Micke Björklöf & Blue Strip - Outtakes
Black Devils, Ile Kallio, Janne Louhivuori: sielunruokaa elämäntapahurrikaaneille levyllä ja lavalla

Black Devils, Ile Kallio, Janne Louhivuori: sielunruokaa elämäntapahurrikaaneille levyllä ja lavalla

Legendabändi Hurriganesin perinne elää. Black Devils aloitti kiertueen Ile Kallion ja Janne Louhivuoren kanssa, ja yhteisestä projektista on julkaistu myös levy.

Albumi Get Ready! ilmestyi 23. helmikuuta Emsalö Musicin merkillä.

Ile Kallio oli Hurriganesin alkuperäinen kitaristi. Albert Järvinen soitti bändin kahdella ensimmäisellä levyllä, ja Ile palasi remmiin vuoden 1975 kiekolle Crazy Days. Janne Louhivuori puolestaan liittyi Ganesiin vuonna 1981. Hän toimi kitaristina levyillä Fortissimo ja Rockin’.

Joutsenolainen Black Devils on pitänyt jämäkän rockin ja Hurriganesin lippua korkealla lähes 30 vuoden ajan. Yhtyettä luotsaava laulaja-rumpali J-P Kakkola on luonnollisesti mielissään kevään kuvioista.

– Mahtavaa lähteä keikoille niin, että sekä Ile Kallio että Janne Louhivuori ovat mukana. Soitamme Ganesin parhaat klassikot ja keskitymme myös harvemmin kuultuihin helmiin Ilen ja Jannen aikakausilta. Yllätyksetkin kuuluvat perinteisesti asiaan, Kakkola kertoo.

– Bändin tavoite on kunnioittaa alkuperäistä ja luoda kuulijalle kunnon aikamatka menneeseen, mutta uuden albumin myötä katse on Ilen ja Jannen kanssa myös tulevassa, hän lisää.

Kakkolan bändikaverit ovat kitaristi Matti Kähkönen ja basisti Tero Salminen.

Black Devils, Kallio ja Louhivuori keikkailevat talven ja kevään aikana muun muassa Helsingissä, Turussa, Tampereella, Nokialla ja Kuopiossa. Ohjelmaa on luvassa syksyllekin (katso keikkakalenteri).

Get Ready! -levyllä aitoa Hurriganes-osaamista edustaa myös Richard Stanley eli vanha kunnon Mister X. Lisäksi tekijätiimiin kuuluu Popedasta tuttu Costello Hautamäki, joka teki kiekon nimibiisin Mister X:n kanssa.

Sinkkulohkaisut ”Get Ready!” ja ”Chinatown” ilmestyivät jo ennen albumin julkaisua – katso ja kuuntele “Chinatown”:

Hurriganes-biisien (esimerkiksi Chinatown, Honey I’m Leaving) lisäksi uutuuslevyltä löytyy rockin klassikoita (Dizzy Miss Lizzy, Love Potion Number 9) ja aivan uusiakin kappaleita (Get Ready, Boogie Town). Kiekon tuotti ja miksasi Louhivuori.

Kiertue alkoi Helsingin Tavastialta

”Täällä on selvästi joku uskovaisten kokous menossa.”

Näin sanoi Ile Kallio lavalle tultuaan ja oli aivan oikeassa.

Tupa oli ahtautunut täyteen kansaa, joka uskoo mutkattomaan elämänasenteeseen sekä rehtiin ja väkevään rockmusiikkiin hurmoshenkisesti. Ja mikä tämän kiteyttäisi paremmin kuin Hurriganesin perinteeseen pohjaava musakokoontuminen?

Black Devilsin, Kallion ja Janne Louhivuoren yhteisen kiertueen ensimmäinen keikka oli käynnissä Helsingin legendaarisella Tavastialla. Konsertissa tunnetut kappaleet ja Get Ready -levyn uutuudet toimivat hyvin käsi kädessä.

Louhivuori oli jo illan ensimmäisen panoksensa antanut. Janne sekä Black Devilsin kolmikko J-P Kakkola – Matti Kähkönen – Tero Salminen tulivat Mister X:n esittelyn jälkeen stagelle yleisöystävälliseen aikaan puoli yhdeksän tietämissä.

– Olen kuullut monia tribuuttibändejä, mutta mielestäni Black Devils on aito Hurriganesin seuraaja, Mister X kertoi.

– Tämä kiertue on tärkeä siksikin, että Roadrunnerin ilmestymisestä tulee kuluneeksi 50 vuotta. Valitettavasti sen levyn tehneistä neroista kaksi on poissa, Christer ja Pekka, Mister X lisäsi viitaten Remu Aaltosen rinnalla soittaneisiin Cisse Häkkiseen ja Albert Järviseen.

Jannen vahvistama kokoonpano piti huolen siitä, että 50- ja 60-luvulla syntyneistä entisistä nuorista koostunut yleisö pääsi hurmioon heti: ekat biisit olivat rakastetut Hurriganes-klassikot Made in Sweden, Oh Rack ja Tallahassee Lassie. Louhivuori-bravuuri Helge’s Dream oli herkkyydessään yksi illan huippuhetkistä.

Vanhasta bluesbiisistä (Sonny Boy Williamson) vastustamattomaksi rockiksi muovailtu Good Morning Little Schoolgirl on takuuvarma aloitusbiisi, ja se polkaisikin Ilen osuuden käyntiin Tavastialla. Hurriganes-versiota asteen slovarimmaksi sovitettu Honey I’m Leaving toimi kuin tauti.

Hot Wheels poltti viimeisetkin karstat Ilen ja Black Devilsin setin päätteeksi.

Totta kai Tavastialla nähtiin huipennuksena Janne ja Ile samaan aikana lavalla. Ja ei muuta kuin lisää höpinää tötteröön: It Ain’t What You Do, Bourbon Street. Kakkola lauloi keikan biisit, vain I Will Stay meni kitaristi Kähkönen mainiosti vetämänä. Varsinaisen keikan loppuun tuli valtavana yllätyksenä Get on, johon bändi sulautti vielä pätkän In the Nudea.

Ilman encorea kokoonpanon oli turha haaveilla takavasemmalle vetäytymisestä. Myös Mister X tuli mikin ääreen, kun yleisölle paukutettiin Roadrunner – vanhasta blueskipaleesta (Bo Diddley) rakennettu hitti sekin.

Hurriganesin bluestausta tunnetaan hyvin. Mississipin 12-tahtiseen kallistuvaa biittiä löytyi Hurriganesin varhaisesta matskusta, mutta ajan myötä kulmia vedettiin yhä suoremmiksi. Tohtisiko väittää, että Black Devilsin musassa on asteen bluesimpi poljento kuin Ganesilla?

Kuten Mr. X totesi, Black Devilsistä Hurriganes on saanut aidon seuraajan. Se on jotakin parempaa kuin vain tribuuttibändi; tällaisen yhtyeen Ganes-maisema tarvitsee ja ansaitsee. Kakkola on rumpujensa takana todellinen työn sankari, kun taas basisti Salminen tuo mojovaa Cisse-vaikutelmaa ja Kähkönen kestää kitaristivertailun kovassakin seurassa.

Hurriganes, jonka perinnettä Black Devils loistavasti jatkaa, on enemmän kuin musiikkia. Se on elämäntapa. Tässä stailissa on tuhti annos nostalgiaa – useille se on toki aito osa omaa nykypäivää ja huomista.

– Käydään vähän menneisyydessä, mutta katse on tulevassa, sanoi Janne Louhivuori.

Ja oli aivan oikeassa.

PASI TUOMINEN

Settilista 29.2.2024

Black Devils & Janne Louhivuori: Made in Sweden, Oh Rack, Tallahassee Lassie, Crazy Track, Boogie Town, Do You Wanna Dance, Round ‘n’ Around, Helge’s Dream, Hot City, Get Ready

Black Devils: Reptile Woman

Black Devils & Ile Kallio: Good Morning Little Schoolgirl, Chinatown, House Party, Honey I’m Leaving, Keep on Movin’, Cadillac, My Only One, Hot Wheels

Kaikki: It Ain’t What You Do, Bourbon Street, I Will Stay, Get on/In the Nude/Get on

Encore: Roadrunner (kaikki + Mr. X)

Black Devils, Ile Kallio ja Janne Louhivuori keikalla 2024

To 29.2. Helsinki, Tavastia
Pe 1.3. Tampere, G Livelab
La 2.3. Turku, Logomo
La 6.4. Nokia, Kerhola
Pe 24.5. Kuopio, Sawohouse Underground

Lisää kokoonpanon konsertteja keikkakalenterissa