Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Katsaus bluesin kevääseen ja kesään 2022

Katsaus bluesin kevääseen ja kesään 2022

Suomi on saamassa kukoistavimman elävän bluesin kautensa sitten vuoden 2019.

Koronaviruspandemia on saatu ainakin väliaikaisesti niin hyvään hallintaan, että keikkoja ja festivaaleja voidaan järjestää melkein normaalisti. Fiksu käyttäytyminen yleisötapahtumissa kannattaa silti edelleenkin muistaa.

Festivaalikentällä suomalaista yleisöä koettelee ensimmäisenä Grand Blues Festival Lahdessa. Perinteikkään tapahtuman 20-vuotisjuhlaa vietetään Möysän musaklubilla lauantaina 9. huhtikuuta.

Lahdessa esiintyvät pohjoismaiset yhtyeet Kokomo Kings ja Solid Zue & The Crooked Teeth. Kotimaisesta osaamisesta vastaa järjestävän seuran, Lahden Blues Mafian, all-star-yhtye.

Espoossa käynnistyy April Jazz 14. huhtikuuta. Kiintoisia esiintyjiä ovat muiden muassa Timo Lassy Trio ja PJK Big Bandin kanssa konsertoiva Pepe Ahlqvist.

Hamina Mosna Blues vahvistaa asemaansa kevään vakiofestarina 12.–14. toukokuuta. Ääneen pääsevät Ismo Haavisto, Faarao Pirttikangas & Nubiaiset, Roamin’ Street Band, Andres Roots ja The Bluezy Expectations.

Suomen suurin bluestapahtuma, Järvenpään Puistoblues, on jouduttu perumaan jo kahdesti perättäin. Nyt yritetään taas, ja soiton on määrä alkaa 29. kesäkuuta.

Järvenpäähän saapuvat festivaalikansaa ilahduttamaan muiden muassa kotimainen kestosuosikki 22-Pistepirkko, yhdysvaltalainen Joanna Connor sekä ranskalainen Gaëlle Buswel.

Puistoblues sisältää pääkonsertin lisäksi katu- ja klubiohjelmaa sekä Kakarablues-tapahtuman.

Myös Tornion ja Haaparannan yhteistempaus Kalottjazz & Blues kuuluu kesän maamerkkeihin. Tänä kesänä ainakin Erja Lyytinen pääsee vauhtiin.

Suurtapahtuma Pori Jazz polkaisee soitannan käyntiin 8. heinäkuuta. John Legend, Simply Red ja Mdou Moctar kuuluvat festivaalin suuriin nimiin.

Kunniaa Porissa saa myös saksofonisti-huilisti Juhani Aaltonen, jonka tribuuttikonsertissa esiintyvät mestarin itsensä lisäksi Heikki Sarmanto, Iro Haarla ja Raoul Björkenheim. Aaltonen debytoi muusikkona juuri Pori Jazzissa – vuonna 1967.

Rauma Blues kuuluu tutusti rytmimusiikin raskaaseen sarjaan Suomessa. Raumalla 11.–13. elokuuta lavan ottavat ainakin Toronzo Cannon, Vanessa Collier ja Kyla Brox. Klubiesiintyjiksi ovat varmistuneet Ismo Haavisto & Andres Roots sekä paikallinen ylpeys KallaBlöös.

Keikka- ja kiertuemaiseman kohokohtiin nousevat muun muassa SF Bluesin ja Erja Lyytisen kevätkiertueet. SF Blues kiertää alkuperäisessä kokoonpanossaan Pepe Ahlqvist – Dave Lindholm – Heikki Silvennoinen. Erjan kiertuepäivämäärät voit katsoa tästä.

Pitkän linjan muusikko Henry O saa kunniaa 2. huhtikuuta. Hänen 70-vuotisjuhlajamejaan vietetään Kouvolan Pub 23:ssa.

Henry ”Henry O” Ojutkangas sai mahtavan nousun uralleen alle kolmekymppisenä, kun hän levytti legendaarisen Champion Jack Dupreen kanssa. Omien bändikuvioidensa lisäksi Ojutkangas on esimerkiksi soittanut duona Pepe Ahlqvistin kanssa ja toiminut Oiling Boiling Rhythm ‘n Blues Bandin solistina.