Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Corky Laing teki levyn Suomessa

Corky Laing teki levyn Suomessa

Mountain-yhtyeen legendaarisimmassa kokoonpanossa soittanut Corky Laing on purkittanut mojovan pitkäsoiton suomalaisten muusikoiden vahvistamana.

Levy ”Finnish Sessions” ilmestyi 14. lokakuuta. Suomalaisvahvistuksina esiintyvät Michael Monroe, Antero Priha, John Vihervä, Harri Väyrynen ja Maria Hänninen.

– On ollut ilo työskennellä täällä Suomessa legendaarisen Mountain-rumpalin kanssa, Hänninen kertoo.

– Levy äänitettiin E-studiolla Sipoossa keväällä. Hyvä ryhmä meitä oli musisoimassa. Corkyn lehmänkellon kalkutus “Mississippi Queen” -biisillä ei liene unholaan pääse, Maria lohkaisee viitaten Mountainin klassikkokappaleeseen.

”Finnish Sessions” -albumilla Corkyn (rummut, laulu) bändinä soittaa The Bobos, johon kuuluvat Hänninen (laulu, viulu, kitara), Vihervä (basso), Väyrynen (kitara, taustalaulu, rummut, basso) ja Hanoi Rocksistakin tuttu ruotsalaiskepittäjä Conny Bloom (soolokitara).

Ian Hunter, joka muistetaan Mott the Hoople -bändistä, vierailee kosketinsoittajana. Michael Monroe (huuliharppu) ja Priha (trumpetti) toimivat vieraspuhaltajina. Äänityksestä, miksauksesta ja masteroinnista vastasi Petri Majuri.

On Stage Recordsin ja saksalaisen Timezone Recordsin julkaisema ”Finnish Sessions” pitää sisällään tiukkaa rockia, joka kallistuu tyylikkäästi fuusion ja progen suuntaan. Kokonaisuus koostuu seitsemästä biisistä ja kahdesta bonusraidasta.

Vetovoimainen ”Everyone’s Dream” valittiin oikeutetusti avausbiisiksi. Rankkaan yleissoundiin ”Even More”, ”My World” ja ”Pledge” tuovat rauhallisempaa kontrastia.

Corky Laing (Laurence Gordon Laing) liittyi Mountainiin 60- ja 70-lukujen taitteessa. Woodstockissakin esiintyneen yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat “Mississippi Queen”, “Theme for an Imaginary Western” ja “Never in My Life”.

Mountainin (ensimmäisen) hajoamisen jälkeen bändin jäsenet Laing ja Leslie West perustivat Cream-hahmo Jack Brucen kanssa yhtyeen, joka sai mielikuvituksekkaan nimen West, Bruce and Laing.

Pitkän uran aikana Corkyn soittokavereita ovat olleet muiden muassa Bo Diddley, John Lennon ja Meat Loaf.

Vuonna 2019 Corky Laing esiintyi Suomessa Mountain-ohjelmistolla (tsekkaa raportti ja kuvat).

Corky Laingin ”Finnish Sessions” -albumia on helppo suositella niin kulttirumpalin ja Mountainin faneille kuin kaikille vahvaa, luovaa ja rajoja rikkovaa rockia arvostaville kuuntelijoille.