25.4.2011 Black River Bluesman, Deep Blues Festival, Minneapolis, 2009
"Lopetetaan omien ampuminen"
Jukka "Black River Bluesman" Juhola toivoo tulitaukoa bluesin rintamalle.
Rauhantunnustelija korostaa kaikenlaiselle alan toiminalle olevan paikkansa,
siksi hyviä bändejä ja artisteja Suomessa on.
1. Millainen on suomalaisten blues-artistien ja bändien kirjo vuonna 2011?
Ihan mainiostihan täällä pärjäillään näin pieneksi ja pimeäksi maaksi, kun sininen
hetkikin kestää pari-kolme kuukautta ja kesän tilalla on vain hiukan huonommat
hiihtokelit. Ei nyt tietysti yhtä hyvin kuin jääkiekossa. Huono vertaus, koska olen
tässä asiassa sen verran steinerilainen, etten usko, että musiikkia tai bändejä on
järkevää tai mahdollista jonkin abstraktin ”tason” perusteella vertailla ja
paremmuusjärjestykseen laittaa. Ne ovat aina makuasioita. Mutta kirjo mielestäni
on hyvä – bändejä on paljon ja monensorttisia. Varsinkin kun muistetaan, miten
epätodennäköisessä blues-maailmankolkassa sinnittelemme. Ulkomailla herättää
enimmäkseen hämmästystä kun kertoo, miten paljon meillä on meininkiä alalla.
2. Miten edistäisit bluesin harrastamista ja harjoittamista?
Meillä on pieni yhdistys (Alt.Blues Finland ry), joka on keskittynyt tavallista
epämääräisemmän bluesin tarjonnan edistämiseen. Ollaan oltu huomaavinamme,
että keikoilla on käynyt jengiä, joka ei yleensä bluesia käy kuuntelemassa. Ja
myöskin nuorempaa väkeä kuin yleensä blues-tapahtumissa. Ehkä joku innostuu
sitä kautta laajemminkin bluesista. Olisiko se sitten edistämistä? Täytyy korostaa,
että yhdistys ei pidä minkäänlaisen bluesin esittämistä tai esittäjää toista
vähempiarvoisena – me satumme diggailemaan tavanomaisesta hiukan
poikkeavasta musasta. Mukavampaa on yrittää tuoda esille bändejä, joista itse
tykkää, kun ei näistä hommista esimerkiksi rahaakaan liikene.
Pyrkimykset ohjailla bluesbändien tyylejä johonkin tiettyyn suuntaan ylevinkään
periaattein perusteltuna tuskin tuovat tuloksia. Mutta erilaisia vaihtoehtoja on
hyvä tuoda yleisempään tietoon. Ihmisten luomishalua ei ylhäältä päin säädellä.
Ei kukaan ala soittaa bluesia siltä pohjalta, minkälaista se jonkun toisen mielestä
pitäisi olla. Soitto lähtee intohimosta siihen musiikkiin, jota rakastaa. Ei sitä
suunnitella järkiperäisesti.
3. Riittääkö yleisöä sekä festivaaleille että yksittäisille keikoille? Minkä
tyyppistä porukkaa blues-yleisöön kaivataan lisää?
Blues-festivaalejahan Suomessa on kosolti, ja ne ovat tasaiseen tahtiin
lisääntymään päin. Se kertonee siitä, että yleisöä riittää. Voisin kuvitella, että
enemmän festareilla käy jengiä kuin mitä blues-levyjen myynti tai varsinaisten
blues-harrastajien määrä antaisi olettaa. Meidän festareillamme ja omilla
keikoillamme näkyy kaikenlaista porukkaa. Ehkä knapsbyläisiä saisi olla enemmän.
4. Festivaalijärjestäjillä (usein yhdistyksiä) on blues-kartalla suuri merkitys.
Millaisena pidät niiden toiminnan laatua ja originaliteettia?
Hyviä juhlia yhdistykset järjestävät. Varmasti jokaiselle löytyy omanlaisensa
mielifestari. Hyvä, että on kaikenkokoisia ja -näköisiä. Alkeellisimmillakin
kioskinvierusjuhlilla voi olla ties kuinka hyvä meininki. Festareiden tekeminen vie
aikaa. Se on stressaavaa duunia vapaaehtoisvoimin ja usein idealistisin
periaattein. En tohtisi kenenkään pyyteetöntä työtä kritisoida. Jokainen yhdistys
tehnee festaristaan omansa näköisen. Tyhmä, tai jostain vallan muusta
motivaationsa ammentava, järkkäri buukkaa bändejä, joita ei voi sietää. Lähtee
sitten itse kalaan juhlien ajaksi.
5. Keikkajärjestäjät ja ohjelmatoimistot - onko niitä?
En tiedä.
6. Miten pidät yllä suhteita potentiaalisiin keikkapaikkoihin?
Toivomalla, että joku tulee hakemaan kotoa mutta ei kovin aikaisin aamulla. Siis
kovin systemaattista ja organisoitua meidän keikanhankintamme ei ole. Meille on
sopinut ihan hyvin, ettei soittoja ole liian kiivaassa tahdissa. Keikassa olisi oltava
aina jokin itu. Vaikka hyvä meininki, iso PR-arvo, erinomaiset soitto-olosuhteet ja -
vehkeet, lämminvetinen uimaranta, mestan legendaarisuus tai hyväntekeväisyys.
Iso liksa jäi prioriteettilistasta ihan tarkoituksella. Ehkä on ollut eduksikin tehdä
buukkaushommaa itse. Parhaassa tapauksessa pystyy hiukan paremmin
välttämään aivan väärään paikkaan joutumisen. Olemme jostain syystä
soittaneet enemmän ulkomailla kuin kotimaassa. Säännölliset 3 - 5 keikan
kaukokiertueet pitävät hommassa erityistä mielenkiintoa yllä. Niitä olemme itse
järjestelleet kontaktiemme kautta. Suhteita on edistetty tarjoamalla salmiakkia.
7. Levy-yhtiöt ja jakelijat: kuinka kiinnostuneita ne ovat bluesista? Miten ja
kuinka laadukkaasti ne siihen panostavat?
En tiedä.
8. Entä musiikin vähittäismyyjät, kuten levykaupat ja verkkokaupat? Miten
itse hoidatte vähittäismyyntiä?
Meillä on pari jakelijaa ulkomailla, Suomessa vain yksittäisiä levykauppoja.
Ulkomailla meillä on joitakin merkittävämpiä verkkokauppoja ja digitaalinen jakelu
kaikkiin tärkeimpiin mestoihin netissä. Mahtaako albumimuotoinen levyjenjulkaisu
olla piankin häviämässä? Jotkut jo julkaisevat yksittäisiä biisejä pelkästään
digitaalisesti. Sinänsä musiikki on ei-materiaalinen asia. Nykyiset järjestelmät
oikeastaan lähentyvät aikaa ennen musiikin tallentamisen aikakautta, joka on
häviävän lyhyt musiikin historiassa. Ei ole mitään oheisrekvisiittaa
levynkansiteksteineen ja kuvineen. Vain korviin tulevaa musiikkia. Tai sitten
levynkansitaide onkin tavallaan vain ollut korvaamassa menetettyä suoraa
kontaktia musiikin esittäjään.
9. Millaisena pidät median merkitystä ja sen antamaa vetoapua?
Mistä muualta levy-yhtiötön vetoapua voi saada paitsi medialta? Keikkailemalla,
kylillä huutelemalla tai tarroilla? Meidän ensimmäinen levymme oli sitä paitsi
Syydvesti-baarin jukeboxissa – siinä kuulkaas mediaa! Televisio on mainio peli.
Kun meidän Andres Rootsin kanssa yhteistyössä tekemämme video roikkui Viron
TV:n Top-7 videolistalla monta viikkoa vuodenvaihteen tienoilla, näkyi se suuresti
heti seuraavan Viron-kiertueen yleisömäärissä ja vastaanotossa. Mutta silti
myöhästyttiin paluumatkalla Helsingin-lautalta. Rock.
10. Kuinka hyvin koet suomalaisen blues-maiseman eri tekijöiden kohtaavan?
Kenen pitäisi kehittää toimintaansa?
Hommaa voisi kehittää siten, että lopetettaisiin omien ampuminen. Esimerkiksi
Blues News -lehti, yhdistykset, bändit, projektit ja tapahtumat saavat
kohtuutonta ryöpytystä pienimmästäkin kauneusvirheestä tai
makuasiaeroavaisuudesta. Kaikkitietävät pilkunfiilaajat pakkomielteisine
torpedointimaneereineen tekevät skenestä ahdistavan. Pahimmassa
tapauksessa he aiheuttavat peruuttamatonta tuhoa parhaansa yrittävien ja
varsinkin tulokkaiden joukoissa. Aiheellinen kritiikki ja asioista väittely on tärkeää,
mutta kehittymistä saattaisi edistää myös hyvien puolien unohtamatta
jättäminen omasta mielestä kehnoistakin yritelmistä.
Kaikenlaista toimintaa ja musiikkia pitää voida mahtua tähän maahan, oli se
sitten loistavaa tai surkeaa, oikeaoppista tai kerettiläistä, lokeroitavissa olevaa
tai olematonta, edistyksellistä tai taantumuksellista, amatöörimäistä tai pro-
hommaa. Se ei ole keneltäkään pois. On toivottavaa muistaa, ettei kukaan
pakota ketään esimerkiksi kuuntelemaan halveksimaansa bändiä tai seuraamaan
ylenkatsomaansa projektia. Eritoten jos ei pysty hillitsemään sivistymätöntä
päänaukomista. Peace.
Haastattelu: Pasi Tuominen. Blues-Finland.com kartoitti keväällä 2011 suomalaisen
bluesin kenttää. Puheenvuoro oli bändien ja artistien. Oman painavan sanansa
sarjassa "Suomiblues tänään" antoivat viisi mielenkiintoista ja ajankohtaista
esiintyjää.
.
|
