Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Julye Blom kutsuu matkalle uudenlaiseen juurimusiikkiin – ”Saa ja pitääkin olla vähän rosoa”

Julye Blom kutsuu matkalle uudenlaiseen juurimusiikkiin – ”Saa ja pitääkin olla vähän rosoa”

Julye Blom tuo nuorekkaan tuulahduksen suomalaiseen rootsmusiikkiin. Kahden singlejulkaisun jälkeen sopii jo debyyttialbumiakin odottaa.

Musiikillaan Julye Blom haluaa tuoda musiikin juuria ja sielua framille. Niin sanottu vanhan ajan soundi voi soida tuoreena nykypäivässäkin.

– Joo, pitäähän juuria pitää elossa! Blom innostuu uuden singlensä julkaisupäivänä.

– Mä olen kasvanut rootsmusiikkiin kiinni jo lapsuudessa, kun kajareista soivat 60- ja 70-lukujen soul, blues ja rock ’n’ roll, sillä faija diggasi siitä musasta.

“You Got Me For Good”, Julye Blomin toinen sinkku, ilmestyi perjantaina 23. huhtikuuta. Se seuraa viime vuoden lopulla ulos tullutta ”Summer Breeze” -lohkaisua.

– Musiikissa muhun on aina vaikuttanut eniten se, että siinä on sielu mukana. Saa ja pitääkin olla vähän rosoa. Tärkeintä mulle on, että siitä välittyy voimakkaasti se fiilis.

Uudessa biisissä fiilis tulee suoraan sydämestä. Julye Blom viestii tunteita hetkestä elämän alamäessä: ”You Got Me For Good” kertoo arvoituksellisesti rakkaudesta sekä siitä, miten kaikki ympärillä muuttuu – vaikka itse jäisi paikoilleen kaipaamaan mennyttä.

Motown-henkeä hekumoiva ja energinen kappale saa nosteensa Julyen pelottomasta ilmaisusta, bändin pistäessä vipinää haaroihin ja lahkeisiin.

Singlen äänimaailmaa rikastuttavat yllättävät käänteet. ”Perinteisen” kitarasoolon sijaan kuullaan basisti Juuso Lepistön näkemys; bassotaiteilun alla kuuluvat perkussiorytmit toteutettiin hakkaamalla kattilan kansilla tarjotinta ja soittamalla tyhjää viskipulloa.

Kuuntele ”You Got Me For Good” tästä:

Kaksi singlejulkaisua nostavat mielenkiintoa Julye Blomin ensimmäistä pitkäsoittoa kohtaan. Biisien sointi on moderni, mutta inspiraatiot tulevat todelliselta legendaosastolta.

Sam Cooke on ollut ehdoton lemppari läpi elämän, lapsuudesta asti. Voisi sanoa, että hän avasi mulle portin soulmusiikin maailmaan. Teini-iässä vaikutuin Billie Holidayn sielukkaasta laulusta. Siitä kuulee hänen tarkoittavan joka kirjainta, jonka päästää sielunsa sopukoista ulos, Julye Blom kuvailee.

– Se autenttisen tunteen välittyminen antoi mulle sysäyksen tähän omaan juttuun. Cooke ja Holiday ovat ehkä suurimmat vaikuttajat siihen, miksi teen nyt sitä, mitä teen. Kutsun kanssakulkijoita matkalle uudenlaisen juurimusiikin äänimaailmaan.

View this post on Instagram

A post shared by Julye Blom (@julye.blom)

Singlellä ”You Got Me for Good” soittavat Joni Vierre (kitara), Juuso Lepistö (basso, perkussiot), Antti-Pekka Rissanen (rummut, perkussiot), Antti Ikola (Hammond-urut) ja Julye Blom (laulu). Tuottajana toimii Eero Nurmela.