitä varten. Lauantain pääkonserttipaikaksi oli valikoitunut kolmannen kerroksen Päijänne-sali. Sen tilat
riittivät mainiosti runsaslukuiselle yleisölle. Väljästi sijoitetut pöytäpaikat ja vapaat
liikkumatilat takasivat mahdollisuuden pitää etäisyydet tarvittaessa. Tanssiminen oli
ei ainoastaan sallittua vaan myös toivottua.
Festariesiintyjät olivat komea kokoelma kotimaisia kiertue- ja festarikonkareita.
Vahvistuksena oli saapunut vieraita Alankomaista asti. Festarin vankkumaton
miesedustus saa kuitenkin ihmettelemään: Missä ovat naiset? Suomen blueskentässä
toimii aktiivisesti useita vahvoja, kansainvälisestikin arvostettuja naisartisteja. Heidän
avullaan saataisiin ohjelmistoon nykyaikaisuutta ja monipuolisuutta. Naiset esiin!
Perjantai-illan bluesrockklubi järjestettiin aulan Vesijärvi-ravintolassa. Illan esiintyjät olivat J.J. Nybergh & The Blues Radiators Tampereelta sekä Helsingin hurjat eli Lockdown Docs ikävyyttä torjumassa.
Ensi kosketukseni J.J. Nyberghin yhtyeeseen tapahtui 1990-luvun puolivälissä,
jolloin Nybergh soitti aitoa amerikanbluesia nimellä Milk Cow Bluesband. Yhtye, joka
kulkee nykyisin nimellä J.J. Nybergh & The Blues Radiators, on säilyttänyt tyylinsä,
vaikka miehistö on vaihtunut ainakin kertaalleen. Yhtyeen kantavana voimana
toimiva Nybergh on myös sen pääasiallinen vokalisti.
J.J. Nybergh on aina ollut erinomainen slidekitaristi, ja hän on soittajana vain
terävöitynyt vuosien varrella. Radiaattorit eivät ole hitaan bluesin fiilistelijöitä, vaan
energiatehokas lämmitysyksikkö. Näin kävi tänäkin iltana. ”Madison Blues” kaikasi
ilmoille ja kansa hyppäsi tanssilattialle. ”Good Morning Blues”, ”Can´t Stop The
Boogie Man” ja ”Rambling Man jatkoivat menoa. Uudelta CD-sinkulta esimakuna
kuultiin nopeusennätyksiä hipova ”Hit Blues”.
Lockdown Docs tarjosi illan lopuksi rokkia ja räminää koko rahan edestä.
Doctor´s Orderin tuhkasta noussut bändi edustaa maamme fiftarimusiikin terävintä
kärkeä ja varmaan senioriteettiäkin. Laulaja-kitaristi Archie Hämäläinen ja rumpali
Timppa Väätäinen kunnioittavat Doctor`s Orderin perintöä. Jonatan Nurminen
kitarassa ja Vellu hyötyläinen bassossa tuovat uutta verta ja koreografiaa
klassikkokappaleisiin. Kaikki kolme kitaristia osallistuvat myös laulupuoleen.
Illan äänentoisto osui nappiin. Volyymia oli tarpeeksi, muttei liikaa. Ei tarvinnut
huutaa vieruskaverille, jos halusi keskustella. Tarpeettomia sen sijaan olivat vilkkuvat
värivalot, jotka estivät visuaalisen nautinnon ja aiheuttivat herkimmille päänsärkyä.
Lauantain terassiblues järjestettiin sateen vuoksi sisätiloissa. Lahtelainen Ismo
Haavisto soitti akustista bluesia iltapäivän iloksi. Haavisto on pitkän linjan bluesmies,
Robert Johnsoninsa ja Elmore Jamesinsa kuunnellut. Hän säesti itseään kitaralla ja
jalkarummulla, väliin huuliharpullakin. Hänen soittonsa on uskomattoman taidokasta
ja sävykästä. Välispiikit olivat humoristisia ja informatiivisia.
Keikalla kuultiin muun muassa ”Cabin Fever”, ”Walking By Myself”, Tommy Johnsonin
Crossroads-tarina sekä uudempaa ja vanhempaa Mississippi-bluesia. Välillä yleisökin
pääsi laulamaan kertosäkeitä. Ismo on julkaissut uutta musiikkia kevään aikana.
Studiolive ”Hard Stomping Blues” sisältää country bluesin klassikoita ja hänen omia
sävellyksiään. Hän päätti esiintymisensä herkän kauniiseen kotikaupungin
ylistykseen ”My Home Town”.
Lauantain pääkonsertin avasi Jake´s Blues Band. Kolmimiehinen yhtye teki selväksi
ominaislaatunsa, kun se pitemmittä puheitta räväytti ilmoille Jeff Beckin ”Stratus”-
biisin. Jake ja kumppanit versioivat tunnettuja kappaleita hevimmän bluesin saralta.
Solistin ääni on itsessäänkin kantava, ja siksi oli vaikea ymmärtää, miksi äänimiehet
olivat kääntäneet namikat kaakkoon suljetussa tilassa.
Bändillä oli muuten ihan hieno show ja tekemisen meininki. ”Messing With The
Kid”, ”Unchain My Heart”, ehtivät soida, kunnes oli pakko lähteä etsiskelemään
korvatulppia. Kitaravetoiset bluesballadit ja instrumentaalit olivat erikoisen sopivia
bändin dynamiikalle. Ylimääräisenä kuultiin nostalginen ”Sunshine Of Your Love”,
nopeana versiona.
Pepe Ahlqvist with Tomi Leino Trio oli illan odotetuin esiintyjä. Tapahtuma oli
samalla tämän superkokoonpanon levynjulkistamiskeikka, joten oli kaksin verroin
syytä juhlaan. Uusi kiekko on nimeltään ”Backstreets Of Blue”. CD sävellyksineen
on kokonaisuudessaan herrojen omaa tuotantoa.
Pepe oli hyväntuulinen ja rento kotomaisemillaan, hänen äänensä on kypsynyt ja
sielukas, eikä ole koskaan kuulostanut paremmalta. Samaa voi sanoa miehen
huuliharpun soitosta. Tomi Leinoa ei voi kehua liikaa. Tämä harvasanainen
herrasmies puhuu kitaransa kautta kaunopuheisemmin kuin Runeberg. Jaska Prepula
ja Mikko Peltola huipputason rytmiryhmänä tekivät hyvää työtä. Harri Taittonen
vieraili urkujen takana ja täydensi soundin.
Joskus on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä ja uudistua. Tasokkaiden muusikoiden
yhteistyö kantanee kaunista hedelmää. Toivottavasti sama combo nähdään
uudestaankin esiintymislavalla, kun keikat jälleen pääsevät vauhtiin. ”Cold Hearted
Woman” ja ”Eyesight to the Blind” palauttivat takaisin juurille. ”A Real Fine Day” kuultiin hyvänä esimerkkinä uudistuneesta soul-blues-linjasta. Kaunis ”I Dont Want
To Lose you” on valmis hitti jo syntyessään. ”Back To The River”, huudettiin
yleisöstä moneen kertaan, ja kuultiinhan sekin lopulta. Lavan eteen muodostui jonoa
odottelemaan nimmareita tuoreisiin levyihin.
Aviador-kustantamon edustaja oli tilaisuudessa esittelemässä uutuuskirjaa ”Nastolan
bluespojat”. Risto Peltosen ja Hara Järvisen teos tutkiskelee Nastolassa päivänvalon
nähneiden yhtyeiden historiaa runsaan kuvituksen kera. Tämä mielenkiintoinen
katsaus suomalaiseen bluesiin päätyi varmaan monen fanin kirjahyllyyn.
Alankomaalainen trubaduuri Little Boogie Boy, oikealta nimeltään Hein Meijer, on
vieraillut Suomessa aikaisemminkin muutaman kerran. Hän on hyvin monipuolinen
bluesmies, ja ehdottomasti tutustumisen väärti. Hänelle oli vain epäonnekseen
sattunut viimeisen esiintyjän vuoro. Suurin osa yleisöstä oli tässä vaiheessa poistunut
jo unten maille. Jaska Prepulan ja Mikko Peltolan avustuksella soittanut Boogie Boy
ei tästä lannistunut, vaan voitti vähälukuisenkin yleisön suosion puolelleen
ammattilaisen ottein. Pidin erikoisesti hänen hitaista blueseistaan, joissa kokemus ja
eläytyminen todella tulivat esiin.
ANNAMARI LAUSALA