Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Suo, kuokka ja blues – nyt tulee Lettoman

Suo, kuokka ja blues – nyt tulee Lettoman

Suomen uusin bluesartisti tulee Varpaisjärveltä – hän on Lettoman.

Lettomanin blueskappaleet ovat tekeytyneet vuosikymmenien ajan, mutta nyt niitä saadaan vihdoin yleisön kuultaviksi. Kuuntele tästä näyte kappaleesta ”Letto Song”:

Lettomanin kotiseudulla Varpaisjärvellä maanviljelys ja metsänhoito ovat pääelinkeinona hyvin suurelle osalle kuntalaisia. Myös Lettoman syntyi maatilalle, talon ainoana poikana. Se tarkoitti jo pienestä pitäen pitkiä päiviä heinänteon, lehmien lypsämisen ja muiden maatilan töiden parissa.

Musiikki on ollut Lettomanille aina lähellä sydäntä. Monenlaisia leikkibändiviritelmiä leikkisoittimilla oli ala-asteella koulukaverien kanssa. Yksi ensimmäisistä soittokavereista oli Faarao Pirttikangas. Faaraon ura Varpaisjärven kovimpana bluesäijänä onkin useammille tuttu.

– Eräänä iltana radiosta tuli ohjelmaa bluesin historiasta ja se oli ensimmäinen herääminen kyseisen musiikin pariin, sillä yhteys puuvillapeltojen mustien orjien ja pienen maatilalla asuvan pojan välillä oli aivan selvä, kertoo Lettoman.

– Siihen asti musiikkia oli tehty peltipurkeilla ja purnukoilla, mutta nyt oli saatava oikea kitara. Syrjäkylältä ei ihan noin vaan lähdetty kitaran ostoon, joten toivetta joutuikin odottamaan pitkä tovi. Kun vihdoin kitara oli sylissä, alkoi tie musiikin parissa.

Nimi ”Lettoman” viittaa yhteen suotyyppiin, ja artistin musiikissa ollaankin swamp-hengessä ja Delta-bluesin alkulähteillä. Perinteisiä aineksia on toki muokattu nykyaikaan.