Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Puistoblues teki paluun kahden vuoden tauon jälkeen – yleisöä yhteensä yli 70 000

Puistoblues teki paluun kahden vuoden tauon jälkeen – yleisöä yhteensä yli 70 000

Järvenpään Puistoblues jouduttiin perumaan kahdesti koronaviruspandemian vuoksi, mutta kesällä 2022 vietetty Puistoblues sujui taas onnistuneesti.

”Blueskatu” oli tällä kertaa Rantapuistoon koottu festivaalialue, joka keräsi Visual Median tiedotteen mukaan viiden päivän aikana yli 70 000 kävijää.

Lauantaista pääkonserttia saapui seuraamaan runsaat 4 000 katsojaa. Lukema on kunnioitettava, joskin vilkkaimpiin Puistoblues-vuosiin nähden varsin pieni.

Pääkonsertissa esiintyivät 22-Pistepirkko, Joanna Connor, Devon Allman, Larry McCray, JD Simo, Gaëlle Buswel ja Shemekia Copeland.

Allmanin kokoonpano esiintyi tavallisesta poikkeavassa kokoonpanossa, sillä osa bändistä ei ehtinyt ajoissa Suomeen. Devon kertoi asiasta somessa:

Puistobluesin festivaalijohtaja Miikka Porkka vaikuttaa varsin tyytyväiseltä tapahtumaan.

– Oli huikeaa nähdä, kuinka blueskansa palasi taas valtoimenaan Järvenpäähän kahden vuoden tauon jälkeen. Artistit saivat yleisön innostumaan, ja jopa sää suosi meitä mukavasti, Porkka kiteyttää.

Kaiken kaikkiaan Järvenpäässä nähtiin 29.6.–3.7. kymmenittäin bluesyhtyeitä ja -artisteja niin Suomesta kuin ulkomailta.

Puistoblues on Suomen suurin bluesfestivaali. Tapahtuma on järjestetty Järvenpäässä kahden vuoden koronavirustaukoa lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti vuodesta 1978. Viisipäiväinen tapahtuma pidetään aina kesäkuun viimeisellä viikolla.