Levon Helm: Arkansas’n maestro

Vanha The Band -hitti ”The Shape I’m in” epäili tietoisuutta tarinan kertojan kunnosta. Klassikkobändin rumpali Levon Helm oli 10 vuotta sitten taistelutahdon ja sydämellisyyden ilmentymä.

Tässä artikkelissa – alun perin julkaistu Blues-Finland.comissa vuonna 2010 – palaamme Helm-bändin keikalle Yhdysvalloissa.

Charlottesville, viehättävä pikkukaupunki Virginian osavaltiossa. Täältä on vielä matkaa varsinaiseen Yhdysvaltain etelään, mutta ilmapiirissä on paljon samaa. Keskustan läpi vie vehreä kävelykatu, jota paikalliset pitävät maailmankuuluna. Mutta eipä se juuri Rotuaaria kummempi ole.

Kävelykadun varrella olevan panttilainaamon ikkunassa roikkuva kapistus herättää huomion: kyseessä on Johnny Winter -mallin Gibson Firebird -kitara. Lieneekö soittopeliin tuherrettu nimmari Teksasin pojan omakätinen? Taipaleelle mahtuu useampiakin vanhoja teattereita, joista osa toimii konserttisaleina.

Vähän matkan päässä lähestyy muutaman miehen joukkio. Heidät tunnistaa muusikoiksi jo kilometrin päähän. Hei, yksi noista ukoistahan oli Jim Weider!

Matkaa jatkuu kohti kävelykadun itäistä päätä. Siellä sijaitsee viihdeareena Charlottesville Pavilion. Illan esiintyjä on The Levon Helm Band, jossa arvon herra Weiderkin kitaroi.

Katsomo on kovin tyhjillään, kun lämppäribändi veivaa sisällötöntä country-rockiaan. Yhtyeen johtajaa Jason Isbelliä ei voi kiittää kovin mielenkiintoisesta setistä. Ansioksi voidaan lukea se, että hänen entinen bändinsä Drive-by Truckers teki aikoinaan tribuuttibiisin ”Danko/Manuel” The Bandin edesmenneille jäsenille Rick Dankolle ja Richard Manuelille; kappale kuultiin myös Charlottesvillessä.

Kun Isbellin nykyisen yhtyeen The 400 Unitin rumpali Chad Gamble oli lähes tunnin pahoinpidellyt rumpu- ja tärykalvoja, alkoi totisesti olla ikävä yhtä juurimusiikin juhlituimmista rumpaleista.

Muutaman tuhannen vahvuinen yleisö Charlottesville Pavilionin katsomossa ja sitä ympäröivällä nurmella tervehtiikin riemulla vihdoin lavalle käpsyttelevää Levon Helmiä – ja saa aivan yhtä sydämellisen vastareaktion itse maestrolta. Levon, joka täyttää toukokuun lopussa 70 vuotta, on jättänyt kovanahkaisen ja joskus riitapukariksikin leimatun minänsä lopullisesti taakseen.

Ja se rumpalintyö: kaikki tyylikkyys, irtonaisuus, ajoitus ja rytminen pistämättömyys, joka Helmiltä on totuttu kuulemaan vuosikymmeniä, on tallella.

Elämän ullakoilta

Heti kättelyssä kävi selväksi, ettei The Levon Helm Band pidä kynttiläänsä vakan alla. Konsertti polkaistiin täyteen lentoon jyskyttävällä The Band -klassikolla ”The Shape I’m in”. Solistina sai kunnian aloittaa kosketinsoittaja-laulaja Brian Mitchell.

Levon Helm. Kuva: Ahron R. Foster

The Bandin kuolemattomista Charlottesvillen illassa kuultiin myös aina koskettava ”It Makes No Difference”, Levon-bravuuri ”The Weight”, Dylan-laina ”I Shall Be Released” sekä ”Chest Fever”. Viimeksi mainitun erikoisuudesta vastasi Larry Campbell, joka soitti Garth Hudsonin tunnetuksi tekemät kosketinsoitin/syntetisaattoriseikkailut sähkökitaralla!

Campbell, tytär Amy Helm ja Teresa Williams avasivat pienimuotoisen Jerry Garcia -tribuuttiosuuden Grateful Deadin hienovireisellä kappaleella ”Attics of My Life”. Siitä oli hyvä rakentaa aasinsilta ”Electric Dirt” -levyn avausraitaan ”Tennessee Jed”, joka on myös Garcian käsialaa.

”Tennessee Jed” oli koko konsertin ainoa numero, jonka Levon Helm lauloi solistina alusta loppuun. Taistelu kurkkusyöpää vastaan on vienyt äänen kestävyyden kuntoon, joka ei salli pitkiä osuuksia elävässä tilanteessa. Ääni sinänsä on kuitenkin tuttua, jäljittelemätöntä Levonia.

Äänen pettäminen pariin otteeseen ei maestron menoa haitannut, vaan hän yltyi yhä parempiin rumpukäänteisiin ja innokkaampaan ison bändinsä sparraamiseen. Levon Helm on tänä päivänä yhä enemmän orkesterinjohtaja; miehen nykyinen yhtye kunnioittaa esimerkiksi RCO Allstarsin, jossa vierailivat 70-luvulla muiden muassa Dr John ja Paul Butterfield, perinteitä.

Sydämellinen tunnelma

Levon iloitsi silmin nähden orkesterinsa eri jäsenten tähtihetkistä. Amy Helm ja Teresa Williams ovat upeita stemmalaulajia. Larry Campbellillä ei ehkä ole suurta solistin karismaa, mutta mies on aidosti monilahjakas muusikko. The Bandin viimeiseen kokoonpanoon kuulunut Jim Weider (joka nähtiin omine bändeineen Järvenpään Puistobluesissa 2002) pääsi loistamaan kirjoittamallaan ”Remedy”-biisillä. Basisti Byron Isaacs otti keskilattian kappaleella ”Calvary”, jonka hän sävelsi Levonin kiitetylle ”Dirt Farmer” (2007) -soololle.

”’Calvary’ oli varmasti yksi suurimmista syistä, miksi saimme ’Dirt Farmerista’ Grammy-palkinnon. Täytyy kai muistuttaa, että ’Electric Dirtistä’ tuli siitäkin Grammy”, Campbell valisti.

Jim Weider ja Levon Helm. Kuva: Hanna Korteniemi

The Levon Helm Band vuosimallia 2010 juhlistaa paitsi johtajansa merkkipäivää myös amerikkalaisen rytmimusiikin monihaaraisia juuria. Charlottesvillen-konsertissa koluttiin bluesin, gospelin, folkin, countryn ja rockin syvintä olemusta huolella ja tyylillä. New Orleansia kunnioitettiin kunnon Mardi Gras -marssilla, jonka aikana viisimiehinen puhallinsektio tepasteli hersyvän hauskasti ympäri stagen – tästä yleisö villiintyi täysin!

Levon Helm ei sulkeutunut diivan tavoin norsunluutorniin, vaan piti jatkuvasti yhteyttä katsojiin. Kämmen kävi sydämellä useammin kuin kerran, lentosuukkoja leijaili yleisön joukkoon tasaiseen tahtiin.

Vajaa pari tuntia saadaan kuulla hidasta ja nopeaa, pientä ja suurta, juurevaa ja juurevampaa. Americanan suurmies poistuu kättään iloisesti heilautellen kohti backstagea virginialaisen illan jo pimennyttyä. Roudari heittää pusakan hintelän miehen hartioille.

Näkemiin, mutta ei hyvästi.

PASI TUOMINEN
Charlottesville, Virginia