Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Klubipöhinää Kuopiossa ja Lahdessa

Klubipöhinää Kuopiossa ja Lahdessa

Maxim Rytmiklubi jatkaa Kuopiossa syyskaudella. Lahteen taas saadaan uusi bluestapahtuma.

Viime keväänä Kuopiossa kolmella klubi-illalla startannut Maxim Rytmiklubi tarjoaa ennen joulua neljä klubi-iltaa. Klubit alkavat torstaina 26. syyskuuta, jolloin talon yhtyeen vieraaksi saapuu kotimaisen rytmimusiikin sielukas äänipersoona Niko Ahvonen.

Kerran kuussa torstai-iltaisin järjestettävää Rytmiklubia isännöi Maxim Rytmiklubin House Band, jonka vetovastuussa ovat Jarkka Rissanen ja Dave Forestfield. Rytmiklubin kolmantena seremoniamestarina toimii Olavi Rytkönen.

Ohjelmaravintola Maximin tilat ovat erinomaiset, kevään klubeilla tämä tosiasia tuli viimeistään todistetuksi. Maximiin on helppo tulla ja siellä on hyvä miljöö nauttia mainiosta musiikista. Myös vierailevat artistimme ihastuivat kaikki upeaan keikkapaikkaan, kuopiolaisklubin työryhmä kertoo tiedotteessaan.

Työryhmä korostaa, että Maxim Rytmiklubi on aivan kaikille avoin keikkaformaatti, ja mitään kommervenkkejä musanautinnon hidasteena ei ole, päinvastoin.

Niko Ahvosen soolouralta muistetaan muun muassa hitit Ongenongintaa ja Yliluonnollinen. Ahvosen ura alkoi jo 80-luvulla, ja hänet muistetaan parhaiten keikkailustaan Hots Shots-, Regals- ja Cortina Jets -yhtyeiden kanssa.

– Erittäin harvoin Kuopiossa nähty artisti on kyseessä, ja todennäköisesti Ahvonen värittää show’ta myös tenorisaksofonillaan, Kuopiosta ennakoidaan.

Rytmiklubin vieraileva artisti 24. lokakuuta on kovassa nousussa oleva Emilia Sisco. Melrosesta parhaiten tunnettu Tokela tulee Kuopioon 28. marraskuuta. Joulukuun 19. päivänä syyskauden kruunaa Aija ”Honey B” Puurtinen. Aija on tehnyt merkittävää työtä Honey B & T-Bonesissa ja lukuisissa muissa projekteissa vuosikymmenien ajan.

Kuopion kauppatorin pohjoiskulmassa Haapaniemenkadulla sijaitsevan Maxim-ravintolan Rytmiklubi avaa ovensa kello 15, ja illan voi aloittaa aulabaarissa. Kello 20 salin puolella House Band soittaa yhden setin, ja tauon jälkeen illan vieraileva artisti esiintyy House Bandin kanssa.

– Luvassa on monenlaisia musiikillisia yllätyksiä ja koukkauksia tutun ja totutun ulkopuolelle. Maxim Rytmiklubi tarjoaa maksimaalisia juurimusiikin elämyksiä, hankkeen työryhmä hehkuttaa.

Lahteen uusi syystapahtuma

”Haluaisin, että Lahden Blues Mafia järjestäisi ainakin yhden muunkin tapahtuman keväisen Grand Bluesin ja pikkujoulujen lisäksi”

Näin sanoi keväällä Lahden Blues Mafian puheenjohtaja Ismo Haavisto eikä puhunut pehmoisia.

Lahden uusi tapahtuma tottelee nimeä Syys Grand Blues, ja heti ensimmäisellä kerralla lavalle saadaan kansainvälistä kermaa. Huuliharpisti-laulaja Mark Hummel esiintyy bändeineen, jota tähdittää suosittu kitaristi Anson Funderburgh.

”Syysgrandissa” lavan ottaa haltuun myös Ismo Haavisto & The Blues Government. Ismon lisäksi bändissä soittavat Pekka Haukijärvi, Jarski Poutiainen, Tohtori Tolvanen ja Ukko Haavisto.

Susan Santos soitti kevällä 2024 Grand Bluesin päätähtenä.

Syys Grand Blues pidetään Opiston Kunkussa. Siellä järjestetään myös Grand Blues Festival 2025.