Blues-Finland.com - Kaavi Blues 2014

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

KYMMENES KAAVI BLUES - RAPORTTI

9.6.2014 Kuvagalleria

Erja Lyytinen. Kuva: Kake Kiirikki

Kymmenes Kaavi Blues: olipa kivvoo
Kaavilla oli juhlafestivaalin kunniaksi nimekäs esiintyjäkaarti. Savolaistähdet
Erja Lyytinen ja Saku Kuosmanen kiinnostivat yleisöä. Howard Glazer löysi
soittokaveriksi oivan suomalaiskolmikon.

Kymmenisen vuotta sitten kaavilainen bluesin ystävä Ville Haatanen päätti
järjestää keikan amerikkalaiselle muusikolle Maury "Hooter" Saslaffille.
Saslaffille järjestyi keikka Kaavin torille. Kun muitakin bändejä keksittiin ottaa
mukaan, syntyi ensimmäinen Kaavi Blues.

Menneenä viikonloppuna vietettiin juhlava, kymmenes Kaavi Blues. Pieni
kylätapahtuma on kasvanut kansallisen tason festivaaliksi ja Haatanen yhdeksi
maan toimeliaimmista ja sitoutuneimmista blues-musiikin puuhamiehistä.
Kesäkuussa 2014 Haatasen johtama, ihmeellisen tomera vapaaehtoisten
komppania tarjosi laadukasta musiikkia neljälle päivälle ripoteltuna.

Ohjelmisto julkistettiin jo helmikuussa. Potentiaalinen savolaisyleisö saatiin heti
hereille Erja Lyytisen (Kuopio) ja Saku Kuosmasen (Siilinjärvi) nimillä.
Ennakkomainonta ja -tiedotus toimivat mainiosti, ja säänhaltijankin tehtyä
yhteistyötä tulos oli väistämätön: Kaavin vierasvenesatamassa lauantaina
pidetyssä pääkonsertissa oli enemmän väkeä kuin kertaakaan aikaisemmin.

Erja Lyytistä ei usein nähdä kotimaakuntansa Savon pikkupaikkakunnilla. Erja
olikin ilmeisen hyvillään (eipä hänellä tosin ole tapana murjottaa millään keikoilla)
saadessaan soittaa Kaavi Bluesissa – "kotiyleisölleen" ja kauniissa kesäillassa.

Lyytinen teki keväällä kattavan Suomen-kiertueen. Aiheena oli legendaarisen
Elmore Jamesin kunniaksi tehty levy "The Sky Is Crying". Kaavilla koettu
festivaalisetti rakentui täysin Elmore-kiertueen ohjelmistoon. Aloitus gospelilla,
sitten mikstuura Elmore-tulkintoja sekä muutamia omia biisejä.

Omista kappaleista kuultiin mainio "Grip of the Blues", viihteellinen "Hold on
Together" sekä Elmore-levylle tehdyt "King of the Slide Guitar" ja sävelseikkailu
"Erja's Contribution to Jazz". Elmoren kunniaksi vedettiin tuttua tavaraa: "Dust
My Broom", "It Hurts Me Too", "The Sky Is Crying"; viimeksi mainittuun Erja tosin
vaati hienon sään innostamana muutosta: "The Sky Is Smiling"!

Tämänkään keikan yhteydessä ei voi olla korostamatta bändin merkitystä. Erja
osaa arvostaa hienoa trioaan, ja hän esittelikin ryhmän ainakin kahteen kertaan:
Davide Floreno (kitara), Roger Inniss (basso) ja Miri Miettinen (rummut).
Lyytinen muisti myös huomauttaa, että hänen lisäkseen savolaisuutta Kaavi
Bluesin setissä edustivat Miettinen ja äänitekniikan Heikki Kervinen!

Kuosmasen rautainen blues

Saku Kuosmanen myönsi auliisti, että "minun ja Upi Heikkisen duo ei ole mikään
blues-patriootin märkä toiveuni". Ei varmasti olekaan. Mutta harva valtavirran
suosikkiartisti suostuu muokkaamaan ohjelmistoaan sen takia, että keikka on
blues-festarilla (helppo veikata, ettei Eini vedä Tirmo Bluesissa "Wang Dang
Doodlea"). Saku ja Upi suostuivat – ja tekivät sen silmin nähden mieluusti.
.

Kuosmanen kunnioitti kymmenettä Kaavi Bluesia vetämällä alkuun Sibeliuksen
"Finlandian". Paatos oli tiessään, ja Saku tulkitsi kansallista sävelaarteistoa
onnellinen hymynkare huulillaan. Kansa nousi seisomaan kuin olisi kansallislaulun
kuullut. Porukka oli vielä pystyssä, kun Saku ja Upi alkoivat tykittää Led
Zeppelinin "Rock and Rollia". Kaverit soittivat biisin sikarilaatikkokitaroilla, joita oli
festivaalialueella kaupan koko tapahtuman ajan. Upi innostui uudesta
soittopelistään niin, että kuritti sitä koko setin ajan. "Rock and Roll" oli
kerrassaan oiva veto, ja Heikkinen hoiti lauluosuudet mallikkaasti.

Kuosmaseen iski kunnon esiintymisjännitys, kun tuli hänen vuoronsa vetää
"Rautainen blues" slide-kitaralla. Saku kertoi, että Lippo Koivujuuren biisi (1969)
on ensimmäinen, jonka hän on opetellut soittamaan avoimella virityksellä. Isolla
miehellä on oltava mukaisensa työkalut, joten Sakun slide-putkena toimi
juomalasi. Tuloksena oli sympaattinen sävelmä, johon pieni spennaus toi vain
lisää latinkia – harva uskaltaa heittäytyä ulos omasta boksistaan suuren, elävän
yleisön edessä.

Freddie Kingin (ja monen muun) jymybiisi "Goin' Down", Little Featin klassikko
"Willin'" ja "Katson maalaismaisemaa" (Country Comfort) sopivat
juurimusiikkifestivaalille varsin hyvin. Hienot laulusuoritukset heitti taas
Heikkinen. Kuosmanen poti melkeinpä huonoa omaatuntoa, kun tuli hänen
suosikkikappaleittensa vuoro. "Tää on hirvee hitti, joten saa laittaa nortinjämät
korviin", Saku esitteli yhden tunnetuista kipaleistaan. Hiteille oli paikkansa; jos ne
olisivat jääneet kuulematta, moni Saku-fani olisi poistunut Kaavin
vierasvenesatamasta pettyneenä.

Kuosmasen kiinnittämisellä Kaavi Bluesiin oli selkeä julkisuus- ja markkinointiarvo,
mutta musiikillinen anti heilautti kokonaissaldon helposti plussan puolelle.
Kaksikko viihtyi lavalla. "Olipa kivvoo", Kuosmanen ilakoi.

Posteljooni kolkuttaa keskiyöllä

Kaavi Bluesin konsertit juontanut Olavi Rytkönen risti Howard Glazerin "Kaavi
Bluesin kummisedäksi". Osuva kunniamaininta, sillä Detroitin kitaraässä soitti
Kaavilla nyt jo kolmannen kerran. Yhtyeenä Howardilla oli kotimainen trio Lazy
Moose Blues Band (tai Lazy Moose Band tai Lazy Moose, tietävätköhän kaverit
itsekään). Kokoonpano teki Suomessa muutaman konsertin pituisen
minikiertueenkin.

Glazer ja Lazy Moose tarjoilivat tapahtuman
parasta blues-rockia. Kun ulkomainen artisti
soittaa kotimaisen bändin kanssa, ohjelmisto
menee usein tuttujen coverien
veivaamiseksi. Lazy Moose oli hoitanut
läksynsä kuuliaisesti, ja saatiinkin
nautittavaksi setin verran Glazerin omaa
tuotantoa pienellä suomalaisella tatsilla.

Howardilla on mainio tapa tehdä biisejä
omista kokemuksistaan. "Liquor Store
Legend" on saanut pontimensa
hallinnoidusta alkoholin myynnistä: Kaavin
tapaisella pikkupaikkakunnalla Alkon myyjä
on julkkis. Uusin sutkaus on "Midnight
Postman". "Jos posteljooni kolkuttaa
keskiyöllä, ei hän ole ainakaan postia tullut
jakamaan", Howard valotti mystistä
ammattinimikettä. Samaan hikeen
detroitilainen länttäsi nimikkeen Lazy
Moosen rumpalin Jyrki Iivanaisen
lempinimeksi.

Howard Glazer. Lisää kuvia galleriassa

Howard Glazerin ja Lazy Moosen setissä säväyttivät myös Bo Diddleyn tyylinen
"Shakin'", slide-kitaraa korostanut vauhtipala "Honey and Spice" sekä Chuck
Berryä myötäillyt "Let's Go for a Ride".

Glazer tiedetään mainioksi live-esiintyjäksi, mutta Lazy Moosen oivallinen
työskentely vei kokonaisuuden yhä komeammalle tasolle. Kahden kitaran (Glazer
ja Oskar Nieminen) paremmalla "roolittamisella" setti olisi noussut peräti
loistaviin sfääreihin. Tuskin oli nuori hirvikolmikko (bassossa Osku Isosaari)
laskeutunut Kaavi Bluesin lavalta, kun oululaisen yhdistyksen Ou'Bluesin
edustajat jo buukkasivat kaverit Ouluun soittamaan. Tässäkö bändi, joka
pelastaa Suomen hiljentyneen bluesrocktriojen rintaman?

Kovilla kierroksilla

Ina Forsmanilla vahvistetun Helge Tallqvist Bandin vauhti kiihtyy. Viime syksynä
julkaistua levyä seurasi keikkailun aloittaminen varovaisella tahdilla. Sittemmin
konserttitiheys on kasvanut, ja orkesteri nähdään useilla festivaaleillakin.

Vaikka vetonaulana on Idols-kasvo, yhtye ei saanut Kaavi Bluesissa suurta
kansannousua aikaan. Lavan eteen muodostui uteliaiden joukko, mutta
iltapäiväaikaan tanssiaskeleita ja muuta rytmikästä liikehdintää ilmeni
säästeliäästi. Forsman maanittelikin useaan otteeseen porukkaa mukaan
menoon. Useimmiten turhaan.

Musiikkia ei käy moittiminen. Tallqvistin johtama bändi on rautainen: Tallqvist itse
huuliharpussa, Jonne Kulluvaara kitarassa, Iiro Kautto bassossa ja Harri Ala-
Kojola rummuissa. Alansa kärkikaartia joka ukko. Nuoren solistin kanssa
soittaminen on varmasti saanut kaikkiin uutta puhtia.

Sitten viime näkemän (lue arvio yhdestä bändin ensimmäisistä keikoista)
Forsmanin työskentely on elänyt. Vielä puolisen vuotta sitten pilkahdellut viaton
tyttömäisyys on häviämässä, ja lavalla heiluu ärsytetty naarasleijona. Ina
uskaltaa heittäytyä ja antaa tunteiden nousta pintaan. Lahjakkaan solistin nuori
ääni hipoo välillä kirkumisen rajaa – alarekisterin (sitäkin nimittäin löytyy)
ahkerampi käyttö tekisi eetvarttia.

Ohjelmistovalinnoissa sovittu linja pitää. Enimmäkseen soitetaan bluesin
klassikoita. Niiden joukkoon ripotellaan pirtaan sopivaa modernia musiikkia –
Kaavilla kuultiin muun muassa Amy Winehouse -tulkinta.

Helge Tallqvist, tyylikäs huuliharpisti ja tyylikäs mies, tahtoo varmasti näköisensä
orkesterin. Pieni moderni tatsi tekee vain hyvää, mutta perinnetietoinen
klassinen blues on koko homman ydin. Ina Forsmanin biisien välinen
kohkaaminen lähentelee melkein pissismeininkiä. Luovuutta ei sovi liikaa suitsia,
mutta ylikierrosten vaara on olemassa.

Torilla tarjoiltiin käärmesoppaa

Lontoolaiselle trubaduurille Sean Taylorille jäi Kaavilla väliinputoajan rooli.
Sympaattinen britti soitti sekä pääkonsertin että perjantaisen torikonsertin
avaajana. Miehellä ei ole juuri lauluääntä – laulaminen on lähinnä henkäilyä ja
kähinää – ja keinovalikoima on muutenkin rajallinen. Yhdysvaltoihin tehdyn
levytysmatkan kunniaksi sävelletty "Texas Boogie" sekä Tom Waits- ja Richie
Havens -tulkinnat olivat kuitenkin ihan leppoisaa kuultavaa.

Torikonsertissa soitti myös Robbie Hill & The Blue 62s. Monikansallinen bändi
(skottilainen kitaristi-laulaja Robbie Hill, amerikkalainen basisti Jesse King ja
suomalainen rumpali Tatu Pärssinen) esiintyy osaavasti. Kaavin torilla kolmikko
esitteli viimevuotisen debyyttilevynsä "Price to Pay" materiaalia. Vaikka bändin
osaaminen on korkeatasoista, esiintyminen jää hieman kliiniseksi ja
ulkokohtaiseksi. Vähän lisää "eläintä" peliin, niin nippu on yhä kiinnostavampi.

Torikonsertissa Jari Rättyä & Käärmekeitto räjäytti pankin. Rättyän
hämmentämän sopan ainekset ovat ainakin folkista, etnosta, rockista ja
laulelmasta – ja jos jokin lisäaines tuntuu oikealta, se nakataan surutta
joukkoon. Mutta yksi on varma: viime kädessä resepti on salainen.

Rättyä touhuaa homman keskipisteessä. Kielisoittimet saavat kyytiä, ja terävä
sanan säilä heilahtaa aina vaan uudestaan. Kun kuuntelija luulee jo kuulleensa
kaiken, vielä singahtaa lavalta yhä kreisimpi sananparsi. Sanoitukset ovat
kekseliäitä; valpas kuuntelija löytää pinnan alta runsaasti yhteiskunnallisia ja
filosofisia arvoja. Kaiken ohessa Rättyä ehtii ravata ja kiipeillä lavalla sen verran
kuin rakenteet sallivat. Kaavin torilla viehättivät erityisesti "Puliveivi" ja
nimikappale "Käärmekeitto".

Säestävä trio on aina (bändi on toiminut parisen vuotta) hoitanut ruutunsa,
mutta nyt bändin poikienkin tekemiseen on ilmaantunut lisää ruutia. Enää ei
seisoskella pidättyväisesti, vaan otetaan rohkeammin osaa yhteiseen
hauskanpitoon.

Iloa harjulla

Little Willie Mehto julkaisi Kaavi Bluesissa soolodebyyttinsä "There Ain't No
Coolin'". Levynjulkaisua juhlistettiin keikoilla Kaavin kirjastossa ja
vanhainkodissa. Little Willie (Ville Mehto) kertoi olleensa varsin tyytyväinen
epätavallisissa keikkaympäristöissä saamaansa vastaanottoon. Viikonloppua
Mehto ei ehtinyt jäädä viettämään, sillä seuraava julkaisukeikka jo odotti
länsirannikolla, Sauvossa.

Iloharju on vuosikymmenien ajan muuntautunut sujuvasti liikuntahallista
konserttiareenaksi. Klassista metamorfoosia hyödynnettiin myös bluesien aikana:
perjantaina Iloharjulla oli kahden bändin ilta, lauantaina lavalla nähtiin yksi
orkesteri ja päätösjamit.

Ismo Haaviston ja Andres Rootsin vetämä lahtelais-tarttolainen yhtye ui
mutaisissa vesissä. Bändi on viime vuodesta alkaen esittänyt ohjelmistoa Muddy
Watersin 100-vuotisjuhlan kunniaksi. "Joidenkin tietojen mukaan Muddy syntyi
vuonna 1913, toisten tietojen mukaan 1915. Me voimmekin sitten tehdä näitä
keikkoja kolme vuotta", Haavisto leukaili.

Orkesteri (rummuissa Matias Partanen, bassossa Peeter Piik) vetää Muddyn
kappaleita rajulla kosketuksella, eikä turhaa imitoinnin vaikutelmaa synny
lainkaan. Hiljaisempia tulkintoja (monissa Muddyn varhaisissa klassikoissahan
säestettiin vain kitaralla ja kontrabassolla) olisi mieluusti kuunnellut enemmän.
Haaviston ja Rootsin omaa panosta korostavat omat kappaleet. Legendan
synttärien kunniaksi kaksikko tekaisi biisit "Muddy Waters" (Haavisto) ja
"Morganfield Blues" (Roots).

Jarkka Rissanen ja Dave Forestfield vastasivat Kaavi Bluesin viimeisistä
"virallisista" bändiosuuksista. Miehet soittivat Iloharjulla lauantaisen
pääkonsertin jälkeen ja sunnuntaina Kaavin kirkossa. Kaksikko taitaa bluesin,
gospelin ja sukulaissuuntien metkut hienolla tavalla. Forestfieldissä on tunnetusti
keskimääräistä enemmän laulaja-lauluntekijän vikaa (lue tuore arvio), Jarkka taas
on Suomen tyylikkäimpiä roots-kitaristeja; soittamisessa on miellyttävä,
maanläheinen tunnelma. Iloharjulla Jarkka intoutui laulamaankin muutaman blues-
standardin.

Kaavi Bluesin päätösjameissa on monesti koettu hauskoja hetkiä. Tällä kertaa
syntyi makea erikoiskokoonpano, kun Glazerin ja Lazy Moosen joukkoon liittyi
Helge Tallqvist huuliharpistiksi. Glazer masinoi kipaleen "Kaavi Blues Party";
myöhemmin näyttelijä-laulaja Susa Saukko kapusi lavalle ja tulkitsi parit
klassikot. Pikkutunneilla muodostui Dave & Dave -bändi. Forestfield ja Floreno
tempaisivat muun muassa biisit "Roll Over Beethoven" ja "Caldonia".

Hyvässä suunnassa

Yleisö löysi Kaavi Bluesin ilahduttavasti. Väkeä riitti niin pääkonserttiin, torille kuin
Iloharjullekin. Yleinen fiilis oli huomattavan leppoisa. Pääkonserttipäivä oli pitkä ja
aurinkoinen; vaikka anniskelupisteessä kauppa kävi, itseaiheutettuja ylilyöntejä
nähtiin todella vähän. Pääkonserttiin saapui paljon väkeä hyvän sään ja
mukavan yhdessäolon takia: monia itse musiikki ei tuntunut heilauttavan
lainkaan.

Ulkoilmatapahtumalla on aina riskinsä. Juhlafestivaalin kunniaksi sää päätti olla
suosiollinen. "Eihän tähän voi olla kuin tyytyväinen", Ville Haatanen tokaisi. "Jo
silmämääräisesti näki, että tuli uusi yleisöennätys. Lopullinen yleisömäärä ja tulos
selviävät vasta lippukassan ynnäämisen jälkeen, mutta kyllä tässä omille
päästään", tuumi Mister Kaavi Blues.

Koska kymmenennen festivaalin kunniaksi ohjelmistoon satsattiin aiempaa
enemmän, Kaavi Bluesissa oli ensimmäisen kerran pääsymaksullinen
pääkonsertti. Suunta on aivan oikea. Ilmaistapahtumat ovat sinänsä
sympaattisia, mutta pelimerkit antavat järjestäjille tarvittavaa liikkumavaraa –
loppujen lopuksi se koituu yleisön hyödyksi. Kun Kaavi Bluesin 2014 pääsyliput
olivat kohtuuhintaisia, jokainen maksanut katsoja sai varmasti laatuaikaa koko
rahan edestä.

PASI TUOMINEN, teksti
KAKE KIIRIKKI, kuvat

Kuvagalleria

Linkki: Kaavi Blues

.

Jaa juttu profiilissasi: |