Blues-Finland.com - Scandinavian Blues Party 2012, Kokkola

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

16.10.2012 Winter-haastattelu Kuvat

75 % Wildcardsista nautti aamukahvit.

Kimppakyydillä Kokkolaan
Marko Aho pakinoi reissustaan 20:nteen Scandinavian Blues Partyyn.
Matkaan mahtui paljon mielenkiintoista musiikkia ja vähän (kah)vitutustakin.

Kokkolan Scandinavian Blues Party järjestettiin lokakuun alussa 20:nnen kerran.
Merkkipaalu on juhlan ja juhlavan esiintyjäkaartin paikka. Minäkin pääsin
bluestunnelmaan jo Tampereelta lähtiessäni. Minulle nimittäin esitettiin toive
noukkia brittbändi The Wildcardsin ukkelit kyytiin Tampere-Pirkkalan
kansainväliseltä lentokentältä. Ajelin siis perjantaina puolenpäivän jälkeen
Pirkkalaan bändiä vastaan.

Kitaristit Vince Lee ja Martin Vowles, basisti Al Wallis ja rumpali Kevin Crowe
olivat lähteneet kotopuolestaan niin aikaisin, että voidaan sanoa ajankohdan
olleen vielä myöhäisen. Kamat kyytiin nostettuaan ja Suomessa vallinnutta
perienglantilaista säätä ”kehuttuaan” voipunut bändi tiedustelikin mahdollisuutta
eväskahvin hankintaan. Läheistä markkinajohtajaketjua jokusella take away -
kahvilla ja muilla aamupalatarpeilla tuettuamme suuntasin Fordin kohti Kurua ja
sitä kautta Pohjanmaata.

Verkkaisesti edenneen kuulumisten vaihtelun lomassa matka taittui pitkin
harmaan metsämaiseman reunustamaa kuuskutosta. Rumpali-Kevin löysi autosta
Doctor's Orderin levyn, joka tällättiin soimaan. Kevin intoutui rokin tahtiin myös
muistelemaan Nightporters-yhtyeen takavuosien vierailua YLE:n Radiomafian
Roots-illassa.

Alavudelle osuneen varikkokäynnin jälkeen alkoi kahvin, satunnaisten
virvokkeiden sekä lyhyiden nokosten ansiosta orkesteri vertyä. Loppumatkan
ajan puhe poukkoilikin jo virkeämmin. Kokkolaan saavuimme ajallaan, ja oli aika
valmistautua Scandinavian Blues Partyn 20-vuotisjuhlaviikonloppuun.

Sinisävyisiä instrumentaaleja

Perjantai-illan ohjelmatarjonta sijoittui perinteikkäästi Corner's Pubiin. Lavalle
nousivat Wentus Blues Bandista lomaileva Niko Riippa, joka soitti Flying Circus -
kokoonpanossaan, sekä The Wildcards.

Flying Circus avasi illan. Olen jo pidemmän aikaa halunnut nähdä ryhmän livenä –
nyt siihen ilmaantui kaksi mahdollisuutta saman viikonlopun aikana. Riipan piisit
ovat sopivasti kekseliästä, mutta kuitenkin perusasioihin nojaavaa, hyväntuulista
instrumentaalimusiikkia. Vahva bluesleima on koko ajan hallitsevana, vaikka
muitakin sävyjä paletistaan löytyy. Blues Partyn kuulijoille bändi tarjoili muun
muassa tangoa, vanhaa kansanlauluteemaa ja ”Myrskyluodon Maijan”.

Mieleen jäivät myös Louisiana Redille kumartava, rouhea ”Big Red”, Eddie
Kirklandin innoittamana syntynyt, iskevä ”Things You Do When You're Not
Alone”, sekä Telecaster-taituri Pete Andersonin mieleeni nostanut ”End Of an
Era”. Mukavan lisän kokonaisuuteen toi Dick Dalelta lainattu ”Misirlou”.

Bändin kamoista löytyi hauska yksityiskohta. Yleensä kitaristit touhuavat keikalla
moninaisten efektipedaalien kanssa, mutta Riippa näytti kytkevän kitaransa
suoraan vahvistimeen – ja vieläpä hyvin edullisen harjoitusvahvistimeen. Siitä
huolimatta soundi ei jättänyt toivomisen varaa. Sen sijaan basisti Jonas
Kuhlberg levitti eteensä lainelaudan kokoisen levyllisen erilaisia polkimia. Kyllä
hän niistä mielenkiintoisia sävyjä bassoonsa sitten saikin loihdittua.

Reuhakkaampaa bluesnäkemystä

Viimeksi neljä vuotta sitten Kokkolassa esiintynyt The Wildcards oli ilmeisen
odotettu vieras. Nelikko aloitti keikkansa tuttuun tyylin vauhdilla, ja yleisö oli
ensitahdeista lähtien mukana. Viimeksi kun näin bändin Helsingin Storyvillessa,
meininki oli hillitympää. Silloin asiaan vaikutti varmasti se, että neljän setin
rupeama pistää miehen kuin miehen säästelemään kuntohuippuaan. Yhden
pitkän setin kimppuun Wildcards sitä vastoin syöksyi Kokkolassa vimmalla.

Keikalla kuultiin useampiakin uusia piisejä tutun materiaalin seassa. Ties vaikka
seuraava levykin etenisi alustavaa ideaa pidemmälle jo lähitulevaisuudessa?
Myös vanhoja suosikkeja mahtui mukaan täysilaidallinen. Muun muassa ”Hang Me
Out To Dry”, ”St James Infirmary”, ”Drunk” ja ”On Fire” kulkivat komeasti. Wallis
ja Crowe muodostavat ihailtavan pakottomasti ja lungisti rokkaavan
komppiryhmän. Pelottomasti omia polkujaan kitaroiva laulusolisti Vince Lee on
nelikon kiistaton keulakuva, mutta Vowlesin kakkoskitarakin on tehtäviensä
tasalla ja hoitaa ne huolella.

Wildcardsin jälkeen oli tarkoitus kuulemma järjestää vielä jamit, mutta eihän
kukaan noin hurjan annoksen päälle voi jamittelemaan mennä...

Legendan kanssa jutustelemassa

Lauantaina alkuillasta vaihdoin syyssateisen kävelylenkin jälkeen
kumisaappaiden tilalle karjapaimensaappaat. Niillä kopsuttelin Kokkolan
keskustan halki kauppaopiston Snellman-salille tapaamaan erästä aikamme
suurimmista kitarasankareista – Johnny Winteriä.
.

Johnny jutteli esimerkiksi ”Roots”-
projektistaan ja verrattain köykäisestä
suhteestaan nykymusiikkiin. Lue haastattelu
tästä!

Winterin ja kitaristi-manageri Paul Nelsonin
kanssa vietetyt juttutuokiot pyörivät
mielessä vielä Niko Riippa Flying Circusin
avatessa lauantai-illan juhlakonsertin.
Kolmikon setti noudatteli pitkälti perjantaina
kuultua. Vankasta paikalliskannatuksesta
huolimatta kaikille oli selvää, että Winteriä
sinne ollaan kuulemaan tultu. Näin ollen
tunnelma suorastaan tihentyi Riipan
osuuden jälkeisellä tauolla.

Fiksun pidättyväistä bailaamista

Paul Nelsonin lämmittelyinstrumentaalin
aikana Johnny käppäili Lazer-kitaroineen

lavalle ja jamitti hetken aikaa mukana. Piisin tauottua hän syöksyi suin päin ”
Johnny B Gooden” kimppuun. Tosin vuosien saatossa legendaariseksi
muodostunutta ”Rock and roll!” -huutoa ei kappaleen aluksi kuultu. Pitkäksi
venähtäneellä rokilla Winter lämmitti itsensä iskuun. Sen jälkeen ei sykettä
päästetty laskemaan. ”Good Morning Little Schoolgirl” lähti saman tien käyntiin.
Sen jälkeen jatkettiin ”Got My Mojo Workingilla”.

Vuosi sitten Tavastialla ihastelin, miten sulavasti bändi seurailee Winteriä. Scott
Sprayn bassolinjat elävät piisin sisälläkin tilanteen mukaan melkoisesti. Paul
Nelson tarttuu kitarallaan valppaasti Winterin heittelemiin yksityiskohtiin. Sen
sijaan aivan äskettäin rumpaliksi vaihtuneelle Tommy Curialelle näyttäisi
siunaantuneen voimaa huomattavasti paljon enemmän kuin tyylitajua. Hän soitti
kieltämättä hyvin, mutta mätti koko ajan täysillä. Muutamaan otteeseen herran
urakointi toi mieleen netissä pyörivät ”rumpali varastaa show'n” -videot.

Haastattelua tehdessäni Winter kiitteli edellisillan keikkansa hyvää meininkiä.
Turussa melko tavalla humalainen yleisö oli innostunut bailaamaan innokkaasti.
Kaikilla oli ollut hyvä meininki. Kokkolassa väki oli sitä vastoin istutettu kiltisti
paikoilleen. Ei tilaisuuden konserttimaisuus näyttänyt bändin tunnelmaa millään
lailla pilaavan. Winter tarjoili kumppaneineen taas aimo annoksen kulkevaa
bluesia. Oli mukava myös todeta, että mies itsekin kulkee urallaan edelleen
hyvää vauhtia ylämäkeen.

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi

Snellman-salin vaiettua alkoi sekä Corner's Pubissa että Yökerho Callessa
festivaalin päättäneet iltatapahtumat. Suunnistin ensin Corner'siin. Siellä irti
pääsi lukuisilla YouTube-videoillaan innokkaan fanilauman kerännyt ITE-taiteilija
Kari Tykkyläinen. Hän soitti itse rakentamiaan sikarilaatikkokitaroita (ja
vastaavia soittopelejä) ja lauloi pääosin omaa tuotantoa olevia lauluja, joita hän
kutsuu tuttavallisesti vitutuksikseen.

Kitaroiden rakennusmateriaaliksi on Tykkyläiselle kelvanneet muun muassa
metallinen sängynlämmitin ja jääkiekkomaila. Olipa yhden sikarilaatikon kulmassa
bonuksina kolme veivattavaa soittorasiaakin. Saimme pariin kertaan kuulla niillä
tuotettua väliaikamusiikkia.

Tykkyläinen ei todellakaan ole kultakurkku tai virtuoosimainen soittaja, mutta
hänen mellastamisessaan ovat vahva tunne ja itseilmaisu koko ajan mukana.
Siitähän bluesissa on alkujaan ollut kyse.

Corner's Pubin lauantai-ilta todisti myös sen, että vastakkainasettelun aika ei ole
ohi. Illan toinen bändi Drifting Filters lähestyi bluesia huomattavasti
perinteisemmältä pohjalta. Heidän kuulijoistaan osa näytti jopa kärsivän
Tykkyläisen keikasta. Toisaalta hänelläkin oli oma innokas kannattajaosastonsa
paikalla, joten jokaiselle jotakin -periaate toteutui Kokkolan illassa hienosti.

Drifting Filters polkaisi settinsä käyntiin Howlin' Wolfin ja Elmore Jamesin
hengessä. Heidän myötään palattiin huomattavasti perinteisemmän ja helposti
omaksuttavamman bluesilmaisun pariin. Kolmikko oli minulle uusi tuttavuus.
Soitto rullasi hyvin ja homma oli hyvin hanskassa. Tässä vaiheessa alkoi kuitenkin
olla kiire kohti kinkereitä Callessa.

Onnistunut viikonloppu päätökseen

Sokos Hotel Kaarlen Yökerho Callessa esiintyneet The Napkins ja Minnie May &
The Royal Four menivät ohjelman päällekkäisyydestä johtuen meikäläiseltä sivu
suun. Yökerhoon käppäillessäni illan viimeinen esiintyjä Gwyn Ashton kasaili
lavalla kamojaan suomalaisen taustabändin kanssa.

En ollut Ashtoniakaan ennen keikalla nähnyt. Ennakko-odotuksia nosti
melkoisesti se seikka, että olin useammassakin yhteydessä kuullut häntä
verrattavan Rory Gallagheriin. Juuri ennen keikan alkua luotettava lähde kertoi
minulle sen kaltaisen vertailun olevan tarpeetonta. Ashton on kuulemma sen
verran kova musikantti, että hänen soittonsa kantaa ihan omilla avuillaan.

Gwyn Ashton aloitti akustisesti soolona. Vasta jokusen rallin jälkeen siirryttiin
triojytään. Hän osoittautui kovan luokan soittajaksi, joka on kotonaan niin
akustisen kitaran kuin sähkiksenkin kanssa. Kieltämättä miehen musisoinnista
Roryn(kin) vaikutteet kuuluivat paikoittain selkeästi.

Käsittääkseni trio ei ollut isommalti settiään treenaillut, mutta soitto soi komeasti.
Fiilistä tai hikeä ei säästelty – turhaahan se olisi illan tässä vaiheessa ollutkin.

Kun keikka oli saatu kunnolla käyntiin, Ashton kutsui lavalle vieraita. Vuorossa oli
messevämmän puoleinen jamiosuus. Tommy Curiale astui Kari Vitikaisen tilalle
rumpuihin. Robban Hagnäs astui tuuraamaan Ulf Fagerholmia basistin
vastuullisessa toimessa. Kokoonpanon täydensi toiseksi kitaristiksi houkuteltu
Paul Nelson. Hänen käsissään eivät meinanneet Stratocasterin kielet aluksi
kestää; kunhan mies ja kitara tulivat parin kielenvaihdon jälkeen tutuiksi, jopas
alkoi tapahtua.

Muutaman piisin mittaisen jamin jälkeen Ashtonin taustabändi palasi lavalle.
Kolmikko hoiti keikan ja samalla koko Scandinavian Blues Partyn 20-
vuotissynttärit päätökseen hyvällä sykkeellä.

Sunnuntaina aamupäivällä kelpasi ajella hyvillä mielin kotia kohti.
Kotiinpaluuperinteeni mukaisesti oli mukava kuunnella taas kerran, miten tosikot
ja veitikat pääsevät YLE:n Kansanradiossa tuomaan vitutuksiaan julki. Ilman
sikarilaatikkokitaraakin.

MARKO AHO

Marko Aho kiittää Scandinavian Blues Partyn järjestäjiä hyvistä bileistä ja erityisesti Robban
Hagnäsiä asioiden hoitamisesta.

Lisää Kokkolasta: kuvagalleria ja Johnny Winterin haastattelu

.

Jaa juttu profiilissasi: |