Rauma Blues toteutuu sittenkin – festarit myös Kouvolassa

Rauma Blues toteutuu sittenkin – festarit myös Kouvolassa

Tomi Leino Trio: Leino, Mikko Peltola, Jaska Prepula.

Perinteikäs Rauma Blues päästään sittenkin kokemaan kesällä 2020 – tosin poikkeuksellisessa muodossa.

Kansainvälisestä ohjelmistostaan tunnettu Rauma Blues toteutetaan nyt kotimaisin voimin ja ilman aiemman kaltaista pääkonserttia. Keikkapaikkoina 13.–15. elokuuta ovat raumalaiset ravintolat.

Konserttitapahtumat keskittyvät lauantaihin 15. elokuuta. Kulttuurikuppila Brummiin Micke & Lefty feat. Chef sekä Tomi Leino Trio tuovat terveiset suomalaisen juurimusiikin huipulta. Nouseva nimi Kallablöös soittaa Brummin uudessa Nurkka-pubissa.

Koronaviruspandemian vuoksi Rauma Blues, kuten moni muukin tapahtuma, oli vaarassa jäädä väliin. Micke Björklöf iloitsee, kun hänen liidaamansa, levyn ”Let the Fire Lead” julkaissut trio pääsee tositoimiin.

– Hieman on ollut vieroitusoireita erikoisen kevään ja kesän vuoksi, joten on todella kiva päästä soittamaan juuri ilmestyneen levyn uusia biisejä livenä, varsinkin kun julkkarikeikat jäivät tekemättä, Björklöf sanoo Rauma Bluesin verkkosivuilla.

– Emmeköhän me kaikki ole jo saaneet osamme tästä neljän seinän sisällä olemisesta. Meitä on sanottu Suomen viihdyttävimmäksi bluesbändiksi, ja pyrimme taas kerran kaikin keinoin lunastamaan odotukset. Pohjanmaalla jo lanseerattiin sanonta turvaväleihin liittyen: ”Jorata saa, muttei tanssia!”

Rauma Bluesin kesän 2020 ohjelma täsmentyy lähiaikoina.

Jaakonpuisto Blues Festival, Kouvola

Myös Kouvolaan saadaan festivaalimeininkiä. Homman nimi 21. ja 22. elokuuta on Jaakonpuisto Blues Festival.

Perjantainen sessio ajoittuu sopivasti Taiteiden yöhön. Pepe Ahlqvist ja Joel Ahlqvist ottavat lavan haltuun. Avausillan esiintyjiä ovat myös Titty Bar Tim Blues Band, Tina Bednoff & The Cocktailers sekä Serko’s Circuit. Perjantaina soitto soi Jaakonpuistossa kello 18 alkaen.

guthrie govan, Yiorgos Fakanas, osta liput

Festivaalin takapiruna häärii Timo ”Titty Bar Tim” Heikkilä. Hän järjestää myös ohjelmaa Pub 23:een, joka on aivan Jaakonpuiston kupeessa.

– Poikkeusaikana ihmisillä on jäänyt rahaa säästöön, joten kyllä elävä musiikki varmasti nyt kiinnostaa, Heikkilä sanoo.

– Omalla bändillämme on riittänyt hyvin keikkaa Kouvolan seudulla. Lisäksi Pub 23:ssa on jo ohjelma käynnissä, ja eri artistien keikkoja on luvassa kolme kertaa viikossa syksylläkin, ja toivottavasti hamaan tulevaisuuteen asti, maalailee Heikkilä.

Titty Bar Tim Blues Bandissa soittavat Heikkilä (kitara, huuliharppu, laulu), Robbie Hill (kitara, laulu), Ville Tolvanen (piano, laulu), Simo Salmela (basso) ja Pete Tähtinen (rummut).

Lauantaina 22. elokuuta festivaali avautuu jo kello 12 levy- ja radiomusiikin sekä sound checkien tahtiin. Elävän musiikin aloittaa Jani O’s Blues kello 17. Sen jälkeen esiintyvät vielä Ville Tri Tolvanen, Robbie Hill, Neil Berrymen ja Mr Catfish.

Sisäänpääsy Jaakonpuisto Blues Festivalille onnistuu 20 euron hintaan; kahden päivän lippu irtoaa 30 eurolla. Tapahtuman järjestävät Hotelli Turistihovi Oy ja Kymen juurimusiikki ry.