VIIKKOENNAKKO 50/2015
7.12.2015
Lumberjacksin Big Hand Niemi ja Chef Kivimäki
Metsurit lähtevät teatteriin
Lumberjacks soittaa Down Home Kivi -klubilla Tampereella. Blues Live!
pikkujouluilee, ja Helsingissä esittäytyy The Blues Messiahs.

Pohjalaisbändi Lumberjacks satsaa keikkailussa määrää ennemmin laatuun.
Seuraavaksi keikkapaikaksi on valikoitunut Tampereen Teatteriravintola Kivi,
jossa bändi soittaa torstaina Down Home Kivi -klubin aktina.

Kvartetin elinkaari on pitkä, mutta ensimmäinen levy putkahti ulos vasta vuonna
2012. "Lumberjacks ei turhaan takerru bluesiin, vaan astelee sujuvasti yli
tyylillisten raja-aitojen",
arvioimme levyä tuolloin. Yhtye soittaa edelleen
levyttäneessä kokoonpanossaan
Miikka "Chef" Kivimäki (laulu, basso), Urmas
Niemi
(laulu, kitara), Jarkko Salo (kosketinsoittimet, laulu) ja Janne Käpylä
(rummut, laulu).

Perjantaisesta juurimusiikista Helsingin Käpygrillin sarjassa vastaa tällä viikolla
Tina Bednoff & Cocktailers. Jyväskyläläinen yhdistys Blues Live! viettää
lauantaina pikkujoulujaan Popparissa. Lavan ottavat
Mr. Slideman, Midnight
Moaners
ja Antti Kankkunen.

Helsingin Bar Loosessa esiintyy lauantaina yhteenliittymä nimeltä
The Blues
Messiahs
. Nimen taakse kätkeytyvät Esa Kuloniemi (laulu ja kitara), Little Wilie
Mehto
(laulu ja huuliharppu), Pekka Rajamäki (basso) ja J Sees Steinway
Salonen
(rummut). Illan avaa Pelkkä Pirttinen. Helsingin lauantaihin saadaan
myös billyä, kun
The Sun Connection ja DJ Farmer John hoitavat viihteen
Ghettobilly-klubilla Juttutuvassa.

Blues-viikko 50

Lahti: Torstaina Hiidenkivessä soittavat Baby Boy Varhama ja Atte Härkönen.
Ismo Haavisto heittää perjantaina keikan Pikku Hanhessa.

Hämeenlinna: Jake's Blues Bandilla on perjantaina keikka Wanhassa Pankissa.

Lappeenranta: Old Cockissa pitää ääntä perjantaina ja lauantaina Doctor's Order.

Lohja: Pepe Ahlqvist lauantaina Sammatin Tuuheikossa.

Kuortane: Urheiluopistolla lauantaina Frim-Fram.

Helsinki: Uuden levyn pyöräyttänyt Wolfskin saa vuoron lauantaina Puistolan
Pelimannissa.

Imatra: Bar Q:ssa lauantaina De Niro.

Kouvola: Antsu Haahtela Trio keikkailee lauantaina Kuusankosken Coloradossa.
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats