Kenellekään tuskin tarvitsee erikseen täsmentää, mistä syystä Lahden Blues Mafia juhli kaksikymppisiään parin vuoden viiveellä. Suunnitelmat menivät matkan varrella jokuseen kertaan uusiksi, eikä nyt toteutuneenkaan konsertin järjestelyt kuulemma aivan ongelmitta lutviutuneet.
Yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Pekka Haukijärvi olikin huojentuneen tyytyväinen, kun Mössöllä oli soitto saatu soimaan ja fiilis sopivasti koholle.
Koska synttäreitä juhlittiin, niin oli luontevaa aloittaa ilta menneiden muistelulla. Blues Mafia All Starsin myötä otettiinkin aimo harppaus taaksepäin – ei vain kahdenkymmenen, vaan reilun viidenkymmenen vuoden päähän.
Bluesin saapuessa kuusikymmenluvulla Suomeen oli vastaanotto Lahden ja Nastolan seudulla erityisen lämmin. Ymmärtäväisten ja innokkaiden fanien hellässä huomassa kelpasi musiikkiperinteen kortteerata ja hautua. Aiheen tiimoilta ilmeni innokasta kuhinaa. Levyjä haalittiin, vaikutteita imettiin joka puolella ja joka puolelta. Soittimia alkoi ilmestyä nuorisolle, joko osamaksujen tai veistotuntien tuloksena. Pian syntyi jo bluesbändejäkin. Yksi niistä varhaisimpia Lahden seudulla oli Jarski ja Jokkeri Poutiaisen perustama Fire Blues, eikä rokkaavammalla puolella operoinutta Charliesiakaan voi sivuuttaa.
Fire Blues kehittyi ja kokoonpano vaihteli. Mukana pistäytyivät ainakin rumpali Pekka Partanen, pianisti Lasse Maatala, kitaristi-laulaja Baby Boy Varhama, huuliharpisti Pepe Ahlqvist ja laulaja Wellu Lehtinen. Lehtinen oli tuossa vaiheessa ehtinyt tulla tunnetuksi jo Charliesin laulajana ja rumpalina. Seitsemänkymmentäluvun päästyä kunnolla vauhtiin Charliesissa taisivatkin vuorollaan soittaa miltei kaikki edellä mainitut. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin he Ahlqvistia ja Jokkeri Poutiaista lukuun ottamatta kapusivat Blues Mafia All Starsin riveissä Mössön lavalle.
Itseoikeutetusti tähtikaartissa nähtiin myös Hauki Blues Bandiaan seitsemänkymmentäluvulta luotsannut ”mafiapäällikkö” Pekka Haukijärvi. Niin ikään kolmekymmentä vuotta sitten The Blues Guysin keulilla mainetta niittänyt Jouni ”J.” Leino kuului kokoonpanoon. Pekka Partasen kanssa rumpalina vuorotellut Hannu Rontu on pitkän tien kulkijoita hänkin ja sitä on myös kosketinsoittaja Kippari Parviainen. Hauki-Pekka muistikin mainostaa tapahtuman ainutkertaisuutta. Vastaavanlaista kerta-annosta lahtelaista blueshistoriaa tuskin tultaisiin tämän koommin lavalla näkemään.
Nuorempaa polvea juhlissa edustanut Ismo Haavisto on hänkin ollut jo kahdeksankymmentäluvun puolivälistä aktiivisesti mukana kuvioissa. Nuorena kun aloittaa, niin ehtii ja Ismo kyllä on ehtinyt. Basisti Marko Saarinen ja kitaristi Jykä Kantoluoto olivat tuoreempia vahvistuksia. Heistä ensin mainittu on bassotellut myös Fire Bluesin riveissä – tosin tämän vuosituhannen puolella soitetulla paluukeikalla.
Musiikillisesti Blues Mafia All Stars luotti perusasioihin. Oli jopa luontevaa, että bluesissa ja klassikoissa pitäydyttiin. Mitään varsinaisesti uutta ei kuultu, mutta vanhaa, lainattua ja sinistä sitäkin enemmän. Pienellä ohjelmiston viilauksella ja uudistuksella ryhmästä saisi siis oivan hääbändin.
Vuosikymmeniä sitten opitut ja omaksutut jutut irtosivat koko ryhmältä luontevasti. Leppoisa jamimaisuus kantoi setin ajan. Solisteina toimivat J. Leino, Baby Boy Varhama, Ismo Haavisto, Wellu Lehtinen ja bändin koonnut Jarski Poutiainen, joka soitti basson lisäksi myös dobroa ja huuliharppua. Lavalla näytti vallitsevan siinä määrin hyvä fiilis, että kenties vastaavanlainen kattaus vielä sittenkin nähdään joskus tulevaisuudessa.
Yllättäjä länsinaapurista
Hauki-Pekka kertoi löytäneensä Solid Zue & The Crooked Teeth -orkesterin YouTubesta. Muutaman vuoden kasassa ollut ruotsalainen ryhmä ei ole vielä julkaissut levyä, mutta heidän livevideonsa olivat tehneet vaikutuksen bluesmafiosoon. Bändiä lavalle spiikatessaan Haukijärvi vitsaili illasta muodostuvan varsinaisen Suomi-Ruotsi -maaottelun ja Suomen johtavan avauserän jälkeen yksi-nolla.
Varsin pian oli pakko todeta Solid Zuen kumppaneineen tehneen sen, missä ruotsalaiset ovat ennenkin kunnostautuneet. Siinä ei nimittäin kokemus tai nostalgiakaan auttanut, kun Ruotsi meni toisessa erässä johtoon. Itse en ollut edes Zuen bändin nimeä vaivautunut painamaan etukäteen mieleeni, koska arvelin sen kyllä tulevan illan aikana selväksi. Niin se tottavie tulikin.
Solid Zue eli Zubaida Solid osoittautui vahvaääniseksi ja luontevan tunteikkaasti esiintyväksi laulajaksi. Myös koskettimia hän käsitteli osaavin ottein, koska bändin varsinainen kiipparisti oli tuplabuukkauksesta johtuen toisaalla. Bändin seurassa oli helppo viihtyä. Paketti oli hyvin kasassa. Soitto oli samanaikaisesti tiukkaa ja rentoa. Charlie Holmlundin ja Johan Borgströmin muodostama kitarapari jakoi soolovastuun tasavahvasti ja tarjoili monia maukkaita kahden kitaran juttujakin. Basisti Olof Lundberg ja rumpali Johan Svedmyr pitivät perustan jämäkän kimmoisana, eikä groovea säästelty.
Settiin oli valikoitu makoisia lainoja. Niin Bonnie Raittia (Gypsy In Me) kuin The Metersiäkin (Hey Pocky A-Way) kuultiin – tulipa yhden kappaleen verran uusiksi sovitettua Creamiakin (Outside Woman Blues). Solid Zuen originaalit soivat näiden merkkiteosten rinnalla aivan tasavertaisina. Verkkaisa ”Shade”, slidevetoinen ”Swamp It”, hetkittäin komppinsa suoristava ”I Don´t Care” ja kipakampaa sykettä ylläpitänyt ”High Time” toimivat hienosti. Erikseen pitää mainita sekin, että Albert Kingiltä lainattu Stax-helmi ”The Hunter” pysyi bändin käsittelyssä ilahduttavan notkeana. Monesti se nimittäin luiskahtaa puisevan junttauksen puolelle.
Bändi ei turhia pingottanut ja tunnelma säilyi rentona. Solid ja Borgström kuuluvat myös psykedeelisempää rockia soittavaan Siena Root -kokoonpanoon. Heidän yhteispelinsä olikin saumatonta ja show rakentui monin paikoin tuon keskinäisen kemian varaan.
Bändi sai setin päättäneen Big Mama Thornton -lainan ”Let´s Go Get Stoned” kuulostamaan milteipä suunnitelmalta. Vimmattu aplodeeraus sai kuitenkin Zuen ”Vinohampaineen” palaamaan vielä yhden kappaleen ajaksi lavalle ennen suunnitelman mahdollista toimeenpanoa. Little Richardin ”Lucille” kruunasi setin.
Kokomo Kings viimeisteli
Jos Solid Zue oli iloinen yllätys, niin eipä myöskään takuuvarmaksi viihdykkeeksi arvelemani Kokomo Kings tuottanut pettymystä. Ruotsalaisnelikon soitosta löytää helposti yhtymäkohtia niin Chuck Berryyn, Rockpileen kuin Fabulous Thunderbirdsiinkin, joten heidän viemään ei voi mennä harhaan. Bändin kappalemateriaali on vahvaa ja vanhahtavan letkeä rokkaus hakee vaikutteensa niistä ajoista, kun rock ei ollut vielä karistanut rollia matkastaan.
Kitaristi-laulaja Martin Abrahamssonin esiintymistä tietty rajoittaa jonkin verran mikrofoni, eikä etenkään rumpali Daniel Winerö voi settinsä takaa livetä minnekään, mutta muuta ryhmää ei pidättele mikään. Basisti Magnus Länshammar ja vasta äskettäin remmiin liittynyt kitaristi Waldemar Skoglund tarjoilivatkin iloista remellystä soiton oheen. Vauhtia piisasi ja soitto soi. Myös lavan edustalla oleva tanssilattia oli Kokomo Kingsin setin aikana voittopuolisemmin jorauskäytössä. Alkuillasta siinä parveili lähinnä valokuvaajia kameroineen ja puhelimineen.
Pystybasso mielletään monesti hieman kankeaksi instrumentiksi, mutta Kokomon kuninkaat näyttivät sen oikeissa käsissä taipuvan mihin vain. Isompikin basso tanassa voi aivan hyvin mennä duck walkia, sitä voi soittaa niskan tai selän takana, lattialla maaten tai miten vain. Myös sujuva basistin vaihto nähtiin, kun Länshammar kävi kesken kappaleen viemässä ison viulun Skoglundille.
Kokomo Kingsin setti oli oivallinen päätös illalle. Se tarjosi tuhdin annoksen hyviä piisejä hyvin soitettuna, rentoa meininkiä ja hauskuutustakin.
Josko se tästä?
Kun maailma näyttää jatkuvalla syötöllä nakkelevan kapuloita normielämän rattaisiin ja kriisiä ilmaantuu kriisin perään, niin onnistuneet bluesfestarit olivat omiaan luomaan uskoa valoisammista huomisista. Mössöllä saimme jälleen todistaa, että musiikki on parasta elävänä.
Kiitos Lahden Blues Mafialle hienosta tapahtumasta! Onnittelut tietty myös ja menestyksekästä matkaa kohden seuraavaa virstanpylvästä – sehän onkin jo pari vuotta lähempänä kuin äkkiseltään uskoisi.
MARKO AHO, teksti ja kuvat