Levyarvio: Creek Road Eleven – Creek Running Again
Teksti: Marko Aho
Southern rockin monimuotoisuus on vuosien saatossa heikentynyt huolestuttavasti. Huippuaikoinaan puoli vuosisataa sitten termi tarkoitti svengaavaa rokkia, jossa merkitsevänä vaikutteena countryn rinnalla kuului bluesia ja funkiakin. Stemmoja ei sooloissa tai lauluissa säästelty, eikä soolojen määrässäkään nuukailtu. Kappaleita ei nähty aiheelliseksi pätkiä radion sanelemaan määrämittaan. Toisaalta radiokin oli tuohon aikaan nykyistä sopeutuvaisempi.
Sittemmin musiikkityyli on tasapäistynyt tylsemmäksi. Enää ei luoteta siihen, että rokki kyllä rokkaa. Sitä pitää erikseen alleviivata muiden osa-alueiden kustannuksella. Svengi tallautuu aivan liian usein uhon ja pullistelun jalkoihin. Hyväksi havaittuja kaavoja hyödynnetään. Varman päälle pelaamisen seurauksena uudet kappaleet tuppaavat olemaan jo ilmestyessään tuttuja.
Jos takavuosien southernia ajatellaan metsäisellä ladulla hiihtelynä, niin nykyisin etelän rokkarit menevät turhan usein hiihtoputkeen huhkimaan. Luonnossa vaihtuvat maisemat, maastonmuodot ja keliolosuhteet tuovat hommaan oman viehätyksensä. Aikaa saa huomaamatta kulumaan, eikä koko ajan ole pakko painaa verenmaku suussa. Fiilis vie mukanaan ja retki rakentuu hötkyilemättä. Saattaapa johonkin kohtaan tulla yllättävä mutkakin piristykseksi.
Hiihtoputkeen mennessä tietää tasan tarkkaan, mitä tuleman pitää. Ei tarvitse pettyä, mutta ei toisaalta yllättyäkään – ellei sitten kierrosajoista.
Creek Road Eleven ammentaa countryrockiinsa aineksia southernin perinteestä. Sitä alkuperäistä henkeä on ilahduttavan paljon mukana. Huhkimisen sijaan bändi kuulostaa itsekin nauttivan tekemisestä ja maisemista. Uhoamiselle ei ole tarvetta. Kappaleiden tenhovoimaan luotetaan. Mikäpä toisaalta on luottaessa, kun materiaali on vahvaa. Laulaja-kitaristi Toni Ruuska on kantanut isoimman laulunkirjoitusvastuun. Kitaristi-laulaja Jyrki Levä on ollut ahkerasti talkoissa mukana.
Jo kolmen vuoden takaisella debyytillään Creek Road Elevenillä oli homma hallussa, eikä nytkään lipsuta. Latupohja on kunnossa ja voitelu kohdillaan. Soitto on maittavaa. Ruuska hoitaa laulusolistin tontin turhia riuhtomatta. Asiaan kuuluvan rento ja reipas ote on hyvin hallussa, enkä usko lausunnastakaan kenenkään pääsevän huomauttelemaan. Bändi tuntee kategoriansa ja tietää sopivansa porukkaan ilman turhaa apinointia.
Toki tuttuja elementtejä löytyy, mutta vaikutteita osataan hyödyntää ja jalostaa. Se on usein se haastavin osuus. Ei riitä, että on opetellut jipot ja jutut, niitä pitää myös osata käyttää. Creek Road Elevenin laulustemmoista kuultaa sopivassa määrin läpi vaikkapa The Outlaws ja kitaroinnista löytyy sen ohella sukulaisuutta muun muassa Allmanin ”veljeksiin”. Kunniamaininnan arvoinen seikka on runsas koskettimien, etenkin Hammondin, käyttö – Creek Road Eleven soi miellyttävän “orgaanisesti”.
Bändin rikasta perussointia värittää liuta vierailijoita. Levyllä kuullaan niin pedal-steelia, mandoliinia, haitaria kuin viuluakin. Parissa kappaleessa on mukana myös naisääniä. ”Creek Running Again” tarjoaa kymmenen kappaleen verran monipuolista countryrockia – musiikkia jonka luulisi löytävän ystäviä genrerajojen ylikin.
MARKO AHO