Erja Lyytinen: “Lockdown Live 2020” julki marraskuussa

Erja Lyytinen: “Lockdown Live 2020” julki marraskuussa

Erja Lyytisen uutuus “Lockdown Live 2020” ilmestyy marraskuussa.

Kuten nimi vihjaa, levy on koronaviruspandemian perua. Taltiointi julkaistaan cd- ja dvd-pakettina.

– Kun pandemia iski, Erja vietti uransa kiireisimpiä vuosia ja ratsasti aallon harjalla. Kriisin tullessa hän joutui kuitenkin puun ja kuoren väliin. Suuri osa kansainvälisistä konserteista peruttiin tai lykättiin, Lyytisen tiedotteessa kerrotaan.

Koska keikkataukoa tuli pakosta, Lyytinen teki niin ’elävän’ taltioinnin kuin mahdollista. “Lockdown Live 2020” on studiolive, joka perustuu nettikeikkaan, jonka artisti heitti toukokuussa.

Uutuuslevy sisältää kappaleita Erja Lyytisen uran varrelta. Levy on jo ennakkotilattavissa, ja toimitusten on määrä alkaa viikolla 44.

Syys- ja lokakuussa Lyytinen esiintyy (jos terveys- ja turvallisuustilanne sallii) ainakin Turussa, Seinäjoella, Liedossa, Espoossa, Jyväskylässä, Salossa ja Kiuruvedellä.