KONSERTTIARVIO
|
|
|
18.9.2014 Kuvagalleria
|
Allman, Zito ja Scott. Kuva: Marko Aho
|
Veljeskunta palasi rikospaikalle
Royal Southern Brotherhoodin alkuperäiskokoonpano soitti viimeistä kertaa
Suomessa. Devon Allman, Cyril Neville ja Mike Zito tarjoilivat täysipainoisen
kaksituntisen Tampere-talossa.
Syksyn 2012 ensivierailullaan Suomeen ja Tampere-taloon Royal Southern
Brotherhood riemastutti jamimaisen rennolla livemeiningillä. Bändin
debyyttilevyltä tuttu materiaali heräsi keikkatilanteessa toden teolla eloon. Hyvin
valitut lainakappaleet viimeistelivät kokonaisuuden. Superkokoonpanoksi
tituleerattu ryhmä oli vasta pääsemässä vauhtiin. Startti oli vähintäänkin
lupaava. Nyt kaksi vuotta myöhemmin he palasivat rikospaikalle.
Laulun ohella perkussioita soittavan Cyril Nevillen ja kitarakaksikon Devon
Allman - Mike Zito muodostama etulinja tarjoaa poikkeuksellisen vahvan
solistiedustuksen yhden bändin tarpeiksi. Vähäpätöinen ei ole kokonaisuuden
kannalta basisti Charlie Wootonin ja rumpali Yonrico Scottin panoskaan. Heidän
näpeistään irtoavat käsittämättömän notkeasti rokkaavat groovet.
Brotherhoodin matkamittariin on ehtinyt kertyä maileja melko lailla. Loppukesästä
ilmestyneen pitkäsoiton "Heartsoulblood" materiaalistakin suuri osa on kuulemma
saanut alkunsa sound checkeissä ja tien päällä jamitellessa. Bändiläiset ovat
olleet pari vuotta ällistyttävän aktiivisia - levyjä on ilmestynyt vino pino, ja äijät
ovat rundanneet jatkuvalla syötöllä niin yhdessä kuin erikseen. Vauhti on ollut
ilmeisen kova. Aktiivisen keikkailun myötä soittajien yhteistyö onkin muotoutunut
saumattomaksi. Keikalla näytti siltä, että he voivat jopa aavistaa toistensa
seuraavat liikkeet.
Royal Southern Brotherhoodilla on väyrysläisittäin ilmaistuna nyt muutoksen aika.
Mike Zito ilmoitti vähän ennen Tampereen-keikkaa jättäytyvänsä pois bändin
matkasta. Jatkossa hän keskittää voimavaransa oman uran pyörittämiseen.
Karavaani jatkaa kulkuaan. Ziton saappaisiin loikkaa kitarasankari nimeltä Bart
Walker. Tiistaina 16. syyskuuta oli siis oivallinen hetki päästä vielä näkemään
alkuperäinen kokoonpano.
Paljon ja kovaa
Tampere-talon intiimimpi pieni sali oli ilmeisen passelin kokoinen areena
Brotherhoodille. Tyhjiäkin penkkejä näkyi jonkun verran. Ongelmaksi meinasi
istumapaikkojen sijaan muodostua se, että konserttitilaan mahtuu rajallinen
määrä äänenpainetta. Turhan ison prosentin siitä tuotti tällä kertaa Allmanin
kitaravahvistin suoraan lavalta käsin. Äänimiehellä ovat silloin keinot vähissä
miksauspöytänsä takana. Jos kaikki muut instrumentit nostaisi kovaäänisimmän
soittopelin kanssa tasapainoon, kuulijoiden olo kävisi tukalaksi. Näin ollen
maltillisemmin kitaroineen Ziton soitto jäi paikoittain jalkoihin eikä Wootonin
basso päässyt oikeuksiinsa (kannattaa kuitenkin huomioida, että allekirjoittanut
istui salin Allmanin puoleisella reunalla, joten permannon oikeassa laidassa on
saattanut tilanne olla vallan toinen).
Koko bändi oli energisellä tuulella. Erityisesti Allmanilla näytti olevan kova meno
päällä. Hän ei missään vaiheessa jarrutellut tai säästellyt. Kenties hän halusi
antaa kaikkensa yleisölle, joka oli joutunut odottamaan lentosotkujen takia pari
tuntia myöhästynyttä aloitusta. Tai ehkä hän oli siinä määrin tohkeissaan
käyttöönsä luovutetusta suomalaisvalmisteisesta Mad Professor -vahvistimesta,
että intoutui luukuttamaan hieman riskimmin.
Omat ja yhteiset eväät
Royal Southern Brotherhoodin ohjelmistoon on aina mahtunut myös jäsenten
soolomateriaalia. Tällä kertaa sen osuus oli jopa puolet. Heti avauksena kuultiin
"Running Water" Nevillen viimevuotiselta, kehutulta pitkäsoitolta "Magic Honey".
Setin loppupuolella tuli samaiselta kiekolta mainion jamittelupohjan tarjoava
nimiraita. Ziton tuotannosta kuultiin (aikoinaan hänen yhteistyönsä Nevillen
kanssa aloittanut) "Pearl River" sekä bluesit "Natural Born Lover" ja "Sugar
Sweet". Viimeksi mainittu Muddy Waters -klassikko meni verkkaisena
funk-bluesina.
.
|
|
|
Devon Allmanin uunituoreelta levyltä "Ragged And Dirty" oli settiin päätynyt hidas
molliblues "Back To You". Jokusen vuoden takaa Allmanin Honeytribe-
kokoonpanon ohjelmistosta oli puolestaan mukaan poimittu
parikymmenminuuttiseksi venähtänyt "Could Get Dangerous". Kappaleen keskelle
tuli reilun varttitunnin mittainen basso/rumpusoolo. Ehkä hieman lyhykäisempikin
välike olisi riittänyt; oli silti ilo seurata osaavaa ja leikittelevää soitantoa.
Komppiryhmän molemmat soittoniekat ovat ilmeikkäitä – Scottilla soiton
ilmeikkyys ulottuu korostuneesti kasvoihin saakka. Keikan alun varsin
viilipyttymäisesti bassottanut Wootonkin innostui soolossaan. Hän peukutti,
paukutti, juoksutti, pikkaili sointuja ja kikkaili ties mitä ennen kuin poistui
takahuoneeseen hänkin. Jäätyään yksin lavalle Scott soitti settiä sudeilla,
kapuloilla, jättimäisten vanupuikkojen näköisillä pehmustetuilla kapuloilla sekä
paljain käsin. Välillä hän nousi tanssimaan ja säesti itseään rummuilla. Laittoipa
hän pellit myös aivastelemaan näin flunssakauden kunniaksi.
Keikkasetistä puolet oli Royal Southern Brotherhoodin levyiltä tuttua materiaalia.
"Moonlight Over The Mississippi" ja "Fired Up" edustivat debyyttilevyä. Äskettäin
julkaistu "Heartsoulblood" pääsi viiden laulun verran esiin. Levyn avaava "World
Blues" ja sen eräänlainen nimiraita "Groove On" tarjoiltiin heti alkupäässä.
Allmanin soulballadi "Shoulda Known" aloitti basso- ja rumpusoolon jälkeisen
loppukohotuksen. Sen päälle groovekertoimia nostatti hammaslääkäriliiton
kaihtama kaksikko "Sugar Sweet" ja "Magic Honey". Virallisen osuuden
päätökseksi ladattiin uuden levyn rokkaavimmat raidat "Ritual" ja "Rock And Roll".
Ensin mainittu oli saanut keikkakäytössä mukavasti lisäsävyjä ja loppuunsa
southern-perinteitä kannattelevan tilulilusoolonkin.
Encorena kuultiin "One Way Out" ja "Working Man". Niistä ensimmäinen, Sonny
Boy Williamson II/The Allman Brothers Band –laina, on kuulunut Royal
Southern Brotherhoodin ohjelmistoon alusta alkeaen. Toinen puolestaan on Cyril
Nevillen viimeisimmälle soololevylleen notkistama poiminta progeyhtye Rushin
laulukirjasta.
Mutkien kautta voittoon
Royal Southern Brotherhood tarjosi Tampereella täysipainoisen kaksituntisen,
jota kannatti odotella vähän pidempäänkin. Saksassa lakkoileva lentoväki
mutkisti bändin matkasuunnitelmia oikein kunnolla. Alkuperäinen aamulento
peruuntui yllättäen, ja piti keksiä jotain muuta. Brotherhoodin onnistui sitten
viimein ja viimetinkaisesti matkustaa Tukholman ja Helsingin kautta Tampereelle.
Soittajat kapusivat miltei suoraan paikalle tultuaan lauteille ja avasivat keikan
vajaat pari tuntia myöhässä. Toisaalta mattimyöhäiset eivät päässeet tällä
kertaa häiritsemään kenenkään kuuntelunautintoa.
Aikataulun pettäminen tai soundilliset ongelmat eivät onnistuneet iltaa
pilaamaan. Bändillä oli hyvä henki päällä, ja yleisö vaikutti tyytyväiseltä. Lavalla
tapahtui paljon, mutta soittoa ei tullut ähkyksi asti. Kitarat soivat uljaasti ja
paikoittain kovaa. Scottin rummutus oli singahtelevan pomppivaa, mutta kuitenkin
kiireettömän takanojaista – kunhan basso olisi kuulunut siinä kaverina kunnolla.
Joka tapauksessa Tampere-talo ja Royal Southern Brotherhood järjestivät hienon
illan.
MARKO AHO
Kuvagalleria
Linkit: Royal Southern Brotherhood, Tampere-talo
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.
|
|
