Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Albert King 100: legenda mullisti bluesin ja vaikutti Hurriganesiinkin

Albert King 100: legenda mullisti bluesin ja vaikutti Hurriganesiinkin

Blueslegenda Albert Kingin syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta 25. huhtikuuta 2023.

Vasenkätisesti ja piippu suupielessä tupruten kitaraa käsitellyt King nousi bluesin raskaaseen sarjaan 60-luvulla ja oli suosittu esiintyjä kuolemaansa (1992) asti.

Kingin kitara, lempinimeltään Lucy, oli viritetty epätavalliseen tapaan, ja kieletkin olivat ”väärässä” järjestyksessä (ohuimmat ylimpinä), mikä teki soundista jäljittelemättömän. Kun vielä ohut kielisetti mahdollisti erikoiset venytykset ja vibratot, tuli kitaratyylistä kuolematon.

Nopeasta tiluttelusta tuli suosittua musiikin kehittymisen myötä, mutta se ei koskaan tehnyt Kingiin vaikutusta. Hänelle ominaista oli rauhallisempi tempo, tunnelman maistelu ja seisominen jokaisen nuotin takana.

Useimmiten Kingin käsissä viihtyi Gibson Flying V -kitara.

Laulajana King ei ollut mikään vokaaliakrobaatti, mutta matalalta kummunnut ääni on yhtä tunnistettava kuin kitarointikin. Albert oli enemmän kuin bluestähti, sillä hänen vaikutuksensa levisi merkittävästi rockpiireihin.

Stax avasi Albert Kingin tien suuruuteen

Aitoon bluestyyliin myös Albert Kingin elämäntarinassa tosiasiat ja sepite kulkevat käsi kädessä, ihanasti toisiinsa sekoittuen. Hänen syntymäajankohdastaan ei liene kiistaa. Toisaalta hänen syntymäpaikkansa oli tuskin sama kuin B.B. Kingillä – eli Mississipin Indianola – eikä sukulaisuussuhdettakaan tunnetumpaan Kingiin voi todistaa.

Albert King oli syntyjään Albert Nelson. Vaikka hän kertoi syntyneensä Indianolassa, hän näki päivänvalon todennäköisesti saman osavaltion Aberdeenissa. Nimen vaihtaminen Kingiksi oli vain markkinointitemppu, jonka avulla Albert pyrki saamaan paremmat menestysmahdollisuudet. B.B. oli noussut bluesin supertähdeksi 50-luvulla, ja Albertista ”tuli” King ilmeisesti vuosikymmenen loppupuolella. Albert mainosti itseään BB:n velipuoleksi, ja historiankirjoitus tuntee lehtimainoksia, joissa artistia rummutettiin B.B. Kingin veljeksi.

Albert levytti pienille merkeille vuodesta 1954 lähtien, mutta viimeistään vuonna 1966 kuuluisamman Kingin peesaamiseen ei ollut enää tarvetta. Albert sai levytyssopimuksen Memphisin Stax-merkille. Heti ensimmäinen Stax-pitkäsoitto meni klassikko-osastolle: elokuussa 1967 julkaistu Born Under a Bad Sign on käytännössä singlekokoelma, mutta lukemattomien kuuntelijoiden mielestä yksi blueshistorian kovimmista tuotoksista.

Albertin tie vei Mississipistä Memphisiin.

Levyllä Albert King soittaa Booker T. & The MG’sin kanssa. Bändiin kuuluivat kitaristi Steve Cropper ja basisti Donald ”Duck” Dunn, mikä oli ajalle varsin merkittävää – eihän valkoisten ja mustien muusikoiden yhteissoittaminen ole itsestään selvää tänäkään päivänä.

Seuraavana vuonna ilmestyi niin ikään unohtumaton Live Wire/Blues Power, joka vahvisti Albert Kingin asemaa yhtenä bluesmaiseman väkevimmistä nimistä. San Franciscossa taltioitujen keikkojen materiaali on niin laadukasta, että siitä julkaistiin vielä kaksi livelevyä lisää vuonna 1990.

Albert levytti ja keikkaili aktiivisesti 80-luvulle asti. Hetkeksi jo vetäydyttyään hän palasi musiikin pariin ja konsertoi hamaan loppuun – hän kuoli sydänkohtaukseen 21. joulukuuta 1992 vain pari päivää viimeisen keikkansa jälkeen.

Albert King ja Suomi

Albert King on suosittu artisti luonnollisesti myös suomalaisten bluesfanien keskuudessa. King esiintyi livenä Suomessa ainakin Pori Jazzissa, Helsingin Tavastia-klubilla, Tampereen Tekulla ja Oulun urheilutalolla.

Muuan suomalainen nuori kitaristi vaikuttui Kingistä niin, että ”lainasi” tältä etunimeä. Iittiläissyntyinen Pekka Järvinen tunnetaankin huomattavasti paremmin Albert Järvisenä. Järvinen toi legendabändi Hurriganesin sointiin hurjasti bluesin sävyä, esimerkiksi huippulevyille Roadrunner ja Rock and Roll All Night Long.

Järvisen ja hänen esikuvansa polut kohtasivat vuonna 1988, kun King oli tulossa keikkailemaan Tavastialle. King saatiin järjestettyä vieraaksi Järvisen soololevylle Braindamage – Or Still Alive. Soololevyidean takana oli Polarvoxilla työskennellyt Uuge Kojola.

Kojola kertoi (kirjassa John Fagerholm – Jaakko Riihimaa: Albert Järvinen), ettei projekti ollut aivan mutkaton.

– Siinä oli tää legendaarinen hotellikohtaaminen Kampissa, Presidentti-hotellissa. King sanoi, että ei hän ole kiinnostunut asiasta ollenkaan. Levy-yhtiöt on kusettaneet häntä niin paljon, että sorry boys (…) Sit se tunnelma pikku hiljaa suli, Kojola muisteli.

Kun tunnelma oli sulanut riittävästi, Albert King levytti Finnvox-studiolla Helsingin Pitäjänmäessä. Levylle päätyi veto Don’t Lie to Me.

Loppuvuodesta 1992 Kingin poismeno huomioitiin Suomessa, olihan mies esiintynyt Pori Jazzissa vain vajaat puoli vuotta ennen kuolemaansa.

– Hänen aggressiivinen, tuskainen soundinsa vaikutti lukuisten muiden bluesmuusikoiden ja valkoisten rock-kitaristien musiikkiin (…) Kingin väkevän intensiivinen, synkkä ja ainutlaatuinen blues elää lukuisilla levyillä, Pertti Avola kirjoitti Helsingin Sanomissa.

Clapton ja Vaughan oppipoikina

Born Under a Bad Sign on Albert Kingin kuolemattomin esitys. Biisin, jonka kynäilivät Booker T. Jones ja William Bell, coveroivat myöhemmin muiden muassa Jimi Hendrix, Cream, Koko Taylor, Joe Bonamassa ja Heikki Silvennoinen – jopa Homer Simpson.

Tunnetuimpia King-vetoja ovat myös Crosscut Saw, I’ll Play the Blues for You, Oh Pretty Woman, Personal Manager ja Laundromat Blues.

Eric Clapton on yksi monista suosikkikitaristeista, jotka ovat kertoneet avoimesti jäljitelleensä Kingiä. Oppipoikiin kuului myös Stevie Ray Vaughan. SRV ja King tapasivat jamisessioissa vuonna 1983, ja niistä julkaistu loistava albumi In Session kuuluu kaikkien sähköisen bluesin ystävien levyhyllyyn.

Vaikka Albert Kingin vaikutus bluesiin ja rockiin oli valtava, Rock and Roll Hall of Fame kutsui hänet jäsenekseen vasta vuonna 2013. Juhlapuheen piti suosittu artisti John Mayer.

– Stevie Ray oli ensimmäinen kitarasankarini. Kun kuulin, että hänen esikuvansa oli Albert King, tiesin, että minulla on vielä paljon kuunneltavaa, Mayer muisteli seremonioissa.

– Albertin soittaminen oli voimakasta ja intensiivistä. Ilmaisu saattoi vaihdella rauhallisesta aina anoviin tuskanhuutoihin. Hän elää inspiroimiensa nykykitaristien soitossa ikuisesti, Mayer kuvaili.