Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Susan Santos tulee oivassa nosteessa festareille Lahteen

Susan Santos tulee oivassa nosteessa festareille Lahteen

Vahva bluesrock avaa espanjalaiselle kitaristi-laulaja Susan Santosille yhä enemmän ovia esiintymislavoille.

Lauantaina huhtikuun 6. päivänä osansa saa myös suomalainen yleisö, kun Susan Santos nousee lavalle Grand Blues Festivalin pääesiintyjänä Lahdessa.

Perinteikäs Grand Blues Festival järjestetään Möysän musaklubilla eli Mössöllä Lahden keskustassa.

Santos on soittanut useilla festivaaleilla niin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa kuin Etelä-Amerikassa ja julkaissut albumeja vuodesta 2010 lähtien. Uusin levy ”Sonora” ilmestyy sopivasti Grand Blues Festivalia edeltävänä perjantaina.

Uutuuskiekon ensimmäinen videolohkaisu ”Hot Rod Lady” julkistettiin tammikuussa. Katso ja kuuntele Kalifornian Joshua Tree -kansallispuistossa kuvattu video tästä:

“Sonora”-levy on saanut suurimman inspiraationsa aavikoista, ja sellaiselle vie myös ”Hot Rod Lady” -biisin päähenkilön tie.

– Kappale kertoo tarinan naisesta, joka ajaa halki aavikon nopeusrajoituksista piittaamatta. Hän sammuttaa janonsa tyhjentämällä kaljatölkin toisena jälkeen yhdellä huikalla, Santos kuvailee albumin avausraitaa.

Grand Blues Festival 2024 Lahti, osta liput

Santos on aikaisemmillakin levyillään osoittanut hienoa monipuolisuutta, mutta ”Sonora” vie vivahteikkuuden vielä uudelle tasolle. Bluesrockin lisäksi sillä kuullaan esimerkiksi rockabillyn (Voodoo Wheels), soulin (Call Me Tonight) ja countryn (Have Mercy) kaikuja.

Suomen lisäksi ”Sonora”-kiertue vie Santosin ainakin Espanjan ja Britannian keikkalavoille.

Grand Blues Festivalilla ehdasta bluesista vastaa myös skotti, Suomeen kotiutunut Robbie Hill yhtyeineen. Möysän illan yllätysvalmis esiintyjä on puolestaan Pauli Hauta-aho, joka muistetaan The Blankosta, Leningrad Cowboysista ja Apulannasta.

Haaviston osaaminen tehostaa bluesyhdistyksen toimintaa Lahdessa

Grand Blues Festivalia järjestää Lahden Blues Mafia -yhdistys, ja tapahtumalla on yli kahden vuosikymmenen mittaiset perinteet. Tänä vuonna muusikko Ismo Haavisto on aloittanut yhdistyksen puheenjohtajana. Hän seuraa tehtävässä pitkäaikaista luottohahmoa Pekka Haukijärveä.

Kysyimme Haavistolta, missä jamassa blues on yhdistyksen vaikutusalueella.

Blues-Finland.com: Koronaviruspandemia otti koville kaikkialla, mutta miten blues nyt voi Lahdessa ja lähiseuduilla?

Ismo Haavisto: Blues voi Lahdessa suhteellisen hyvin. Koronan jälkeen tapahtumat toimivat jälleen entiseen malliin. Grand Blues Festival toteutuu nyt jo kolmatta kertaa pahimman koronakauden jälkeen. Pub Viraston Roots Thursday -klubi pyörii jo seitsemättä vuotta vähintään kerran kuussa.

Grand Blues Festival 2024 Lahti, osta liput

Ehkä sen korona-aika teki, että osa vanhemmasta yleisöstä jämähti kotiin pakollisen kotona olemisen myötä. Heitä ei siis enää näy näissä tapahtumissa. Lahdessa myös Pikku Hanhessa on usein blues- ja juurimusaa tarjolla.

Miten Blues Mafian toiminta on muuttunut ja kehittynyt sinä aikana, kun olet ollut mukana? Millaista toimintaa ja osaamista kaivataan lisää?

Olen tuonut osaamistani ja kokemustani lähinnä toiminnan taustalle, esimerkiksi kustannuspuolelle. Itse haluaisin, että Lahden Blues Mafia järjestäisi ainakin yhden muunkin tapahtuman keväisen Grand Bluesin ja pikkujoulujen lisäksi. Ehkä joku pikkutapahtuma loppukesälle.

Pub Viraston klubin ja Blues Mafian toimintaa on tietysti nyt luontevaa yhdistää, kun olen vetovastuussa molemmissa. Ehkä suurin kehittämiskohde voisi olla markkinointi. Nykyisessä someviidakossa on meille kaikille aina lisää opittavaa.

Miten kuvailisit Möysän roolia Lahden musiikki- ja kulttuuriskenessä?

Kyllähän Möysällä – eli ”Mössöllä” kuten me paikalliset sanomme – on iso merkitys. Siellä on musiikkitarjontaa laidasta laitaan. Antti Puhakan pitkäjänteinen työ on luonut Möysästä oman käsitteen, jota ylistävät sekä yleisö että artistit. Tietysti klubin puitteet ja kustannukset tekevät sen, että ihan pikkutapahtumia siellä ei kannata järjestää.

Minkälaisia lähiajan suunnitelmia sinulla on muusikkona?

Pääsääntöisesti jatkan entiseen malliin keikkailua one-man bandina ja trion kanssa. Niiden ohella teen muutamia Ice Mo’ & The Zydecoolers -keikkoja.

Grand Blues Festival 2024 Lahti, osta liput

Huhtikuussa alkaa spesiaaliprojekti: Sherwoodin mies. Kyseessä on Aikka Hakalasta kertova dokumenttielokuva. Olen mukana elokuvaan tulevan musiikin tekemisessä. Elokuvan musiikista julkaistaan myös äänilevy. Elokuvan ja levyn yhteinen julkaisutilaisuus on Kerava-talossa 7. joulukuuta.

Grand Blues Festival 2024, Lahti

Susan Santos (Espanja)

Robbie Hill Band (Skotlanti-Suomi)

Pauli Hauta-aho Experience

Aika: lauantai 6.4. noin kello 19 alkaen

Paikka: Möysän musaklubi

Ennakkoliput: Tiketti