Bluesartisti Carvin Jones vieraili Suomessa marraskuussa 2021, ja lisäkeikkoja saattaa hyvinkin olla tulossa.
Yllätys oli melkoinen, kun huomasin minulle entuudestaan tuntemattoman amerikkalaisen blueskitaristin saapuvan marraskuisena tiistai-iltana keikalle tamperelaiseen karaokebaariin. Kuvio vaikutti siinä määrin omintakeiselta, että olihan se mentävä paikan päälle tsekkaamaan, mistä oikein on kyse.
Käppäillessäni parikymmentä minuuttia ennen ilmoitettua aloitusaikaa Pub Jerun Piilopaikkaan yleisöä oli niukahkosti paikalla. Viereisen pöydän pariskuntakin teki tuohtuneena lähtöä, koska heidän olisi pitänyt maksaa ”jonkun kitaransoittajan kuuntelemisesta”. Myös esiintyjän ihonväri kuului heitä sen verran närästävän, että katsoivat asiakseen siitäkin mainita – asiattomasti tietenkin. Uskon heidän poistumisensa olleen voitto kaikille osapuolille. Itsekin sain sen seurauksena vähän paremman pöydän asemapaikakseni.
Olin ollut etukäteen Carvin Jonesiin yhteydessä ja onkinut hieman pohjatietoja. Spotifystakin löytyi neljä pitkäsoitollista tutkimusmateriaalia. Stevie Ray Vaughanin vahva vaikutus oli helppo havaita heti kärkeen. Tuttuja sävyjä löytyi levyiltä paljon, mutta ei se onneksi ollut ainoa asia mitä niiltä löytyi. Ainoa SRV-coverikin oli harvemmin lainailtu instrumentaali ”Travis Walk” – vieläpä loppupuolellaan mukavaksi jazziksi keikahtavana versiona.
Yhdeksänkymmentäluvulla oli helppoa saada yliannostus stetsonpäisistä ”vaughanistelijoista”. Heitä tuntui riittävän jokaiseen bluesia sivuavaan tapahtumaan. Toinen toistaan tarkemmin he olivat opiskelleet esikuvansa eleet, ilmeet ja kitaraotteet. Sittemmin monet heistä ovat onnistuneesti löytäneet enemmän omaa kulmaa soittoonsa ja SRV on jäänyt mausteeksi. Jonesin tarina lienee tämänkaltainen. Hän näyttää yhdeksänkymmentäluvun alussa tehneen ensimmäisen kasettinsa, joten ajallisesti homma ainakin natsaa, eikä hän vieläkään näytä tuohon nimenomaiseen mausteeseen kyllästyneen.
Etukäteen olin hieman epäileväinen, mutta kitarakaraoke mobiiliorkesterin kanssa toimi hyvin. Tabletilta tuli simppeli komppiraita, jonka päälle Jones lauloi ja soitti. Tuon kaltaiseen showhun voisi kuvitella törmäävänsä jossain etelän lomakohteessa. Tausta tosin soi sen verran hiljaa, että monin paikoin Jonesin kitara peitti sen alleen, mutta ehkä hän itse sai siitä tukea.
Innokasta ja mukaansa tempaavaa esiintyjää ei yleisön harvalukuisuuskaan näyttänyt häiritsevän pätkän vertaa. Miltei joka kappaleessa hän jalkautui yleisön pariin soittamaan ja omisti soolojen osia ihmisille. Siinä tuli vastaan tallennebändin kanssa soittaessa helposti ilmenevä ongelma. Solistin innostuttua sooloilemaan pidemmän kaavan mukaan bändi lopetti kappaleen täsmällisesti ajallaan. Näin ollen moneenkaan piisiin ei tainnut soolon jälkeen juuri laulua tulla.
Setin avasi mikäpä muukaan kuin ”Pride and Joy”. Panin merkille, että Stratocasterin vibrakampi oli vääränkätinen, aivan kuin se oli Jimi Hendrixillä ja tämän innoittamana myös Stevie Ray Vaughanilla. Kitaraefektitkin noudattelivat lähimmän esikuvan linjaa. Jonesilla oli nimittäin mukana pari Ibanezin Tube Screamer Overdrivea. ”Mary Had A Little Lamb” jatkoi avauksen linjoilla ja muiltakin osin teema säilyi läpi setin. SRV-lainojen ja ”Hideawayn” ohella kuultiin myös ZZ Topin ”Tube Snake Boogie” ja ”Tush”, sekä Jimi Hendrixin versiota mukaileva ”All Along The Watchtower”.
Vaihdoin keikan jälkeen muutaman sanan Jonesin kanssa. Ahkera rundaaja kertoi olleensa aikeissa tulla Suomeen jo pari vuotta takaperin. Suunnitelmat sotki kuitenkin eräs maailmanlaajuinen force majeure. Nyt kun tilanne on hieman kohentunut, päätti Jones pikimmiten käväistä täällä esittäytymässä. Keikat järjestyivätkin miltei lennosta. Yksin kiertäessä kulut olivat minimissä ja sitä kautta mahdollistui tiistai-illan Tampereen vetokin. Keikkasetin koostuminen tutusta ”matalan kynnyksen” bluesista lienee ollut varman päälle pelaamista. Sen varassa suosio on taattu, vaikka se hieman rajallisen kuvan artistista antaakin.
Jones sanoi nauttineensa ensivierailustaan Suomessa sekä saaneensa paljon uusia ystäviä ja faneja. Hän kertoi solmineensa myös arvokkaita kontakteja, joiden myötävaikutuksella lienee tiedossa uusintavierailu korkeammalla profiililla. Uskallan suositella keikkaansa kaikille rokkaavan bluesin ja kitaransoiton ystäville. Carvin Jones nimittäin soittaa hyvin ja paljon, eikä show’takaan jääne puuttumaan.
MARKO AHO, teksti ja kuva