Dortmunder-yhtye julkaisi keväällä 2019 kylmän ja lyhyen kesän teemakappaleen. Sen seurauksena kesästä tuli pitkä ja kuuma. Onkin odotettavissa, että koronaviruskipaleen myötä tämä virus kuivahtaa piakkoin kokoon.
Kappaleella ”Väistämisvelvollinen” musisoi Dortmunderin nykyisin varsin yleiseksi käynyt ”kolmemiehinen duo”:
Marko Aho – kitarat, laulu
Tapsa Kojo – basso, koskettimet, haitari, laulu
Jussi Parkkonen – rummut, lyömäsoittimet.
Katso video tästä:
– Väistämisvelvollisen kertosäkeistö vaikutti ensimmäistä kertaa päähän ilmaantuessaan helposti tarttuvalta, kuten virusteemaan sopii. Päätin ottaa sen välittömästi hyötykäyttöön. Kertsin ympärille kirjoitin heti tuoreeltaan, ohjeita eristäytymiseenkin tarjoavan kappaleen, Aho kertoo.
– Jo ensimmäisestä lauseesta lähtien mukana oli ripaus reipasta punkmaisuutta, joten tiesin komppiryhmän olevan tämän parissa mukavuusalueellaan. Samaan aikaan suunnittelin räyhäkästä kokonaisuutta väritettävän akustisin kitaroin ja haitarein hieman folkimmaksi. Ilokseni tuo visio toteutui lopullisessa versiossa.
Uusimaa oli eristetty, joten pohjasessio hoidettiin osin etänä. Aho äänitti Tampereella klikin päälle ohjeellisen demokitaran ja -laulun. Sähköpostin viemänä Helsingissä käväistessään nauhoite sai tuekseen liudan muita soittimia ja taustakuorotkin. Niiden sekaan Aho soitti kitarat, luikautti lauluosuuden ja lähetti materiaalin BePop Studioon jälkikäsiteltäväksi. Jussi Alanko niputti äänitetyt raidat, miksasi ne ja masteroi kappaleen valmiiksi.
Laulun inspiraationakin toiminut eristys on lisännyt merkittävästi luppoaikaa ja mahdollisuuksia puuhastella. Niinpä tämänkin kappaleen tekemiseen kului aikaa vain pari viikkoa siitä, kun se alkujaan kirjoitettiin.
Marko Ahon ja Tapsa Kojon muodostama Dortmunder tunnetaan rumemman rillumarein erikoismiehinä. Karvakuonoisen duon keikoilla kuullaan rouhean juurevaa suomenkielistä rokkia, kantria, bluesia ja zydecoa kitaroin ja haitarilla. Varsin usein kokoonpanoa täydentää rumpali Jussi Parkkonen.
Omien piisien lisäksi setistä löytyy sekalaisia klassikoita omina käännöksinä (Dr Feelgood, Fogerty, Willie Nelson) sekä hyvin valittuja lainoja.
Dortmunderin soittoniekat on marinoitu monissa liemissä. Nykyisellään kumpikin soittaa myös Arto Pajukallion luotsaamassa Kevyet Mullat -kokoonpanossa ja Juha Vainiolle hattua nostavassa Neljä Wattia -bändissä. Tämän lisäksi Kojo keikkailee säännöllisesti Jussi Raittisen kanssa ja Aho pyörittää Maaseutumusiikki.fi-pienlevymerkkiä.