Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
John Mayall, 87, ei enää lähde tien päälle: ”Ripustan kiertuekengät naulaan”

John Mayall, 87, ei enää lähde tien päälle: ”Ripustan kiertuekengät naulaan”

Kuva: David Gomez

Bluesin legenda John Mayall lopettaa kiertueiden tekemisen. Hän perustelee päätöstään koronaviruspandemian aiheuttamilla riskeillä ja ikävuosien kertymisellä.

Brittiläissyntyinen Mayall kuuluu merkittävimpiin edelleen keikkaileviin bluesmuusikoihin. Hän täyttää marraskuussa 88 vuotta.

– Minun on aika ripustaa kiertuekengät naulaan. Teen vielä keikkoja kotini lähellä Kaliforniassa, mutta eeppiset kiertuepäiväni ovat tulleet loppuunsa, Mayall tiedottaa.

Käynnissä olevaa kiertuettaan Mayall kutsuu paljon puhuvalla nimellä farewell tour. Keikkoja on buukattu 17. joulukuuta asti.

Mayall on kiertänyt hurjalla tarmolla vuosikymmenien ajan, ja levytysrintamallakin hän on ollut tuottelias. Tammikuun 21. päivänä 2022 ilmestyy albumi “The Sun is Shining Down”. Levyllä soittavat Mayall ja hänen pitkäaikainen rytmisektionsa: rumpali Jay Davenport ja basisti Greg Rzab.

Vuonna 2008 Mayall lopetti kuuluisimman bändinsä The Bluesbreakersin. Sen jälkeen hänen yhtyeessään on etenkin kitaristi vaihtunut useasti. Teksasilainen Carolyn Wonderland oli Mayallin bändien ensimmäinen naiskitaristi. Viime kesänä Carolyn siirtyi Alligator Recordsin leipiin, ja Mayall pestasi hänen tilalleen Melvin Taylorin.

John Mayall ja Suomi

John Mayall & The Bluesbreakers vieraili Suomessa jo 60-luvulla. Sittemmin keikat ja kiertueet seurasivat toisiaan. Mayall nähtiin Bluesbreakersin jälkeisenäkin aikana maassamme. Kesällä 2011 hän esiintyi Järvenpään Puistobluesissa ja pulahti settinsä jälkeen Tuusulanjärveen uimaan.

Terveyshuolet keskeyttivät Mayallin keikkailun vuonna 2018. Hän palasi ennen pitkää lavoille ja kävi esiintymässä Suomessakin. Euroopan-kiertue käynnistyi Tampereelta.

– Suomeen on melkoinen matka, mutta kyllä keikatkin ovat sitten varsin palkitsevia. Suomalainen yleisö on aina innokasta, Mayall sanoi Blues-Finland.comille vuonna 2019.

– Varsinaisesti en silti pidä kirjaa yksittäisistä keikoista. Joka kerta kun astun stagelle, tehtäväni on panna parasta ja kommunikoida yleisön kanssa, hän kuvaili.

John lähti sairauslomalle uudelleen vuoden 2019 lopulla. Alkuvuodesta 2020, juuri ennen pandemian puhkeamista, kiertueet jatkuivat.

Mayallin Bluesbreakers oli todellinen bluesin korkeakoulu, joka tunnetaan varsinkin kitaraoppilaistaan. Heitä ovat esimerkiksi Eric Clapton, Mick Taylor, Peter Green ja Bluesbreakersin viimeisen kokoonpanon kepittäjä Buddy Whittington.