Juurimusiikkikansa kapusi viikonloppuna Pirppulan harjulle ja löysi sieltä mainion bluestapahtuman.
Tekijä: Pasi Tuominen
The Bandin kitaristi ja biisintekijä Robbie Robertson on kuollut
Robbie Robertson (1943–2023) oli moottori, jota ilman The Bandin ura olisi jäänyt kovin lyhyeksi, eikä tarunhohtoista The Last Waltzia olisi koskaan valssattu. Robertson oli älykäs
Bluesmies Neil Young: tuotannon hyvät, pahat ja rumat
Neil Young kuuluu niihin lukemattomiin rocktähtiin, joihin blues teki lähtemättömän vaikutuksen jo varhain. Varsinainen blues kuuluu Youngin levytetyssä materiaalissa harvoin, mutta mielenkiintoisesti.
Micke Björklöf & Blue Stripin iskukyky tehoaa uutuuslevyllä
Micke Björklöf & Blue Strip -yhtyeen uusi levy Colors of Jealousy ilmestyi perjantaina 16. kesäkuuta.
Jo’ Buddy selätti karanteenit ja loi uutta musiikkia yksin – ”Yllätyin, metodi toimi odotettua paremmin”
Lontooseen muuttanut Jo’ Buddy ilahduttaa taas suomalaistakin musiikkiyleisöä.
Grand Blues Festival viihdytti Möysän musaklubilla
Lahden keväinen tapahtuma Grand Blues Festival piti jälleen kerran kutinsa. Möysän musaklubi täyttyi hyvästä musiikista ja viihtyvästä yleisöstä.
Louisianasta Lahteen – Ismo Haaviston zydecobändiltä ilmestyy levy
Suosittu suomalaisartisti Ismo Haavisto antautuu bändeineen zydecon vietäväksi – nyt tulee Ice’ Mo & The Zydecoolers.
Albert King 100: legenda mullisti bluesin ja vaikutti Hurriganesiinkin
Blueslegenda Albert Kingin syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta 25. huhtikuuta 2023.
Musiikin 23-vuotias komeetta Unna Kortehisto: ”Blues menee aina fiilis edellä”
Hotelli Tallukka Blues Partyssa juurimusiikin tuore voima ja tyylikäs perinteikkyys kohtaavat Helge Tallqvist Bandin esiintymisessä. Yhtyeen laulusolistina nähdään 23-vuotias Unna Kortehisto.
Chicagon stara Nick Moss kiertueelle Suomeen
Suosittu yhdysvaltalainen artisti Nick Moss tekee kiertueen Suomessa maaliskuussa 2023.