Vanhaa Roinaa: rokkaavan kaupunginjohtajan bändi soittaa 200 vuoden kokemuksella

”Mitä isompi tunne, sen enemmän se sattuu”

Kotimainen bändi Vanhaa Roinaa valmistelee uutta albumia, josta se tarjoaa esimakua videoilla ”Kiivasta elämää” ja ”Sodan jälkeen”.

Vanhaa Roinaa on soitellut pari sataa vuotta, jos jäsenten soittokokemus lasketaan yhteen. Blues on homman nimi, tosin monilla mausteilla sotkettuna. Nykyinen kokoonpano on ollut yhdessä seitsemisen vuotta. Tuleva levy ”Kiivasta elämää” on orkesterin toinen.

Ensimmäinen pitkäsoitto ”Miten syvälle uskallat sukeltaa” ilmestyi vuonna 2015. Vanhassa Roinassa soittavat kitaroita Taisto Viikeri ja Esa Haapajoki, bassoa Risto Keteli sekä rumpuja Antti Niemi. Laulut hoitelee Matti Tuononen, joka vastaa bändin sanoituksista ja pääosin sävellyksistä. Tuononen toimi toistakymmentä vuotta muun muassa Topi Sorsakosken hovisanoittajana.

Vanhaa Roinaa tulee Suomen aakkosten loppupäästä – Ähtäristä ja Äänekoskelta – mutta musa ei ole aakkosten loppupäästä, vaan päinvastoin.

– ”Kiivasta elämää” on modernia bluesrockia. Biisejä on nauhoiteltu, miksailtu ja masteroitu pari vuotta. Kokonaisuus julkaistaan heinä-elokuussa, Tuononen kertoo.

Vanhan Roinan laulaja-sanoittaja tunnetaan toistaiseksi paremmin julkisesta toimestaan: Matti Tuononen on Äänekosken kaupunginjohtaja.

– Taitaa olla aika harvassa nuo rokkaavat kaupunginjohtajat tänä päivänä, hän lohkaisee.