Legenda Levon Helm saa tribuuttikonsertin suomalaiselta Hoedown-bändiltä

Legenda Levon Helm saa tribuuttikonsertin suomalaiselta Hoedown-bändiltä

Kuva: Ahron R. Foster

Legendaarinen The Band -muusikko Levon Helm olisi tänä vuonna täyttänyt 80 vuotta. Suomalaisbändi Hoedown kunnioittaa merkkipäivää konsertilla Espoossa 4. syyskuuta.

Hoedownin Mika Kuokkanen ja Olli Haavisto tutustuivat Helmiin henkilökohtaisesti vuonna 2007 äänitysreissulla muusikon kotistudiolla Woodstockissa. Samassa paikassa he esiintyivät Levonin Midnight Ramble -illassa. Mika ja Olli päätyivät studioille vuosien varrella myöhemminkin äänityksiin ja Midnight Rambleen.

Espoon-konserttiin Hoedownin vieraiksi saapuvat The Bandin tuntijoiden ja tulkitsijoiden troikka: Maria Hänninen, Jukka Gustavson ja Tero Pulkkinen.

The Band oli etenkin 60- ja 70-luvuilla todella suosittu. Yhteistyö Bob Dylanin kanssa nosti bändin musiikin keskiöön. Kun yhtye alkoi tehdä omaa musiikkiaan, kappaleet kuten The Weight, The Night They Drove Old Dixie Down, Up on Cripple Creek, Rag Mama Rag ja Ophelia veivät heidät rockmusiikin suurten joukkoon.

Levon Helm (1940–2012) on rakastettu niin rumpalina kuin laulajana. The Bandin kulta-ajan jälkeen hän eteni Grammy-palkituksi sooloartistiksi sekä elokuvanäyttelijäksi.

Hoedownissa soittavat Mika Kuokkanen (laulu, kitara, piano), Jere Ijäs (laulu, kitara, piano), Olli Haavisto (pedal steel- ja lap steel -kitarat, dobro), Jarmo Nikku (kielisoittimet), Masa Maijanen (basso) ja Topi Kurki (rummut). Espoon-konsertti pidetään Sellosalissa.

Lue myös: