LEVYARVIO
|
15.9.2014
Sydämellä, sielulla ja verellä
Royal Southern Brotherhoodin levy
"Heartsoulblood" on yhtyeen
alkuperäiskokoonpanon toinen ja viimeinen.
Albumi on syntynyt ilmeisen vapautuneissa
tunnelmissa.
Pari vuotta sitten Royal Southern
Brotherhood julkaisi debyyttilevynsä ja käväisi
Suomessa ensivisiitillä. Bändiä kutsuttiin jo
alkutaipalellaan superkokoonpanoksi, ja
sellaiseksi se on parissa vuodessa
muodostunutkin. Viisikko ei ollut tuttu kaikkein
kirkkaimpien parrasvalojen alta, mutta alansa
taitureita ovat kaikki. Yhteispeli osoittautui
alusta alkaen hedelmälliseksi.
|
|
Innokkaimmat intoilijat ovat löytäneet lisämojoa siitäkin, että Royal Southern
Brotherhoodissa yhdistävät voimansa kaksi merkittävää musiikkisukua.
Ykkössolisti ja lyömäsoittaja Cyril Neville on Louisianan musiikkiperinteitä yli 40
vuotta ylläpitäneen ja uudistaneen Neville Brothersin kuopus. Hänen kanssaan
lauluvastuun jakavat kitaristit Mike Zito ja Devon Allman. Devon on The Allman
Brothers Bandin Gregg Allmanin poika.
Kummankin taustalla kummittelevan mahtisuvun tuottamalle musiikille on
luonteenomaista ollut rullaavuus ja hyvä groove. Se asia on kunnossa
Brotherhoodissakin. Basisti Charlie Wootonin ja rumpali Yonrico Scottin
eturiville tarjoama taustatuki svengaa nimittäin kerrassaan mojovasti.
Kiirusta piisaa yhdessä ja erikseen
Ensivierailunsa jälkeen veljeskunta on pysynyt touhukkaana ja kiertänyt
maailmaa ahkerasti. Pistäytyivätpä he vuosi sitten kesällä jo toistamiseen
Suomessakin. Diskografiaan on mainion debyytin kaveriksi ilmaantunut pari
uudempaa tulokasta. Vuonna 2013 ilmestyi välipalaksi cd:n ja dvd:n sisältävä
”Songs From The Road” -livetallenne. Menneenä kesänä oli vuorossa odotettu
kakkoslevy ”Heartsoulblood”.
Brotherhoodin jäljiltä tyhjäksi jääneet allakan kohdat Allman, Zito ja Neville ovat
täyttäneet soolokeikoilla. Neville on ollut mukana myös toisessa
superkokoonpanossa, Tab Benoit'n kokoamassa Voice of the Wetlands All-
Starsissa. Sen riveissä on nähty todella kovia kasvoja: Big Chief Monk
Boudreaux, Dr John, Anders Osborne ja George Porter Jr.
Veljeskuntalaiset ovat ehtineet tekaista tahoillaan myös melkoisen nipun levyjä.
Viime vuonna ilmestyivät Ziton ”Gone To Texas”, Nevillen ”Magic Honey” ja
Allmanin ”Turquoise”. Tämän vuoden puolella ovat päivänvaloon putkahtaneet
Ziton panostus ”Songs From The Road” -sarjaan ja Yonrico Scottin ”Quest Of the
Big Drum”. Lokakuussa ilmestyy Allmanin seuraava pitkäsoitto ”Ragged And
Dirty”. Ainoastaan Charlie Wooton keskittyy lähinnä keikkailuun. Häntä on
työllistänyt parikin omaa bändiä (Zydefunk, Bonerama) ja sekalaiset rivimiehen
toimet (tosin Wootonin nettisivuilla on tuoretta omaa materiaalia kuunneltavissa,
joten eiköhän sieltäkin levy jossain vaiheessa putkahda). Wooton bassottaa
muun muassa Deanna Bogartin tuoreella levyllä.
Brotherhood ei tee turhan tarkkaa pesäeroa soolomateriaalin ja bändimateriaalin
välillä. Herrat ovat vierailleet toistensa keikkakokoonpanoissa, ja soololevyiltä
näyttää materiaalia päätyneen RSB:n ohjelmistoonkin. Ainakin Nevillen
louisianalaistettua näkemystä Rushin ”Working Manista” ja Ziton pitkäsoiton
nimiraitaa Brotherhood on keikoillaan soittanut.
.
|
|
|
Varsin lähelle Royal Southern Brotherhoodin syvintä olemusta päästään, kun
viimeaikaiset soololevyt nakataan tehosekoittimeen, heitetään sekaan reilu
kourallinen 'zydefunkia' ja napsautetaan kone käyntiin. Neville tarjoilee omalla
levyllään rouheata ja elämänmakuista New Orleansin groovea. Zito pysyttelee
niin ikään juurevammassa tarinoinnissa, mutta pitää kompit suorempina. Allman
ottaa pari askelta keskitien suuntaan, kun taas Scottin materiaali on
jazzahtavaa, vastustamattomasti rullaavien rumpukomppien kuljettamaa
musiikkia. Kaikkea tätä sopivassa sekoitussuhteessa pitää sisällään
”Heartsoulblood”. Lisämausteena on hyvä yhdessä tekemisen meininki.
Sydänsieluverta
Alusta alkaen vaivattomuus ja rentous ovat leimanneet Royal Southern
Brotherhoodin toimintaa. Näin näyttää olevan edelleen. Uuden levyn
materiaalista suurin osa on saanut alkunsa soundcheck-jamitteluissa.
Oikeinkirjoitussääntöjä uhmaava otsikko kuvastaa kuulemma jäsenten täydellistä
panostusta bändin hyväksi. Joka ukko on mukana sydämellään, sielullaan ja
verellään.
Levy polkaistaan hyvin käyntiin. ”World Blues” päästää heti kaikki kolme solistia
ääneen yhdessä ja erikseen. Musiikillisesti liikutaan notkean bluesrockin
maailmassa, jossa tarjolla on slidea ja rohevaa riffittelyä. Laulun perimmäinen
idea on Ziton kiertueella syntynyt oivallus siitä, että ympäri maailmaa ihmiset
painivat melko lailla samanlaisten ongelmien kanssa, mutta pärjäävät silti kukin
tavallaan. Yleismaailmallisiin teemoihin levy myös päättyy. Ziton, Scottin ja
Wootonin jamituksesta startannut ”Love And Peace” kertoo Nevillen sanoin, että
(rock,) rauha ja rakkaus parantavat maailman. Reggaepoljentoiseen teemaan
rauhoittuva laulu yhdistyy introssa ja välisoitoissa todella tehokkaaseen, jännästi
vajaatahtiseen groovailuun.
Nevillen kirjoittama ”Rock And Roll” on juuri sitä mitä otsikkokin lupaa – letkeätä
rokkausta. ”Ritual” näyttää, että sahaavan junttauksenkin voi saada
svengaamaan. Nevillen ja hänen poikansa Omarin kirjoittama ”Let's Ride” on
tekijän itsensä mukaan 'biker rockia'. Se taitaa olla yksi letkeimmistä kyseisen
kategorian kappaleista. Ziton yleisestä linjasta erottuva ”It Takes A Village” saa
veljeskunnalta sopivasti gospelmaustetta osakseen.
Luultavasti jamiluonteisesta syntyhistoriasta johtuen monet laulut nojaavat riffiin
tai rytmiikkaan. Lopputulos on monin paikoin todella mehukas. Keikalla kappaleet
lähtevät varmasi hyvin lentoon. Wootonin keikkabussissa äänittämän
bassokuvion päälle syntynyt ”Groove on” kuulostaa hieman Santanalta. "Here It
Is" tarjoaa puolestaan letkeän leppoisaa funkia. ”Trapped” lisää kierroksia ja
heittää sekaan kitarariffin verran Hendrixiä. ”Callous” pyörii selkeästi The
Beatlesin ”Come Together” -klassikolle sukua olevan riffin varassa, innostumatta
kuitenkaan liiaksi sukuloimaan. ”She's My Lady” on pastissimaisen siirappinen
soulballadi, joka voisi hyvin olla vuosikymmenten takaa. Neville laulaa hempeilyn
todella maukkaasti ja nostaa sinällään ohikelattavan herkistelyn uudelle tasolle.
Sen sijaan Allmanin kirjoittama ja tulkitsema, niin ikään perinteitä kumartava soul-
tunnelmointi ”Shoulda Known” jää laulutulkinnaltaan huomattavasti
sinisilmäisemmäksi.
"Heartsoulblood" on mainio ja turhia pinnistelemätön levy. Ilmeisesti Royal
Southern Brotherhood ei ole potenut minkäänlaista toisen levyn syndroomaa,
vaan antanut hommien sujua omalla painollaan – ja miksipä ei kun ovat kerran
sujuakseen.
Mike Zito keskittyy ensi vuoden alusta oman The Wheel -bändinsä
pyörittämiseen. Hänen tilalleen veljeskuntaan astuu Bart Walker.
Laulunkirjoittamisen saralla Ziton panos Brotherhoodissa on ollut melkoinen,
joten bändin ilme tulee muutoksen myötä väistämättä muuttumaan. Mihin
suuntaan ja mitä sitten tapahtuu – se jää nähtäväksi.
MARKO AHO
Royal Southern Brotherhood Tampere-talossa tiistaina 16. syyskuuta.
Katso lipputilanne tästä.
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.
|
|
