Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Grand Blues Festival 2024: Reilusti aineksia tiiviissä paketissa

Grand Blues Festival 2024: Reilusti aineksia tiiviissä paketissa

Lahden kevään perinteikäs Grand Blues Festival houkutteli mukavan yleisömäärän Möysän musaklubille ja tarjoili kiintoisasti kasatun ohjelman juurimusan ystäville.

Lauantai-illan vetonaulana esiintyi espanjalainen kitaristi-laulaja Susan Santos, jota oli tultu ihmettelemään matkan takaakin. Pauli Hauta-aho Experience fuusioi ja uudisti erilaisia musiikin elementtejä, kun taas Robbie Hill bändeineen vastasi illan perinteisimmästä bluesmateriaalista.

Santos, itseoppinut muusikko, joka soittaa kitaraa vasenkätisesti, tuli Lahteen mukavassa nosteessa. Hänen uusin albuminsa ”Sonora” oli ilmestynyt vain päivä ennen Grand Blues Festivalia. Espanjalainen on aiemmillakin levyillään koonnut musiikillista palapeliä kivasti; myös ”Sonora” sisältää tanakan sähköisen bluesrockin ohella esimerkiksi countryn ja rockabillyn aineksia.

Mössön” lavalla Santos esiintyi triokokoonpanolla, jossa häntä säestivät David Salvador (basso) ja Juli El Lento (rummut). ”Sonoran” kappaleet saivat luonnollisesti merkittävän roolin. ”Snakebite” toimi aloitusbiisinä hyvin, mutta olisi ehkä kaivannut peräänsä jonkin kuultua nopeatempoisemman kipaleen. Toki kaasua painettiin keikan vanhetessa, ja single/videolohkaisuna jo julkisuutta saanut ”Hot Rod Lady” alkoi nostaa tunnelmaa lupaavasti.

Amerikanrokkia edusti ”Call Me Tonight”, jonka riffi tuo hauskasti mieleen Bruce Springsteenin kappaleen ”Fire”. Mainion ”Skin & Bones” -levyn (2016) nimibiisi jyräsi varsinaisen setin loppuun, kunnes ”Sonoran” tunnelmiin palattiin Stevie Ray Vaughan -henkisessä encorevedossa ”Let It Ride”.

Santosin trio takasi yleisölle mukavan tuokion hyvää musiikkia. Itse päätähti ei ole erityisen räiskyvä esiintyjä, mutta lauluosuudet ja kitaratyö (slidellä ja ilman) takasivat mielenkiintoista seurattavaa. ”Se jokin” yhtyeeltä ehkä hieman puuttuu, mutta Santosin materiaaliin ennalta kiintyneet eivät varmasti joutuneet Lahdessa pettymään.

Festarin avausbändin tehtävä saattaa olla joskus epäkiitollinen, mutta Pauli Hauta-aho Experience käytti slottinsa täydellisesti hyväkseen. Mössö oli hyvin kansoittunut, kun bändi aloitti debyyttikeikkansa kello 19. Soppa kiehui jo lupaavasti, ja Hauta-ahon joukot alkoivat hämmentää sitä isolla kauhalla.

Experiencen erikoisuus on pukea tuttuja kappaleita uusiin vaatteisiin. Chuck Berryn ”Johnny B Goode” taipui viipyileväksi jazziksi ja Radioheadin ”Creep” vetovoimaiseksi slovariksi. Hauta-ahon toisen bändin The Blankon ”Electric Desire” -versiointi sai ansaittua ihastusta aikaan. Jimi Hendrix -alueelle astuttiin kappaleilla “Red House”, ”Fire” ja ”Little Wing”, joista viimeksi mainitun Hauta-aho omisti vastikään edesmenneelle ystävälleen.

Kitaristi-laulaja Hauta-ahon lisäksi Experiencen ”blankolaisiin” kuuluu basisti Jykke Tikka. Uruissa kuullaan Karri Luhtalaa ja rummuissa Ukko Haavistoa. Hauta-aho on aivan loistava kitaristi, joskin jotkin nyanssit saattavat välillä vähän jäädä vahvojen efektien ja tilutuksen jalkoihin. Vaikka Pauli touhuaa kokoonpanon selkeänä keskipisteenä, muut jäsenet eivät ole vain säestäjiä, vaan tärkeitä osia ihailtavan orgaanisen oloista soittokuntaa.

Pauli Hauta-aho Experiencelle sopii toivoa lisää keikkaa, sillä musiikkia raikkaasti päivittävää nuoremman polven bändiä tarvitaan.

Experience sai Grand Blues Festivalin yleisön latauksen sen verran korkealle, että Robbie Hillin trion oli vaikea pitää sitä yllä. Skotti toki hallitsee bluesin metkut sekä kitaristina että laulajana ja saa erityisen väkevää tukea aina luotettavalta basistilta Matti Valliukselta. Hillin miehistö löi tiskiin tunnin verran viihdyttävää perinteistä bluesia. Varsinaiset kohokohdat jäivät vähiin, mutta kyllä trio paikkansa Mössön illassa täytti.

Grand Blues Festival 2024 ilahdutti paitsi ohjelmistollaan myös sujuvuudellaan. Soitto alkoi soida jo hyvissä ajoin, ja roudaustauot hoidettiin rivakasti. Santos sinetöi illan reippaasti ennen puoltayötä. Innokkaimmat kokoontuivat vielä Möysän yläkerran baariin blueshenkisille jatkoille.

Järjestävässä seurassa eli Lahden Blues Mafia -yhdistyksessä on tapahtunut vallanvaihto. Pitkäaikaista puheenjohtajaa Pekka Haukijärveä seuraa nyt muusikko Ismo Haavisto, joka vaikutti kohtuullisen tyytyväiseltä vuoden 2024 Grand Blues Festivaliin.

– Tietysti hieman ”erilainen” ohjelmisto jakoi hieman yleisön mielipiteitä. Pääosin palaute oli kuitenkin hyvä ja tunnelmakin erinomainen. Ohjelmisto oli sopivan monipuolinen, ja esiintymiset olivat odotetulla tasolla. Hieman jäätiin edellisen vuoden lipunmyynnistä, mutta sponsoreiden vieraita oli tänä vuonna enemmän, joten aika lähellä oltiin samaa väkimäärää kuin viime vuonna, Haavisto kertoi.

Blues-Finland.com kiittää Lahden Blues Mafiaa pitkäaikaisesta yhteistyöstä.