|
|
BLUES-FINLAND.COM TEKSASISSA 2012 - OSA 2/4
|
|
|
|
|
|
|
|
9.10.2012 Kuvagalleria Osa 1
|
Stevie Ray Vaughan (kuvanveistäjä Ralph Helmick)
|
Austin, livemusiikin maailman napa?
Teksas-sarjamme toisessa osassa matkustamme osavaltion pääkaupunkiin.
Tapaamme muun muassa Marcia Ballin, Antone's-klubin suomalaisen
työntekijän ja vanhan kunnon Omarin.
Eteläamerikkalainen vapaustaistelija nojaa kivääriinsä ja katso suoraan silmiin.
Rennosti mutta ryhdikkäästi seisovan hahmon katse on lempeä.
Kun tulen ohi hölkkäävän lenkkeilijän tönäisemäksi, tajuan olevani Teksasin
pääkaupungissa Austinissa. Edessäni ei suinkaan seiso soturi. Hän ei nojaa
kivääriin vaan sähkökitaraan. Eikä hahmo ole ihminen ensinkään. Olen Town
Laken rannalla ja tuijotan Stevie Ray Vaughanin patsasta.
Ralph Helmickin patsaalle veistämä ”varjo” on pitempi kuin ikuistettu henkilö
itse. Symboliikka lienee yksinkertainen. Stevie Ray oli sähköisen kitarabluesin
teksasilainen tiennäyttäjä, joka verrattomalla taito- ja tulkinta-arsenaalillaan jätti
muut varjoonsa.
Veljekset Jimmie ja Stevie Ray Vaughan muuttivat 70-luvun alussa
kotikaupungistaan Dallasista vireämmän musiikkiskenen Austiniin. Jimmie, muun
muassa The Fabulous Thunderbirdsin perustajajäsen, jatkaa edelleen. Stevie
Rayn lennolle sen sijaan tuli – karmaisevan sananmukaisesti – ennenaikainen
loppu helikopterikyydissä vuonna 1990.
Vaughanin veljeksistä nuorempi lepää perhehaudassa Laurel Land Memorial
Parkissa Dallasissa. Vihlaisee pahasti, kun tulee mieleen, kenelle hänen
vieressään oleva tyhjä paikka on varattu.
Viidennen kadun pyhättö
Murheet ja menneiden kaivelu on syytä jättää syrjään heti kättelyssä, sillä nyt
olemme tutkailemassa Austinia ja sen maailmankuulua elävän musiikin maisemaa.
Austin, jos mikä, on amerikkalaisen rytmimusiikin nykypäivää ja tulevaisuutta.
Klubi nimeltä Antone's, monen blues-fanin märkä uni, seisoo 5th Streetin ja
Lavaca Streetin kulmassa. Murju on maalattu luonnottoman vaaleansiniseksi.
Symboliikkaa sekin. Antone's on ulkokuoreltaan rujo mutta sisuksiltaan täynnä
aitoa tunnetta – aivan kuten itse klubilla soitettava musiikki.
Sisään astuessa olo on heti kotoinen. Ainakin niille, joille Helsingin rock-pyhättö
Tavastia on tuttu paikka. Antone's on kuitenkin asettelultaan toisenlainen: lava
on toisella pitkällä seinällä vastapuolellaan kaksi baaritiskiä. Keikkoja seurataan
pääosin seisoen. Jonkin verran – lisämaksullisia – istumapaikkoja on tarjolla
lavan läheisyydessä. Päädyn lyhyellä seinällä on muutamia hauskoja
piippuhyllypaikkoja. Niille pääseminen vaatii joskus kolminumeroisenkin summan.
Antone'sissa kuullaan muutakin roots-musaa kuin pelkkää bluesia, mutta hyvin
esillä oleva loisteputki hohtaa sinisenä ja kertoo ytimekkäästi mistä on kyse.
Putket on taivuteltu b:n, l:n, u:n, e:n ja s:n muotoon...
Vessareissulla saa kätevästi kenkänsä lankatuiksi valppaan ammatinharjoittajan
toimesta. Ja vessat ovat näky sinänsä. Käsienpesualtaat pysyvät hädin tuskin
kasassa. Hanoista sentään tulee vettä, jopa lämmintäkin. Hieman karmaisee kun
ajattelee, millaisissa olosuhteissa naiset joutuvat tekemään tarpeensa.
Häveliäisyyssyistä jätettäköön se aihe kuitenkin käsittelemättä.
Monista isojen kaupunkien klubeista poiketen juomien hinnat Antone'sissa ovat
huokeat ja henkilökunta erittäin ystävällistä. Seinät on 'koristeltu'
puolihuolimattomasti kuolemattomien, klubilla soittaneiden artistien kuvilla.
Joukossa on otoksia myös perustaja Clifford Antonesta. Teksasilainen Antone
(1949, Port Arthur - 2006, Austin) avasi paikan vuonna 1975, ja vaihtuvien
rakennusten jälkeen on päädytty nykyiseen osoitteeseen.
Let's have a natural Ball!
Kello on seitsemän illalla. Sattui somasti, että perjantaille osui alkuillan keikka –
esiintyjänä Marcia Ball, yksi planeetan parhaista roots-pianisteista. Alkamisaika
oli jäänyt monille epäselväksi, sillä seitsemältä Antone'sissa on väljää. ”
Tervetuloa kaikki, nekin, jotka luulivat keikan alkavan kahdeksalta”, Marcia
virnistää tuntia myöhemmin täydelle tuvalle.
.
|
|
|
Marcia Ball yhtyeineen vauhdissa. Lisää kuvia galleriassa.
|
Marcia Ball sopii yhtyeineen teksasilaisen klubin lavalle kuin nakutettu. Heidän
musiikkinsa on juuri sellainen misktuura bluesia, rock & rollia ja New Orleansin
meininkiä, jollaiseksi ”Texas Blues” on helppo ymmärtää. Teksas-legenda T-Bone
Walkerin ”T-Bone Shufflella” alkanut keikka kehittyy iloiseksi ja nautittavaksi
parituntiseksi.
Nopeat kappaleet täyttävät lavan edustajan tanssijoista. Yleisö, suurimmalta
osaltaan varttuneempaa väkeä, ei arkaile slovareidenkaan aikana lähteä
keskilattialle kyhnäämään.
Vanhemmat suosikkibiisit soivat, ja ansaitut paikkansa saavat Marcian
uudemmatkin kärkikipaleet kuten ”Watermelon Time” ja ”Roadside Attractions”.
Loppurokkiin kitaristi Mike ”Mighty Mike” Schermer heittää raivoisan soolon,
jollaisia kuulee aniharvoin.
Marcia Ball – syntymäpaikka Kaakkois-Teksasin Orange – päätyi yhtyeineen
hiljattain kaapelikanava HBO:n sarjaan ”Treme”. Sarja sijoittuu New Orleansiin.
Marcian joukot esiintyvät jaksossa, joka tapahtuu Austinissa. ”Olisimme
halunneet, että osuutemme kuvataan täällä”, Marcia sanoo lavan taustaa
koristavaa Antone's-tekstiä osoittaen. ”Jakso kuvattiin kuitenkin muiden tavoin
New Orleansissa.”
Tv-työläisten tiedot Austinin kulttuurista eivät olleet aivan moitteettomat.
Keikkayleisön osassa olleet avustajat vaatetettiin stetsonein. ”Oli pakko kiertää
heidän joukossaan ja pyytää heitä ottamaan stetsonit pois”, Marcia muistelee
huvittuneena. ”Tapahtuuhan kohtaus Teksasissa – mutta Austinissa!”
Omarin lähiöbluesia
Jax Neighborhood Cafe on nimensä mukaisesti yksi Austinin keskustan
ulkopuolelle sijoittuvista musiikkibaareista. Siellä esiintyvät säännöllisesti Lou
Ann Bartonin ja Omar & The Howlersin kaltaiset Teksasin tukipilarit. Ja kas
kummaa – kohdalle osui Omarin lauantaikeikka!
Omar & The Howlersilta tuli jokin aika sitten levy ”I'm Gone”. Down home -
henkinen kiekko esittelee tämän päivän Howlersia – Omar Kent Dykes, Mike
Buck, Derek O'Brien ja kumppanit – kivan monimuotoisena. Kiekolla on niin
bluesia, rockabillya kuin countrya. ”I'm Gone” on toteutettu kokonaan Austinissa,
äänityksiä ja jälkikäsittelyä myöten.
Omar syksyllä 2012 ei ihan vedä vertoja hänen rajun energiselle imagolleen. Iso
mies istuu tyynenä tuolillaan ja on suorastaan väsyneen oloinen. Trion
ensimmäinen setti Jax Neighborhood Cafessa on vaisu. Toisen koittaessa
päämies esiintyy piristyneenä. Kuullaan jo tuttua ulvontaa, ja Stratocasterin
kaulakin saa tuttua taputtelua osakseen. Paikan kaljakaunottaret yltyvät lavan
edessä hassuun kilpatanssiin.
|
| |
|
|
Omar ja Mike Buck. Lisää kuvia galleriassa.
|
Kun Omar elämänsä ensimmäisen kerran matkusti ulkomaille, kyseessä oli
keikkareissu Suomeen. Sittemmin hän on noussut maassamme roots-artistien
sarjassa kohtuullisen tunnetuksi. Miten olisi uusi valtiovierailu? ”Jaa Suomeen,
enpä tiedä... Mahdollisuuksien mukaan toki. Onhan minulla Suomesta tosi paljon
hyviä muistoja”, Omar sanoo. Ja huudahtaa vielä perään: ”I love Finland!”
6th Street on bileporukan valinta
Viikonloppuisin Austinissa on keikkoja vähintään kahdessa aallossa. Äkäisemmät
aloittelevat jo puolen päivän jälkeen. Varhaisia settejä seuraavat
iltapäiväkonsertit sekä tietenkin klubi-illat. Ennen Omarin keikkaa olikin
mahdollisuus käydä Güero's Taco Barissa, Congress Avenuen eteläosassa.
Todella suositun meksikolaisen ruokansa ohella Güero'sin listalla on usein
bändejä, jotka soittavat varsinaisen ravintolan kyljessä komeilevassa
puistikossa. Nyt vauhdissa ovat laulaja-harpisti Paul Orta ja hänen orkesterinsa
The Kingpins. Ryhmä soittaa mukavaa, joskin toivottoman perinteistä, bluesia.
Mutkattomuus sopii kuitenkin tilaisuuteen hyvin. Lauantaitanssit Austinin tapaan
ovat valmiit. Tanssilavalla nähdään stetsonia, bootsia ja lappuhaalaria – Teksasin
meininkiä!
New Orleansin Bourbon Street ja Memphisin Beale Street tunnetaan.
Legendaaristen musiikkikaupunkien ytimissä vallitsee sirkusmeininki, jonka monet
suomalaiset kävijät yhdistävät Ruotsinlaivojen tunnelmaan. Austinin panos tähän
kategoriaan on 6th Street.
6th Streetin musiikkiklubit muodostavat katkeamattoman jonon. Bluesia ja rokkia
kantautuu kadulle – joka viikonloppuisin suljetaan autoliikenteeltä – monista. Ei
kuitenkaan kaikista. Jotkut klubit satsaavat mekaanisiin biitteihin ja tiskijukkiin,
toiset houkuttelevat asiakkaita ikkunassa keikistelevin bikinitytöin. Ei kai tässä
nyt sentään Reeperbahnilla olla?
Maggie Mae's nauttii mainetta yhtenä 6th Streetin perinteikkäimmistä klubeista.
Katutason tilan lisäksi Maggie Mae's voi ylpeillä katollaan olevalla bilealueella.
Tällä kertaa elävänä bändinä soittaa Sonny Wolfin trio. Blues-historian
henkilögalleriasta taiteilijanimensä poiminut kitaristi vonguttaa vakuuttavasti.
Ajoittain mennään vain kitaran ja rumpujen voimalla, kun basisti Captain Drey
lähtee keräämään yleisöltä tippejä.
Ohjelmisto koostuu covereista. Kun Sonny Wolfin vokalistin lahjat vielä ovat
vähän niin ja näin, ei heidän sinänsä mukavaa melskaamistaan jaksa kauan
seurata. Nuori aasialaismies lavan reunalla on toista mieltä. Hän esittää jatkuvaa
tanssisooloa kuin elämänsä keikan nähneenä.
Lupaavat rytmit kaikuvat kadulle B.D. Riley's -klubin avoinna olevista ikkunoista.
Irlanti ja New Orleans kohtaavat, sillä Michael Milligan & The Altar Boyz veivaa
irkkubaarissa Nevillen veljesten legendaarista kappaletta ”Yellow Moon”.
Sisäänhän se on astuttava. Pitkän ja maukkaan ”Yellow Moon” -tulkinnan jälkeen
bändi esittelee muun muassa reippaan luennan Robert Johnson -standardista ”
Come on in My Kitchen”. Milligan on varsinainen villimies, joka ei säästele itseään.
Laulu ja huuliharpun soitto ovat energistä tavaraa. Kokenut basisti Leland Parks
pompottelee vanhan liiton tyyliin (vaikka hän onkin harvoja basisteja, jotka
soittavat vasenkätisesti). Richie Segura puolestaan on mainio kitaristinalku.
Työskentely komppikitaristina on kunnioitettavan nöyrää ja terävää; panoksia
riittää myös hetkiin, jolloin koittaa soolon aika.
Musikantteja riittää kadulle asti. On yksin kannujaan kiukulla takovaa rumpalia ja
meksikolaissäveliä kitarastaan irrottelevaa äijänkäppänää. Yksi kitaristi kykkii
seinän syvennyksessä ja huutaa perään: ”Hei, taidankin soittaa Paul Thornin
kappaleen, kun sä oot ihan sen näkönen!”
”Maailmanpääkaupunki”
Austin City Limits -televisiosarja on esitellyt amerikkalaista rytmimusiikkia
todennäköisesti laajemmin kuin mikään muu ohjelma töllöttimessä. Ohjelmaa
kuvattiin yliopiston kampuksella sijaitsevassa studiossa yli 30 vuoden ajan.
Sittemmin kuvauspaikka on vaihtunut Austinin keskustan Moody-teatteriksi. Ja
hyvä niin, sillä muistoplakaatilla varustettu kampusstudio on varsin
mielenkiinnoton betonilaatikko. Austin City Limitsin 38. tuotantokausi alkoi
lokakuussa.
Austinin musiikki-ihmeiden pariin matkaavien elämä on täynnä virikkeitä mutta
huikean tarjonnan myötä myös haasteita. Vaatii huolellista tutkimustyötä, jotta
kukin näkee juuri haluamansa keikat. Netistä löytää hyviä keikkakalentereita,
mutta myös lehti-ilmoittelua kannattaa ehdottomasti seurata. Esimerkiksi
ilmainen Austin Chronicle on hyvä napata lehtitelineestä mukaan. Osaavimmat
ilmoittelijat onneksi ymmärtävät muistuttaa myös keikkojen alkamisajoista – ja
amerikkalaiseen tapaan kuuluu, että keikat ihan oikeasti alkavat ilmoitetuilla
kellonlyömillä.
Lyhyen Austinin-matkan jälkeen on helppo allekirjoittaa kaupungin
viranomaistenkin kannattama slogan ”Live Music Capital of the World” – elävän
musiikin maailmanpääkaupunki. 6th Streetin markkinahumu on viihdyttävää, ja
hulinan ulkopuolelta löytää loputtomasti klubeja, joissa roots-musiikkiin
suhtaudutaan syvällisemmin.
Austin puolustaa mainettaan ja seisoo vankasti omilla jaloillaan – jäämättä Stevie
Ray Vaughanin tai kenenkään muunkaan historiaan siirtyneen legendan varjoon.
PASI TUOMINEN
Austin
Kuvagalleria
Teksas-sarjan ensimmäisessä jaksossa tutkailtiin merkittäviä paikkakuntia ja juteltiin
mukavia sheriffin kanssa.
Blues-Finland.com teki syyskuussa 2012 matkan Teksasiin. Opetus- ja kulttuuriministeriö
tuki matkaa. Vuonna 2011 tehtiin samantyyppinen matka Mississipin osavaltioon.
.
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
|
|
